Lapsettomuushoidoista ja -hoitamattomuudesta
Tämä tulee olemaan varmaankin minun tähänastisen blogihistorian epäsuosituin mielipide. Ja ihan ensimmäiseksi minun tulee disclaimerina sanoa, ettei tämä ole todellakaan mikään tiukka mielenosoitus, vaan tällaista yleistä pohdintaa ja ihmettelyä aiheesta.
Nimittäin aiheesta lastenhankinta, lapsettomuus ja lapsettomuushoidot.
Aika ajoin kuulen tai luen tarinoita pitkittyneestä lapsettomuudesta tai epäonnistuneista raskauksista. Sekä ymmärrettävästi sen tuottamasta surusta, pettymyksestä ja epätoivosta. Yleisön vastaus on yksiselitteisesti: kyllä se vielä onnistuu, ihan varmasti. Itsekin myötäelän näitä tarinoita vahvasti, sillä tiedän hyvin tuon lapsettomuuden tuoman hiljaisen tuskan. Useaan otteeseen olen tuntenut puristavan palan kurkussa ja oikeasti haluaisin halata tätä henkilöä juuri sillä hetkellä, sillä pohjattoman surun hetkellä. Kun unelma aurinkoisesti hymyilevästä vauvasta on jälleen hävinnyt kyynelistä sumuisten silmien ulottumattomiin.
Sitten tarina jatkuu ja myötätuntoni mutristaa hieman kulmiaan. Vaikka alla on jo useampi kesken mennyt yritys tai useampi vuosi, ei ole vielä kokeiltu lapsettomuushoitoja. Tai sitten tyydytään kiroamaan julkisen puolen hitautta tai saamattomuutta. Tai sitten ollaan jo reippaasti yli kolmekymppinen ja edelleen leuhotellaan toiveita luomuraskaudesta.
Jos se lapsi on se suuri unelma, niin miksi sitä edelleen yritetään luomuna? Tuohan on lähes masokistista! Ja tässä vaiheessa tarvitsen teidän lukijoiden kalibroivan minua ja mielipidettäni. En vain yksinkertaisesti voi ymmärtää, että miksi ei hakeuduta aikaisemmin hoitoihin? Enhän minä jätä poskiontelotulehdustakaan vain ”herran haltuun”, ehkä se menee ohi itsestään. Ja sitten surkuttelen, kun olen kuolemankielissä vain sen takia, etten mennyt lääkäriin ja saanut antibioottireseptiä. Onko lapsettomuushoidot todellakin niin eri asia kuin minkä tahansa muun vaivan tai sairauden hoitaminen? Ja jos tähän vedetään se ”kyllä luonto tietää”-kortti, niin puhutaan ensin vaikka niistä antibiooteista.
Toinen juttu on tuo julkisella puolella kituuttaminen. Valitettavasti minulta se saa hyvin vähän sympatiaa. Olin todella yllättynyt, että Suomessa ylipäänsä saa julkisella puolella apua lapsettomuushoitoihin – thumbs up welfare state! Mutta edulliset hoidot tuovat ymmärettävästi myös ongelmansa mm. pitkien jonojen merkeissä. Jälleen kerran, jos se lapsi on se suuri unelma, niin miksei siihen laiteta rahaa? Joillekin omakotitalo on unelma, siihen otetaan laina, jota maksellaan vuosikymmeniä ja se on ihan normaalia. Onko lapsi vähemmän tärkeä haave kuin omakotitalo? Lapsettomuushoidot yksityisellä puolella eivät maksa edes kymmenesosaa tuosta omakotitalosta. Ja ymmärrän kyllä hyvin omasta kokemuksestani, että se on iso rahallinen riski ilman mitään takeita, mutta ainakin olet yrittänyt.
Synnyttäjien keski-ikä on noussut tasaisesti. Siinä missä 1987 se oli Suomessa 26,5-vuotta on se nykyään 28,5-vuotta. Helsingissä ylempi toimihenkilö synnyttää ensimmäisen lapsensa nykyään lähes 34-vuotiaana! Valitettavasti naisen biologia toimii niin, että kolmenkympin jälkeen kroppa alkaa pikkuhiljaa taantumaan hedelmällisyyden suhteen. Mikäli kolmekymppisenä elämäntilanne ei ole vielä oikea joko töiden, puolison tai muun syyn vuoksi, niin itse menisin punkteemaaraan munasoluni talteen pakkaseen. Jälleen kerran, kuulostaako tämä teille muille täysin järjettömältä ehdotukselta? Jos se lapsi on se suuri unelma, niin miksi et pelaisi varman päälle? Tuon tuloksena olisi ainakin yksi osatekijä samantien tutkittu, eikä ainakaan sen suhteen tarvitsisi itseään riuduttaa ikuisen plussailun tai pahemmassa tapauksessa keskenmenojen kanssa. Itse ainakin yrittäisin välttää kaikki sudenkuopat, mitä vain vältettävissä on.
Nykytekniikalla lähes kaikkia lapsettomuuden syitä voidaan hoitaa. Minulla oli tasan kaksi keinoa: sijaissynnytys ja adoptio, joista jälkimmäisen suhteen joutuisimme edelleen odottamaan parisen vuotta ennen prosessiin pääsyä. Me laitoimme kaiken likoon, rahat, toivon. Kaiken. Tämä selittänee omaa kantaani asiaan. Enkä halua kuulostaa nyt liian suorasukaiselta tai kylmältä, monet parit käyvät vuosikausia lapsettomuushoitoja ilman tuloksia. Näitä pareja kohtaan tunnen todellakin suurta myötätuntoa, he ovat yrittäneet kaikkensa unelmansa eteen. Ja ymmärrän myös, että normaalinkin (9-12kk riippuen tilanteesta) yrittämisen rajoissa tapahtuneet pettymykset sattuvat ja paljon sattuvatkin! Mutta sellainen vuosikausia jatkunut pettymysten sarja tai julkisten palveluiden manaaminen saa minut kysymään: oletko tehnyt kaikkesi unelmasi eteen?
Ugh, olen puhunut.