Menneiden askelien kaiku

Aina välillä mielen täyttävät menneet. Joskus menneet askeleet kaikuvat seinistä kuin itsestään, joskus niihin johdattaa jokin yksittäinen asia. Esimerkiksi satunnaiset kuvat Oregonista.

Silmiini osui vastikään reissutarinoita Oregonista ja Portlandista. En lukenut tarinoita, mutta ahmin kuvia. Ja annoin muistojen tulvia. Ihmeellistä sinänsä, että koko sijaissynnytysprosessissa Portlandilla on paljon suurempi paikka sydämessäni kuin mitä on Kalifornialla. Ja vauvat sentään syntyivät Kaliforniassa!

Mutta Portlandista kaikki alkoi. Sinne matkattiin sydämet, mielet ja sylit avoimina. Otettiin kaikki vastaan mitä tuleman piti. Mistään ei ollut takeita ja jalat pidettiin parhaamme mukaan tukevasti maassa, vaikka mielet hipoivat kultareunaisia pilviä.

Unelmien perässä sinne mentiin. Hauraiden, kaukaisten unelmien perässä. 

”Portlandissa sataa aina”, näin meille sanottiin, mutta Portland näytti vain kauniimpia kasvojaan. Aurinkoisia kasvojaan. Ja se valo heijastui takaisin meidän hymyileviltä kasvoiltamme. Me uskoimme ja toivoimme. Ja toivoimme vielä vähän enemmän.

Olimme päättäneet hymyillä. Olimme päättäneet täyttää matkamme vain positiivisilla ajatuksilla, muuten epätoivo olisi voinut nielaista meidät pimeään kitaansa. Kitaansa, josta emme olisi ehkä osanneet takaisin ulos.

Oregonin nöyrä kauneus, sen jylhyys ja karheus teki meihin vaikutuksen. Pilviin saakka ulottuvat kuuset ja varjoisten metsien salaperäisyys henki meidän matkaamme. Ihmeellinen matkamme perheeksi, läpi varjojen ja valojen. Läpi vuorien ja rotkojen.

Kaliforniaan luultavimmin palaamme joka tapauksessa töiden tai muiden reissujen vuoksi, mutta Portlandiin ja Oregoniin haluamme ehdottomasti viedä joskus meidän pienokaisemme.

Täältä se kaikki alkoi. Täältä te saitte alkunne. 

 

Oregon <3