Mistä on pienet tytöt ja pojat tehty?
Tämä aihe on ollut toistaiseksi minulle kaikista vaikein. Jotenkin koko prosessissa on paljon keskitytty sijaissynnyttäjään; kuinka hänen valinta on tärkeä, kuinka hänen kanssa pidetään yhteyttä ja niin edespäin. Hänen kropassaan lapsi siis kehittyy ensimmäiset kuukautensa, mutta mitään muuta biologista yhteyttä lapseen hänellä ei ole. Lapsi ei siis peri hänen silmienväriään, pituuttaan tai älykkyyttä. Mutta munasolun luovuttajan kylläkin – ja tämä siis määrittää ison osan lapseni loppuelämää. Munasolun luovuttajan ja lapsen perimän valinta on siis järjettömän tärkeä päätös!
Ihan alkuun en ajatellut koko asiaa kovinkaan suurena asiana. Olinhan aiemmin lähinnä suunnitellut adoptiota, jossa mitään biologisia siteitä lapseen ei ole. Aivan ensimmäisessä keskustelussa Circlen kanssa viime talvena asiaa nopeasti sivuttiin ja John mainitsi, että sitten varmaan haluamme mahdollisimman paljon minua muistuttavan luovuttajan. Sillä hetkellä vain vähän nauratti: onpa pinnallisesti ajateltu! Meille myös kerrottiin, kuinka voimme halutessamme valita esimerkiksi luovuttajan, joka on Harvardissa tai muussa top notch yliopistossa. Silloin hintaan pitää vain laittaa $20-30k lisää. OMG.
Siinä vaiheessa kun selasin ensimmäistä kertaa munasolun luovuttajien rekisteriä aloin ahdistumaan toden teolla. Se vain tuntui niin omituiselta – katsoa kauniiden nuorten naisten kuvia, lukea mitä he harrastavat ja millainen koulutustaso heillä on. Mitä he arvostavat elämässä ja miksi he haluavat luovuttaa munasolujaan. Miten minä ikinä voin täältä valita ”sen meille parhaan” luovuttajan. Millä kriteereillä??!
Pian aloin haarukoimaan rekisterejä esimerkiksi silmien värillä. Omani ovat siniset ja olen muutenkin aika skandinaavisen näköinen. Olisiko jollakin luovuttajalla pohjoismaisia juuria – sehän olisi lähellä minua? Ystäväni vinkkasi minulle, josko Wisconsin seuduillta löytyisi suomalaisten immigranttien jälkiläisiä. Koko ajan ajatus alkoi kasvamaan, että suomalainen tai pohjoismainen perimä olisi minulle tärkeää. Onko tämä nyt sitten jotain ääretöntä turhamaisuutta vaiko vain inhimillistä tarvetta jakaa oma perimä tai tausta omien lasten kanssa? Selasin ja etsin, mutten alkanut löytämään ketään sopivaa. Aina jokin oli vialla. Lopulta mieleeni juolahti, että entäpä jos joku ystävistäni. Hehän ovat suomalaisia! Tai vielä parempi, oma siskoni! *Ahaa-elämys*
Minulla on kaksi siskoa, muutaman vuoden vanhempi ja nuorempi. Yleensä munasolun luovuttaja on aika nuori, sillä sad but true leidit, laatu alkaa kärsimään 25-vuoden jälkeen. Pikkusiskoni on juuri reilu 30, eli yläpäässä, mutta silti vielä mahdollinen. Äitini ja ystäväni olivat minulle aiemmin sanoneetkin, että miksi ei pikkusiskoni, mutta syystä tai toisesta en koskaan sitä vakavissani ajatellut.
Kello taisi olla jo yli yhdentoista illalla, kun tartuin samantien puhelimeen ja varovaisesti asian hänelle esittelin. Siskoni sanoi, että oli hänkin jo asiaa aiemmin miettinyt, mutta koska en ollut itse asiasta sanonut, ei hänkään sitä esille ottanut. Sovimme, että hän lueskelee netistä itse, mitä se tarkoittaa ja juttelemme seuraavana päivänä enemmän…