THE Day: Tapaaminen sijaissynnyttäjän kanssa
Koko sunnuntain olin hermostunut ja jännittynyt. Miljoona asiaa pyöri päässäni, kuten täällä kirjoittelinkin. En yhtään tiennyt mitä odottaa ja kuinka valmistautua tapaamiseen ja tunnustin miehelleni suoraan, että jännittää ihan hemmetisti.
Saavuimme kymmenisen minuuttia aikaisemmin ja päätimme odottaa autossa, koska case managerimme Heidi sanoi tapaavansa ensin Ruthin ja puoli tuntia myöhemmin me liittyisimme mukaan. Emme siis kehdanneet pelmahtaa paikalle liian aikaisin ja minulla oli aikaa panikoida vielä viimeiset minuutit. 😉
Tapasimme ensin vain Heidin ja hän kertoili meille tapaamisen kulusta. Oli huojentavaa kuulla, että hän ”johtaisi” tapaamista ja esittäisi yleisiä kysymyksiä ensin Ruthille ja sitten meille. Toki saisimme osallistua vapaasti ja kysyä lisäkysymyksiä, mutta tällä tavalla meille ei tule stressiä hiljaisista hetkistä tai että keskustelu ei lähtisi käyntiin. Niin ihanan amerikkalaista! Hän myös varoitti muutamasta vähemmän miellyttävästä aiheesta, joita tapaamisessa on käytävä läpi. Esimerkiksi, miten menettelisimme, jos sikiön todettaisiin olevan vakavasti sairas. Hän myös sanoi, että mitään päätöksiä ei tässä tapaamisessa tehdä, vaan hän lopettaa tapaamisen ja me palaamme kumpikin osapuoli hänelle, haluammeko jatkaa. Sekin oli helpottava tieto.
Tämän briiffauksen jälkeen siirryimme toiseen huoneeseen, jossa Ruth odotti nuoremman poikansa kanssa. En voi sanoa, että kaikki jännitys laukesi siihen paikkaan, mutta iso osa siitä hävisi kun pitkä, kaunis ja tummaihoinen nainen ojensi kätensä halatakseen minua lämpimästi.
Siinä hieman katselimme toisiamme ja Heidi aloitti tapaamisen kysymyllä, josko Ruth voisi kertoa hieman miksi haluaa toimia sijaissynnyttäjänä. Tästä keskustelu lähtikin luonnostaan käyntiin. Ruth kertoi, kuinka hänen lapsensa ovat hänen elämänsä suurin ilo ja kuinka hän haluaa auttaa jotakuta muuta saavuttamaan tämän ilon. Hän kertoi omien raskauksiensa olleen helppoja ja miellyttäviä kokemuksia, mutta hänellä ei ole itsellään varaa kolmanteen lapseen.
Kun Heidi kysyi häneltä, mitä hän uskoo tuntevan sillä hetkellä, kun vauvat ovat syntyneet ja hänen pitää antaa ne pois, hän sanoi keskittyvänsä vauvoista luopumisen sijaan meidän kasvoisin ja siihen iloon, joka meidän kasvoiltamme sillä hetkellä paistaa. Edellisten postausteni perusteella voitte kuvitella, että sillä hetkellä tämä tyttö nieleskeli yllättäen kurkkuun noussutta palaa ja toivoi pystyvänsä pitää pokkansa.
Meidän kysymysten kohdalla minä olin enimmäkseen äänessä. Kerroin meidän tilanteesta ja elämästä, mistä me pidämme ja mitä harrastamme. Ja kuinka haluamme muuttaa arkemme tärkeysjärkestyksen uraputkesta ja pitkistä päivistä perhe-elämään ja vauvanvaippoihin. Muutenkin keskustelu oli enemmän minun ja Ruthin välillä. Onhan se sinällään luontevampaa, hänhän hyppää minun ”rooliin” ensimmäisiksi yhdeksäksi kuukaudeksi. Minä jatkan sitten siitä.
Puolitoista tuntia meni yhdessä hujauksessa. Tapaamisen jälkeen Heidi saattoi Ruthin ja hänen suloisen poikansa ulos ja minä jäin mieheni kanssa vielä huoneeseen. Me tarvitsimme osapuilleen puoliminuuttia todetaksemme, että pidimme molemmat Ruthista ja haluaisimme jatkaa hänen kanssaan. Hän oli selvästi miettinyt sijaissynnyttäjäksi lähtemistä paljon etukäteen ja muutenkin hän vaikutti älykkäältä naiselta ja se vakuutti meidät. Ei tällaiseen prosessiin voi lähteä kevyin perustein!
Seuraavaksi case managerimme palaa asiaan sopimusten tiimoilta. Ymmärsin Ruthin puheista, että päätös on lähinnä meidän puolella, joten toivottavasti tämä olisi tällä päätetty. Hyvät fiilikset on tästä ja kuten jo tänne kommentoin, koko sunnuntain loistin kilpaa auringon kanssa!
