Juuri ennen joulua meillä oli ensimmäinen update – skypeily surrogacy agencyn kanssa siitä miten surrogate matching etenee. Ei ollut vielä löytynyt, sillä siinä missä yleensä noin 60% sijaissynnyttäjistä on valmiina kaksoisraskauksiin, niin tällä hetkellä tilanne on 40% (kuinka tieteellisiä nämä tilastolukemat ovat, en tiedä). 

Me siis päätimme yrittää kaksosia, koska meille on selvää, että haluaisimme vähintään kaksi lasta. Tämä on iso prosessi, niin henkisesti kuin myös rahallisesti. Mikäli saisimme kaksoset, voisi hyvin olla että sijaissynnytysuramme jää tähän yhteen kertaan. Yhden vauvan tilanteessa luultavasti jossain vaiheessa joutuisimme läpikäymään sen uudelleen, tai siinä vaiheessa myös adoptio voisi olla jo mahdollinen. Eli kun tähän lähdettiin, niin päätimme yrittää heti kerralla kaksosia.

No nyt kolahti viime yönä kutsu seuraavaan skype – puheluun ensi perjantaille. Itse olen jo henkisesti valmistautunut huonoihin uutisiin, koska viime kerralla John mainitsi ilmoittavansa huonot uutiset aina ”kasvokkain”, kun taas hyvät uutiset voi alkuunsa vaikka pudottaa meilillä… 

Pikkuisen masentaa, vaikka voihan siellä olla hyviäkin uutisia! Varmaan tästä blogista on tihkunut sellainen odottavan jännittävä positiivisuus, ja sitä yritänkin pitää yllä. Mutta kyllä siellä takaraivossa piileskelee se pelko, että entäs jos kaikki meneekin ihan pieleen? Menetämme vain ison kasan rahaa ja toivoa. Ja emme ole edenneet edes IVF – vaiheeseen, jossa sitten vasta kunnolla tiristetään sormia ristiin ja peukkuja pystyyn. Mutta nyt positiivisuutta nainen! Voin jo nähdä itseni suukottamassa vauvojani. Tai ainakin yritän. Ennen kuin kyyneleet vierivät poskillani.