Matkalla Perheeksi

13.12.2014 intended mum

Surrogation Agency – ja sen valinta

Kesän häähumusta kotiuduttamme aloitimme ahkeran sijaissynnytystoimiston (surrogacy agency) etsimisen. Olimme jo etukäteen päättäneet, että haluamme yhdysvaltalaisen toimiston. Tämä ihan vain sen vuoksi, että haluamme selvät ja lailliset sopimukset (USA – juristien luvattu maa) ja myös maan, jossa sijaissynnyttäjäksi ei aleta vain rahan takia, vaan myös hyvästätahdosta. Olimme valmiita maksamaan tästä siis selvästi enemmän verrattuna Thaimaaseen, Ukrainaan tai Intiaan.

Pelkkä ajatus intialaisesta tai ukrainalaisesta toimistosta kielimuurien ja kulttuurierojen kannalta puistatti. Mutta myös, että sijaissynnyttäjä olisi pakon edestä lähtenyt prosessiin ja me käyttäisimme tilannetta hyväksemme edullisemman hinnan muodossa. Koko prosessi on muutenkin iso, pelottava ja eettisestikin hankala, joten halusimme tietyn mielenrauhan valitsemalla länsimaisen toimijan.

Haluan korostaa, että tämä on siis meidän henkilökohtainen näkökulma ja valinta. Olen kuullut myös hyvin onnellisista tarinoista intialaisista toimistoista, joten en halua mustamaalata mitään muuta maata tai toimistoa.

Netistä löytyy jonkin verran tietoa sijaissynnytyksestä. Etenkin Jenkeissä se on varsin yleistä, joten meidän oli helppo kasata lista toimistoista. Vaikeampaa olikin sitten rankata niitä meille sopivaan järjestykseen. Meidän suurin apu oli tämä sivusto:

http://www.menhavingbabies.org/surrogacy-resources/directory/agencyratings/

Vaikka tässä tilanteessa ollaan ihan heterocouplehavingbabies, niin se auttoi meitä yhtälailla.

Meillä kriteereinä oli karkeasti tuon sivuston perusteella:

yhteispisteet (ja kuinka monta vastausta oli annettu, mikäli vain muutama, emme ottaneet sitä huomioon)
kommenttien ja lisätaulukoiden perusteella kuinka paljon kansainvälisiä pareja
ylipäänsä, minkalaisia kommentteja – missä olivat isoimmat plussat (kommunikaatio oli meille tärkeä) ja miinukset
prosessin kesto (ja taas lisäkaavioista, miten kestot jakautuneet)
hinta

Tämän jälkeen valittiin muutama toimisto, joiden nettisivut pengottiin perinpohjaisesti. Heti aloimme myös rohkeasti ottamaan yhteyttä toimistoihin ja järjestämään ensimmäisiä skype-keskusteluja.

Seuraavien toimistojen kanssa olimme yhteydessä:

Circle Surrogation – heidän ”road showssa” olimme alkuvuodesta ja siis ainoa toimija, jonka olemme tavanneet henkilökohtaisesti. Tapasimme siis perustaja Johnin ja yhden heidän edustajistaan. Tapaaminen oli mielenkiintoinen, mutta hieman ”kylmä” ja keskittyi pelottelemaan laki – ja vakuutuskuvioista. Tämä tietysti hyvin tärkeä osa prosessia, mutta hei – tämän pitäisi olla iloinen ja toiveikas prosessi! 🙂 He ovat myös kalliimpi ja ehkä suuremman koon vuoksi enemmän ”business henkinen” kuin toiset toimistot.
Simple Surrogacy – Mieheni otti heihin yhteyttä ja nettisivujen perusteella he sanoivat olevan ”avoinna” tiettyinä aikoina, ja kuitenkaan eivät olleet. Jo ensimmäisen keskustelun järjestämisessä oli ongelmia ja luimme muiden kommenteista samanlaisia kokemuksia, joten jätimme heidät heti alusta pois laskuista (emme siis koskaan heidän kanssaan edes keskustelleet).
Family Source Consultants – heidän kanssaan keskustelu järjestyi hyvin nopeasti ja Staci, jonka kanssa juttelimme oli todella mukava ja empaattinen. Yksi ehdottomasti tärkeimmistä asioista meille ei-amerikkalaisena parina oli vakuutukset ja heillä tämä ei ollut hyvin hanskassa. Kukaan perustajista ei myöskään ollut lakimies, eli lakipuolen asiantuntijuutta ei ollut niin paljon kuin me halusimme.
IARC – tämä toimisto on erikoistunut kansainvälisiin pareihin. Heidän edustaja Keely oli mukava ja he olivat myös hyvin kartalla vakuutusten suhteen. Muuten tämä toimisto olisi ollut varteenotettava vaihtoehto (tätä oli meille myös suositeltu), mutta heillä jonotus sijaissynnyttäjän saamiseksi pelkästään kestää 8-9 kk. Meille tämä oli liian pitkä…

NWSC – Tämä toimisto oli saanut hyvät pisteet tuossa ranking-listassa ja myös nettisivut vaikuttivat lupaavilta. Ensimmäinen puhelu Samin kanssa oli todella mukava – hän oli samalla rennon ystävällinen, mutta myös hyvin tietoinen riskeistä vakuutusten suhteen jne. Perustajat olivat kaikki lakimiehiä adoption ja surrogaation puolelta. Heillä on myös läheinen kontakti hedelmöitysklinikan kanssa, joka oli meille hyvä uutinen, koska sen valinta olisi muuten toinen projekti itsessään. Nopeasti järjestimme seuraavan puhelun Samin isän Johnin kanssa, joka on toimiston perustanut. Tämä keskustelu olikin sitten enemmän vain edellä keskusteltujen toistoa, mutta silti mielenkiintoinen ja lupauksia herättävä. Tämän jälkeen saimme kaikki paperit sopimuksista ja prosessin kulusta ja pian olimmekin sopimuksen allekirjoittaneet – ja myös ensimmäistä osamaksua köyhempiä.

Huom – tämä EI ole yhteistyöpostaus.

Avainsanat: sijaissynnytys

Perhe Raskaus ja synnytys Vanhemmuus

11.12.2014 intended mum

Sijaissynnytys – miksi?

Tapasin nykyisen mieheni reilut seitsemän vuotta sitten, koska olimme vastikään aloittaneet samassa työpaikassa. Aluksi olimme vain työkavereita mutta pian suhteemme eteni myös työn ulkopuolelle. Naimisiin menimme viime keväänä. Heti toisilla tai kolmansilla treffeillä mainitsin miehelleni, että en voi saada lapsia. Olin oppinut tämän pari vuotta aiemmin kantapään kautta, koska yksi aiemmista poikaystävistäni laittoi suhteen poikki juurikin tästä syystä. Se oli musertavaa ja avasi silmäni asian vakavuudesta. Siihen saakka olin ajatellut, että kunhan itse olen sujut asian kanssa, niin se on tarpeesksi. Ei ei – se on vasta puolet ongelmasta. Mieheni mietti asiaa hetken ja hyvin asiallisesti mainitsi, että hänelle on tärkeää löytää ensin SE oikea kumppani ja vasta sitten katsotaan, kuinka mennään eteenpäin. Taisi olla juuri tuo hetki, kun mieheeni rakastuin…

Meille oli selvää, että häistä seuraava askel on lastenhankinta. Pian kihlojen jälkeen aloinkin toden teolla selvittämään adoptioprosessia, koska minulle se oli aina ollut ainoa vaihtoehto. Jotenkin olin pitänyt koko aiheen taka-alalla, koska se oli mielessäni iso, byrokraattinen möykky ja kuittasin sen uskottelemalla naivisti, että mennään naimisiin, täytetään paperit, odotellaan pari vuotta ja haetaan vastasyntynyt kotiin. Yhtä naivia oli jeesusteleva asenteeni, että jos en voi itse lapsia tehdä, niin ei tähän maailmaan niitä enää väkisin lisääkään tarvitse tehdä, vaan voimme pelastaa jonkun orvon kohtalon adoption kautta.

Ensimmäinen surffailu päättyi kyyneliin, niin päättyi myös pari seuraavaakin ja koko aihe oli ahdistava ja surullinen. Maassa, jossa asumme on adoption ikäraja korkea, riippumatta siviilisäädystä tai elämäntilanteesta. Meille tämä olisi merkinnyt vähintään 5 vuotta silkkaa odotusta. Tämän lisäksi ”kotimainen” adoptio on pitkä, jopa mahdoton, prosessi ja ulkomaisen adoption jonotusajat myös pitenemään päin, koska monet maat, kuten Venäjä, ovat viime vuosia vähentäneet ulkomaille adoptoitujen (huom. terveiden!) lasten määrää. Mikäli adoptiota haluaa nopeuttaa tai siis omia mahdollisuuksia kasvattaa ylipäänsä saada adoptiolapsi, on oltava valmis ottamaan mahdollisesti vammainen lapsi. Sairas lapsi ja epävarmuus sairauden vakavuudesta tuntui pelottavalta.

Heti alusta saakka mieheni mainitsi sijaissynnytyksestä. Alkuun vain kohautin olkiani epäuskoisesti, sillä minulle se oli vain kyseenalaista Hollywood-legendaa. Sitten hän näytti minulle ensimmäiset googlauksensa ja esitteli maita, joissa sijaissynnytys on mahdollista. Katselimme silmät pyöreinä kuvia onnellisista hetero- ja homopariskunnista vauvoineen, mutta myös hintoja. Kun Yhdysvalloissa hinnat huitelivat toistasataatuhatta dollaria, niin Ukrainassa lupailtiin lapsia 20 000 eurolla. Nopeasti surffaus päätyi myös uutisiin toiminnan epäeettisyydestä ja kuinka hyväuskoiset ja epätoivoiset pariskunnat ovat menettäneet omaisuutensa huijauksiin ja kuinka köyhiä sijaissynnyttäjiä riistetään ”lapsitehtaissa”. Se pieni toivonpilke, jonka sijaissynnytys herätti, alkoi nopeasti himmenemään kaikesta negatiivisesta uutisoinnista.

Sattumalta mieheni huomasi, että yksi jenkkitoimisto mainosti sivuillaan tulevansa piakkoin maahamme ja tapaamaan kiinnostuneita pariskuntia. Ilmoittauduimme oitis konsultointiin ja siellä me istuimme kabinetissa, yhdessä kaupungin hienoimmista hotelleissa. Edessämme istui ystävällinen, mutta hyvin lakimiehen (no, hän ON lakimies) oloinen välitystoimiston perustaja. Hän esitteli meille prosessia, enimmäkseen lakipykälien ja vakuutusasioiden muodossa. Toisaalta olimme kauhistuneista kaikista lakikiemuroista, mutta toisaalta myös helpottuneita, että kaikki oikeudet ja vastuut on niin selvästi eritelty ja sopimuksiin kirjoitettu. Ensimmäinen mielikuvahan netin perusteella oli hieman arveluttava, että entä jos jokin menee vikaan, millainen sotku siitä tulee ja tulemmeko huijatuiksi. Oli myös selvää, että kyse on myös isoista rahoista, ei me muuten luksushotellin kabinetissa istuta ja maistella praliineja keskustelun lomassa.

Lakipykälien jälkeen, perustaja poistui ja paikalle tuli nallekarhun oloinen mies, joka oli miespartnerinsa kanssa saanut sijaissynnytyksen kautta pojan. Tämä tapaaminen oli rento ja epävirallinen. Mies kertoili prosessista itsessään, ja kuinka yhteistyö ja yhteydenpito sijaissynnyttäjän kanssa toimii. Olimme yllättyneitä, että sijaissynnyttäjän kanssa pidetään tiivisti yhteyttä, hänen mukaansa mennään rakenneultraan, hänen kotonaan voi käydä tapaamassa hänen perhettään ja jopa ottaa kummiksi omalle lapselleen! Alkuun kyllä tuntui vastenmieliseltä ajatus, että olisin tyyliin hedelmöityksessä mukana pitämässä sijaissynnyttäjämme kädestä kiinni, koska niin.. minunhan se pitäisi olla siinä pedillä eikä hänen.

Tämän tapaamisen jälkeen ajatus sijaissynnyksestä alkoi tuntumaan varteenotettavalta vaihtoehdolta, mutta seuraavaksi puoleksi vuodeksi asia jäi täysin hääorganisoinnin jalkoihin.

Avainsanat: sijaissynnytys

Puheenaiheet Raskaus ja synnytys Vanhemmuus Uutiset ja yhteiskunta