Aloitin tämän(kin) postauksen kirjoittamisen jo jokin aika sitten. Tuolloin kirjoitin seuraavaa: “Juttelin juuri siskoni kanssa. Sen saman siskon, jonka kanssa seikkailtiin Oregonissa keväällä 2015, piikitettiin hormooneja ja jännättiin munasolujen määrää. Noista munasoluista kehittyivät alkiot Ykkönen ja Kolmonen. Nuo sisukkaat alkiot laitettiin Jenniferin kohtuun ja ne kasvoivat ensin sikiöiksi, sitten vauvoiksi ja nyt ne ovat saavuttaneet reilun 16 kuukauden iän. Meidän suuri unelmamme ja onnemme –  touhukkaat taaperomme.”

Tuon puhelinkeskustelun aikaan siskoni oli viimeisillään raskaana. Vaikka siskollani ei olisi ollutkaan sitä mitään vastaan, en halunnut asiasta kirjoittaa blogiin. Oman “raskauteni” ja tarinani halusin jakaa kaikkine käänteineen, mutta siskoni matkan äidiksi halusin pitää hänen yksityisasianaan. Ilokseni voin nyt paljastaa, että meidän pikkuiset saivat terveen ja potran serkkutytön viikko sitten! Olen niin onnellinen siskoni ja hänen miehensä puolesta! Se onni, jonka siskoni antoi meille, saa hän nyt itse kokea. Uusi elämä on niin ihmeellinen asia. Ihmeellinen ja onnellinen.

Meidänkin elämä on hiljattain muuttunut melkoisesti. Hyppäsin “working mom” -rooliin kuukausi sitten kesäkuun puolessa välissä. Toistaiseksi olen viihtynyt uudessa firmassa, tiimissä ja toimenkuvassa erinomaisesti. Jo toisen haastattelun jälkeen minussa heräsi ajatus, että ehkä viime talviset potkut olivatkin onnenpotkut! Ehkä niin kuuluikin käydä, ehkä se olikin vain sysäys johonkin paljon parempaan. Olin viimeisten vuosien aikana tottunut jatkuvaan kiireeseen ja stressiin. Typerän pitkiin työpäiviin, korkokenkiin ja kilpailuun. Se kaikki on uudessa työssä erilaista. Ihmisillä on aikaa. Aikaa tervehtiä, hymyillä. Aikaa tulla esittäytymään ja kysymään, että oletko sinä se uusi tiimiläinen. Se tuntuu hyvältä. Kaiken lisäksi itse rooli on mielenkiintoinen ja monipuolinen, joten kuukauden kokemuksella voin sanoa tehneeni oikean ratkaisun.

Jos työt ovat lähteneet hyvin käyntiin, niin vieläkin iloisempi olen siitä, miten hyvin uusi arkemme on alkanut rullaamaan! Lastenhoitajamme alkoi siis tekemään meille töitä täysipäiväisesti ja hän on myös ollut valmis ottamaan isompaa roolia. Hän suunnittelee lasten ruoat, käy kaupassa ja valmistaa ne. Hän on esittänyt meille listan asioista, joita voisi tehdä lasten kanssa. Hän voisi järjestää leikkitreffejä ja pikkuiset tapaisivat muita lapsia, he voisivat tehdä silloin tällöin pieniä retkiä esim. eläintarhaan. Tuo kaikki kuulostaa todella hyvältä ja tiedän lasteni olevan hyvissä käsissä minun keskittyessä omiin töihini. Lastenhoitaja lähettää myös päivittäin muutaman kuvat päivän touhuista. Voitte kuvitella, että tietokoneen ruudun edessä tai neukkarissa miitingin alkua odotellessa ne saavat hymyn äidin huulille.

Minulle on tärkeää, että minä olen antamassa halit, kun lapset heräävät aamulla seitsemän kahdeksan välillä, sekä että olen leikittämässä illan viimeiset leikit, antamassa iltamaidot ja hampipesut ennen kuin pienet menevät nukkumaan puoli kahdeksalta. Toistaiseksi olen siinä onnistunut. Jossain vaiheessa esitän pomolleni, josko voisin lähteä kerran viikossa aikaisemmin ja lasten mentyä nukkumaan tekisin pari tuntia töitä kotoa. Tuollaisilla pienillä asioilla ja joustoilla saa ihmeitä aikaan ja perhe-elämän yhdistettyä työelämään. En suostu uskomaan, että ne ovat toisiaan poissulkevia asioita.

Kaiken kaikkiaan meidän elämä kulkee omalla rytmillään. Nyt on sunnuntai ja lapset heräilevät juuri päiväuniltaan. Aamulla kävimme leikkipuistossa leikkimässä ja iltapäivän ohjelma on iloisesti avoin. Ilma on aurinkoisen kesäinen. Mikään ei voisi olla paremmin.

Kiitos teille rakkaat lukijat kärsivällisyydestä ja kärsimättömyydestä. Olen samaa mieltä kaikista kommenteistanne, että onhan tämä blogin loppu ollut ihan luvattoman h-i-d-a-s-t-a.. Mutta se myös kuvastaa luonnettani todella hyvin. Kun johonkin ryhdyn, hyppään siihen antaumuksella ja intohimolla. Kun sitten päätän siirtyä eteenpäin, on vaikeaa enää katsoa taaksepäin. Muutama postaus siis jäljellä! Ainakin raha-asiosta tulee postaus. Mistäs muusta pitäisi vielä kirjoittaa?