Voihan syntymätodistus

syntymätod.jpg

Synnytyskertomuksen kolmas osa on ollut työn alla jo parisen päivää, eikä se ole edennyt lainkaan. Argh. Haluan laittaa postaukseen videon operaatiohuoneesta, sillä se todellakin kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Mutta oma tietokoneeni alkaa vedellä viimeisiään ja saa pinnistellä jo pyörittääkseen stillkuvien käsittelyä, saati sitten jättimäisiä videotiedostoja. Miehellä on uudempi kone, mutta siihen ladattu Adobe Premiere on a) monimutkainen ja b) tilttaa vähän väliä. Kirjoitanpa tässä välissä sitten jostain muuta, nimittäin pikkuisten syntymätodistuksista! 

Ensiksi täytyy hehkuttaa, miten loistavasti kaikki oli järjestetty sairaalassa! Jo ennen lasten syntymää, siinä odottaessa ja jännittäessä, meitä kävi lääkäreiden lisäksi jututtamassa myös sairalaan sosiaalityöntekijä (social worker) sekä syntymätodistuksista ja muista dokumenteista huolehtiva virkailija. He kertoivat miten asiat etenevät lasten syntymän jälkeen, mitä dokumenttejä meidän tulee täyttää ja milloin. Koko sairaalassa oleskelun ajan he pitivät meidät hyvin ajantasalla kaikesta. Se oli todella hyvä, sillä itse emme prosessia tunne ja muutenkin ajatuksemme liitelivät aika eri sfääreissä paperitöihin verrattuna.

Loppupeleissä syntymätodistusten suhteen prosessi oli todella helppo. Minun tuli yhdessä vaiheessa täytellä erinäisiä papereita vauvoja koskien, näistä tärkeimpänä tietenkin nimet. Kuten jo aiemmin mainittu, Jenniferin nimeä ei mainita yhdessäkään vauvoihin liittyvässä dokumentissa vaan kohdassa ”Birth Parent’s name” on minun ja mieheni nimet. Näiden tietojen perusteessa virkailija valmisteli syntymätodistusten ilmoituksen, joka minun piti tarkastaa ja allekirjoittaa. Tämä sitten lähtisi läänin (county) virastoon, josta voisimme ne muutaman päivän jälkeen noutaa.

Viime perjantaina pakkasimme pikkuiset autoon ja lähdimme hakemaan todistuksia. Ensin meitä palvellut virkailija epäili todistusten vielä olevan valmiina, mutta kappas kappas, siellähän ne olivat. Hän pyysi meitä tarkistamaan kaikki tiedot ja aloimme niitä tavaamaan. Vauvojen nimet ok, minun tiedot ok, miehen tiedot ok.. eikun hetkinen! Pojan syntymätodistuksessa miehen syntymäkuukausi ei ole oikein!

Ilmoitimme virkailijalle, jolta saimme vastauksena yksinkertaisen, ah – rouva on tuolla allekirjoituksellaan varmistanut kaiken olevan oikein. Nyt tähän täytyy pyytää korjaus. Siinä kestää kahdesta kolmeen kuukauteen. Tässä vaiheessa meiltä pääsee epäuskoinen nauru, ööö siinä vaiheessa me olemme olleet jo pitkään Euroopassa. Tarvitsemme ne paljon nopeammin vauvojen passeja varten! Ja jos itse dokumenttien luonnissa menee muutama päivä, miten muutoksissa voi mennä muutama kuukausi? Emme saaneet virkailijalta muuta vastausta ja päätimme mieheni kanssa ottaa yhteyttä sairaalan avuliaaseen virkailijaan.

Maanantaina sain sairaalan virkailijan langan päähän ja kerroin tilanteestamme. Hän sanoi ottavansa hetimiten yhteyttä läänin virastoon, sillä jos tiedot eivät ole vielä lähteneet Kalifornian osavaltion pääkaupunkiin Sacramentoon, voitaisiin ne vielä nopeasti korjata. Pian hän soitti takaisin ja onni onnettomuudessa – syntymätodistukset olivat lähdössä seuraavana päivänä ja ehdimme kuin ehdimmekin vielä korjata ne! Mieheni ajoi tänään sairaalaan allekirjoittamaan uudet todistukset ja nyt korjatut versiot ovat valmiina tänä perjantaina!

Tämän jälkeen alamme hoitamaan vauvoille passeja. Aika menee niin nopeaan ja jo kuukauden päästä olemme takaisin Euroopassa! Tänään mieheni otti yhteyttä myös lentoyhtiöömme ja nyt pikkuiset on ilmoitettu lennolle ja meillä on sen mukaiset istumapaikat. Pienet ihanat ovat pian kaksiviikkoisia ja ovat jo nyt kehittyneet niin paljon. Vauvapäivitystä kuvineen tulee piakkoin.

Nyt lenkille! Aurinko paistaa ja mies saa ansaittua laatuaikaa kaksosten kanssa, kun hoiteli asioita aamupäivän. 🙂

—-

We had some small hickups with the birht certificates – my husbands birth month was incorrect in one of them… Luck in unluck, the certificates were not yet on their way to California’s capitol Sacramento and we managed to correct them. Pheew. We should get the corrected ones by the end of this week and then we can proceed with the passports for the little ones – as we are flying back home already in 4 weeks! 🙂

Perhe Raskaus ja synnytys

SijaisSYNNYTYSkertomus osa 2

Jatkoa edelliseen synnytyspostaukseen. Synnytys oli käynnistymässä ja automme oli hinattu pois. Jenniferin vointia tarkastamaan tullut hoitaja alkoi välittömästi selvittelemään asiaa. Pian paikalle saapui myös lastenlääkäri kysyen oliko hän kuullut oikein: autonne oli hinattu pois sairaalan pihalta? Kyllä vain. Seuraavaksi he ottivat yhteyttä vartijaan (security), joka kovasti pahoitteli tilannetta, mutta ilmoitti auton olleen parkkeerattu väärään paikkaan. Hoitaja soitti auton hinanneeseen firmaan sekä miehelle taksin. Asia olisi hoidettavissa tunnin sisään ja siihen meillä oli vielä varaa. 

Mies lähti hakemaan autoa ja minä jäin Jenniferin kanssa odottelemaan. Supistuksia tuli tasaiseen tahtiin ja me spekuloimme tapahtuisiko synnytys todellakin tänään. Jossain vaiheessa hoitaja toi minulle ”bunny suit” – puvun, eli haalarin, kasvomaskin, hiussuojan ja kenkäsuojat. Ihan vain varmuuden vuoksi. Itse näytin lähinnä järkyttyneeltä, kun otin pussin vastaan. En edelleenkään pystynyt uskomaan, että tänään minusta tulisi äiti.

Minun tuli myös täytellä erinäisiä papereita lasten suhteen, että heiltä otetaan heti synnyksen jälkeen verikokeet Yhdysvaltojen geenirekisteriin, heille annetaan hepatiitti B rokote ja että heidän silmiin saa laittaa antibioottia tulehdusten ehkäisemiseksi. Tuntui uskomattomalta tehdä päätöksiä äidin valtuudella. Jossain vaiheessa myös lastenlääkäri kävi jututtamassa ja kertoi erinäisiä asioita keskosista, mahdollisista riskeistä ja todennäköisyyksistä. Koko prosessin ajan olen yrittänyt nähdä asiat positiivisesti – lasi puoli täynnä – niin tälläkin kertaa.

Tunti mateli ohi ja mieheni saapui paikalle. Auton hinaus maksoi 200 dollaria, hän oli saanut satasen alennuksen kertoessa hänestä tulevan isä millä hetkellä hyvänsä. Tässä vaiheessa kello oli neljä iltapäivällä ja pystyimme koko autokaaokselle jo nauramaan. Lopulta synnytyslääkäri saapui puoli viideltä. Hän kertoi tilanteesta hyvin suoraan ja rehellisesti. Jenniferin keho on alkanut valmistautua synnytykseen, mutta alkaisiko se tänään tai muutaman päivän sisään, on vaikea sanoa. Hän ei koe turvalliseksi Jenniferin synnyttävän alateitse, koska Rosa on perätilassa ja liian monta asiaa voi mennä vikaan. Jos haluamme tehdä keisarinleikkauksen, hän olisi meidän number one. Hän on tehnyt niitä paljon ja on hyvä työssään.

Hän antoi meille kaksi vaihtoehtoa: tehdä suunniteltu keisarinleikkaus tänään tai lähteä kotiin, mutta sillä riskillä että Jenniferin on tultava pian takaisin ja edessä on luultavasti hätäsektio. Tällä perusteella hän suosittelee keisarinleikkausta tässä ja nyt, kun leikkaus voidaan tehdä rauhassa ja ilman hätäilyä. Miettikää hetki ja edetään sen mukaan.

Me kaikki kolme katsoimme toisiamme hieman kysyvän näköisinä. Toisaalta halusin vauvojen kasvavan mahdollisimman pitkään vatsassa, toisaalta tiesin Jenniferin toivoneen alatiesynnytystä, mutta toisaalta ymmärsin tilanteen. Ja kukapa asian tietäisi parhaiten kuin kokenut synnytyslääkäri! Jennifer oli samoilla linjoilla, vaikka keisarinleikkaus saattaisi pidentää hänen toipumistaan. 

Päätös oli yksimielisesti: Let’s do this!

synnytys.jpg

Sitten asiat alkoivat etenemään. Leikkaussali olisi vapaana (jo!!!!) kolmen vartin kuluttua, jolloin Jennifer tultaisiin hakemaan. Minut haettaisiin pian tämän jälkeen. Eli meillä oli vajaa tunti panikoida, jännittää – ja keventää tunnelmaa. Otimme hauskoja kuvia Jenniferin kanssa hänen Wonder Woman – viitassaan, jonka hän oli kuin olikin pakannut synnytyskassiinsa (harmi, etten voi niitä tänne postata!). Kun lopulta Jennifer tultiin hakemaan, hän heitti meille lentosuukon ovella ja toivotimme onnea puolin ja toisin.

Seuraavaksi olisi minun vuoro. Olin NIIN hermostunut, sydän hakkasi lähes ulos rinnasta. Kuvittele työhaastattelu, iso esitelmä, alttarille kävely häissä – ja kerro se sadalla! Siltä minusta tuntui. Juoksin vessaan ja takaisin ja aloin mieheni avustuksella kiskomaan bunny suitia päälleni. Oletin minut haettavan hetimiten Jenniferin jälkeen, mutta lopulta siinä kesti lähes toiset kolme varttia. Mieheni kanssa puristimme hikisiä käsiämme ja hoimme – meistä tulee pian vanhempia, voitko uskoa, meistä tulee tänään vanhempia.

Sitten oveen koputettin ja hoitaja sanoi ”We are ready to go”.

to be continued…

Ensimmäinen osa täällä: blogit/matkalla-perheeksi/sijaissynnytyskertomus-osa-1

—-

The English version of the labour story will follow later.

Perhe Raskaus ja synnytys