Hei lukijat – olen yrittänyt parhaani mukaan vastailla edellisen postauksen kommentteihin, mahtavalla pari vastausta per päivä – vauhdilla. Tällä hetkellä elämä pyörii kolmen tunnin sykleissä kellon ympäri ja ne vähäisetkin rauhalliset hetket yleensä keskeytyvät syystä tai toisesta. Joten blogin päivityksen turvaamiseksi vastaan kommentteihin heti kun kerkeän ja priorisoin nyt postauksen kommenttien edelle. Samaisesta syystä jaan synnytyskertomuksen osiin, että saan edes jotain ihmisten ilmoille. Juuri nyt minun pitäisi olla pesemässä tuttipulloja/suihkussa/nukkumassa, mutta sen sijaan rauhoittelen hieman kitisevää tyttöäni ja yritän käyttää hetken tehokkaasti – blogin kanssa! 🙂

—-

Mieheni saapui maanantai-iltana Kaliforniaan ja tiistaina valmisteltiin illallinen Jenniferille ja hänen perheelleen. Keskiviikkona tehtiin iso shoppailukierros ja mukaan lähti mm. kasa tuttipulloja, vaippoja, korviketta, joitain vaatteita ja turvaistuimet. Torstaina heräiltiin sateiseen aamuun, syötiin aamupalaa ja mietittiin päivän ohjelmaa.

Ohjelmaa ei tarvinnut kauaa miettiä, kun Jennifer ilmoitti olevansa matkalla tapaamaan lääkäriään kahtena perättäisenä yönä jatkuneiden selkäkipujen ja supistelun vuoksi. Alkuun en ollut varma, halusiko Jennifer meitä klinikalle, mutta sovimme tapaavamme siellä. Saapuessamme klinikalle Jenniferin vatsa oli jo köytetty mittaamaan vauvojen pulsseja ja supistelua. Hän vaikutti tuskaiselta, eikä meinannut löytää siedettävää asentoa. Supistelua ei näkynyt oikeastaan laisinkaan, mutta lääkäri päätti silti tehdä sisätutkimuksen; kohdunsuu oli avautunut noin sentin ja kohdun seinämät olivat jo hyvin ohuet. Lääkäri toisti useaan otteeseen, ettei hän usko synnytyksen olevan ajankohtainen vielä päiviin, jopa viikkoihin, mutta päätti Jenniferin pyynnöstä lähettää meidät vielä sairaalaan seurantaan.

Sairaala oli puolen tunnin päässä. Siinä missä Jenniferin oli hankala istua autossa, minä ja mieheni totisina yritettiin vähän jutustella. Sairaalaan päästessämme Jennifer kytkettiin jälleen mittareihin ja tällä kertaa supistelut alkoivat näkyä selvästi käyrällä ja yhtäkkiä tilanne olikin saanut uuden käänteen – keho on alkanut valmistautua synnytykseen. Ei kuitenkaan ollut vielä varmaan, tapahtuisiko se tänään vai muutaman päivän sisään, koska muutaman tunnin sisään kohtu oli avautunut vain puolisen senttiä lisää. Hoitaja kuitenkin puisteli päätään, että kohdun seinämä on paperinohut ja asiat saattavat yhtäkkiä edetä hyvinkin nopeasti.

Odottelimme muutaman tunnin seurannassa ja koska tilanne ei ollut kiireellinen tai kriittinen, ei lääkäri saapuisi paikalle vielä hetkeen. Kuitenkin ajatus alkoi kypsymään mielessä, että tämä saattaa olla menoa nyt. Meilla ei tietenkään ollut mitään pakattu mukaan ja keskustelimme hoitajan kanssa olisiko meidän nyt hyvä käydä hakemassa tavarat hotellilta, jos myöhemmin illalla synnytys saattaisi tapahtua. Hoitajan mielestä se oli hyvä idea, mutta pian hän saapui takaisin, että Jenniferin viimeisten käyrien mukaan ei välttämättä kannata lähteä niin kauaksi nyt. Tämä entisestään sai pulssin nousemaan!

Mieheni oli onneksi pakannut videokameramme mukaan ja lähti sitä hakemaan autolta. Varttia myöhemmin hän saapui takaisin – meillä on pieni ongelma… Automme oli hinattu pois! Eihän tällaista voi tapahtua, ainakaan sillä hetkellä kun meistä saattaa tulla vanhempia! Tulimme sairaalaan niin kiireellä, että mieheni jätti minut ja Jenniferin sairaalan sisäänkäynnille ja sairaalan parkkipaikan ollessa täynnä oli hän hieman soveltanut parkkipaikan kanssa. Pian asiaa oli selvittelemässä puoli henkilökuntaa, vartijasta lastenlääkäriin.

to be continued…

—-

The English version of the labour story will follow later.