Pelkotiloja
Ensimmäiset 12. raskausviikkoa yritimme olla ajattelematta koko raskautta. Keskenmenon riski kummitteli niin tiukasti päässä, että emme antaneet toiveiden kasvaa tai jalkojen irrota maasta. Emme ostaneet mitään vauvoihin liittyvää tai edes suunnitelleet elämää vauvojen kanssa – se oli kaikki liian aikaista. Ja koko tuo 12 viikkoa oli sellaista omituista pelon ja ilon sekaista tunnetilaa.
Sitten koitti se auvoinen 12. viikko! Ensimmäinen kolmannes ohitettu, vauvat ovat mahassa ja kasvavat. Aloimme hiljalleen puhua asiasta enemmän ja ensimmäistä kertaa mieheni kanssa istuimme alas suunnittelemaan tulevaa perhe-elämää, josta kirjoitin täällä: matkalla-perheeksi/kick-meeting-projekti-vauvat. Myös sellainen henkinen pieni yläfemma tuli noihin aikoihin heitettyä.
Siirryimme toiselle kolmannekselle. Näihin aikoihin suhteet Jenniferin kanssa alkoivat reistailla, juurikin tuon ensimmäisen kolmanneksen vuoksi; Siinä missä me yritimme olla ajattelematta koko raskautta, Jenniferille se oli hyvin kouriintuntuvaa ja kaksosraskauden intensiivisyys hormoneineen oli yllättänyt hänet. Jonkin aikaa olin melko huolissani raskaudesta ja miten Jennifer pystyy asian hanskaamaan. Pitämään parasta mahdollista huolta itsestään ja meidän vauvoistamme, samalla kuin me olemme täällä kaukana Euroopassa.
Marraskuussa lensimme Kaliforniaan ja lopulta tapasimme Jenniferin ja hänen perheensä. Tuo matka auttoi todella paljon ja lähensi suhdettamme. Näimme lopulta toisemme, olemme oikeasti lihaa ja verta. Ja vieläkin parempi, näimme ensimmäistä kertaa pikkuisemme ultraäänikoneen ruudulla. Tuo oli varmasti yksi koko elämäni tunteikkaimmista hetkistä, ja siitä kirjoitin enemmän täällä: matkalla-perheeksi/yksi-hetki-elamassa.
Kotiin päästyämme olimme noin viikolla 20. Melko pitkällä, mutta edelleen aivan liian aikaisessa, että lapset vielä selviytyisivät, mikäli alkaisivat syntymään. Alkoi uudet piinaviikot. Googlettelin, että millä viikoilla vauvat voivat jo selviytyä. 24 – viikkoiset elvytetään ja alle kiloisten vauvojen selviytymisprosentti on 70%, mutta sitten niillä voi olla kaikenlaisia muita ongelmia. Vauvat ovat noin kiloisia 28 viikon paikkeilla. Se oli sitten seuraava henkinen etappini.
Ensi viikolla saavutamme tuon 28 viikkoa. Ihan pienen hetken luulin, että nyt saa huokaista helpotuksesta, mutta mitä vielä. Viikkoon 28 saakka kaksosraskauden vauvat kehittyvät samaa tahtia yksösraskauksien kanssa, mutta sitten kaksosraskauden riskit todenteolla tulevat kuvioihin. Kaksosraskauden loppuvaiheen suurimmat riskit ovat mm:
- vauvat eivät kehity samaa tahtia, toinen vauvoista ei saisi olla 1/3 pienempi kuin toinen
- raskausmyrkytys
- korkea verenpaine
- raskausdiabetes
- anemia
Eli näitä kaikkia tässä saa nyt sitten pelätä viimeiset viikot! Jenniferillä ei ole ollut raskausdiabetestä aiempien raskauksien aikana, mutta hänen suvussaan sitä on, eli riski on olemassa. Kuten jo aiemmin mainitsin, niin maanantaina Jenniferillä on seuraava isompi ultra ja tapaaminen lääkärin kanssa, jossa kaikki asiat tarkastetaan. Hän oli eilen tekemässä glukoosirasituskokeen, mutta en tiedä vielä tuloksista.
Täällä oikeasti lasketaan päiviä! Jennfer itse alkaa olla iso ja tuskastunut mahaansa ja toimettomuuteensa ja toivon hänen jaksavan tsempata loppuun saakka. Välillä iskee totaalinen epäusko, että miten me ikinä selvitään sinne yli 30 viikon paikkeille, mutta niin vain tässä on jo sitkuteltu viikoille 28. Nyt vain kaikki peukut pystyyn ja sormet ristiin, että seuraavat viikot (sanotaanko nyt AINAKIN sinne viikolle 32) menisi vielä hyvin ja rauhallisesti!
Positiivista ajattelua, positiivista ajattelua, mutta kyllä tämä aika raastavaa välillä on, etenkin kun en voi tehdä mitään muuta kuin tsempata…
… ja toivoa.