Pikkuvauvoja. Pikkuvaivoja.

Ja ISOSTI onnentunteita! <3

 

Vauvat ovat tänään kuukauden ikäisiä. Kuukausi, kokonainen kuukausi, vau! Onkin jo korkea aika pari sanaa sanoa, millaista tämä meidän perhe-elämä on ensimmäisen kuukauden ajan ollut. (Ai niin ja yritän pian saada ulos pienen postauksen ihan ensimmäisistä päivistä NICU:ssa).

Vauvojen kanssa elo on ollut helpompaa kuin mitä kuvittelin. Alkuun vauvat olivat niin pieniä, etteivät he juurikaan tehneet muuta kun söivät ja nukkuivat. Ilmeisesti tuossa vaiheessa jopa niin pieniä, etteivät he varsin jaksaneet vielä edes itkeä nälkäänsä tai kakkaisia vaippoja. Eli ensimmäiset pari viikkoa olivat hyvin rauhallisia. Meillä oli aikaa vuorotellen käydä kaupassa, urheilemassa, kokkailla ja mikä tärkeintä – nukkua. Ehkä olin myös varautunut niin pahimpaan, että sen rinnalla kaikki on helppoa. 😉

Alkuun olin hieman hermostunut pojun lämmönsäätelystä, hänhän oli ollut kirjaimellisesti cool ensimmäiset päivät. Mutta hyvä ruokahalu ja kotiutumisen jälkeiset lääkärivisiitit varmistivat tämänkin korjaantuneen. Vauvat olivat aivan hiukkasen kellertäviä (omaan silmään en erottanut), mutta tämä katosi hetimiten – jälleen hyvän ruokahalun ja vatsan toiminnan ansiosta.

Pikkuhiljaa vauvat alkoivat olla enemmän hereillä, mikä käytännössä tarkoittaa kitinää, ähinää, möyrimistä tai suoranaista huutoa. Harvassa ovat vielä hetket, että pystyn (tai osaan?) vauvojen kanssa varsinaisesti sosialisoitua. Yleensä lässytän  puhelen vauvoille syömisen, vaipan- / vaatteidenvaihdon tai hyssyttelyn yhteydessä. Muuten yhdessäoloa on köllöttely sängyllä klassista musiikkia tai meren kohinaa (Youtubesta) kuunnellen tai telkkarin katselu vauvat minun ja mieheni rinnalla.

Vauvat ovat onneksemme syöneet hyvin heti kotiutumisen jälkeen. Alkuun pidimme huolen herätyskellolla, että vauvat saavat ruokaa joka kolmen (max neljän) tunnin välein, sillä meitä varoitettiin keskosten saattavan unohtaa olevansa nälkäisiä… Viime viikolla jätimme herätykset pois; nämä nahkavekkarit heräävät vaatimaan sapuskaa lähes minuutilleen kolmen tunnin välein! He myös syövät paremmin, kun saavat ruokansa juuri kun sitä itse eniten haluavat. Tällä hetkellä vauvat vetäisevät 80ml korviketta kerrallaan (aina pullon tyhjäksi!), mutta tänään (kuukausi täynnä!) se nousee 90ml ja pian yhteen desiin. Nyt he syövät normikorviketta, alussa saivat keskosille tarkoitettua ravintorikkaampaa versiota. Niin kauan kuin ruokahalut ovat kohdillaan, ei äitikään panikoi jokaisesta itkusta tai vatsanväänteestä. Vauvat saavat lisäksi 0.4ml rautaa ja 1ml D-vitamiinia päivässä.

Sitten niitä pikkuvaivoja (pissakakkavaroitus!). Siinä missä vauvat syövät samaa ruokaa ja saman verran, näkyy vaipassa ihan eri tavaraa ja eri tiheydessä. Typyn vatsalle maito on haastavampaa ja häntä saa röyhtäyttää oikein kunnolla ja siltikin puolisen tuntia syömisen jälkeen hän rohisee limaisena ja vääntelee vatsaansa. Myös vaippaan turahtaa tiuhaan tahtiin vetistä (mutta rakeista) tavaraa, joka aiheutti luonnollisesti jäätävän vaippaihottuman. Meillehän oli opetettu jo sairaalassa käyttämään kosteuspyyhkeitä, mutta ainainen märkä vaippa ja kosteuspyyhkeillä hinkkaaminen oli liikaa… Ymmärrettävästi!! Nyt huuhtaisemme hanan alla, taputtelemme kuivaksi ja annamme useampaan otteeseen päivän mittaan ilmakylpyä. Nämä yhdistettynä sinkkivoiteeseen paransi ihottuman nopsaan. Typsykkä myös tykkää lämpimästä huuhtelusta ja viimeistään siinä vaiheessa rauhoittuu, mikäli vaipanvaihto on tympinyt.

Typyllä rähmi toisella viikolla silmät julmetusti ja hän sai niihin viikon verran antibioottigeeliä. Vaiva korjaantui eikä ole sittemmin vaivannut. Viimeisin typsykän vaivalistalla on napatyrä. Yhtenä päivänä napa alkoi pullottaa ja hetken oikein mietin, että oliko se aina tuollainen vai onko jotain muuttunut? Mutta napatyrältä se näyttää, pieneltä sellaiselta tosin. Ymmärtääkseni se ei ole vakavaa ja luultavimmin korjaantuu itsestään pois.

Pojulla ei toistaiseksi (koputan puuta!) ole ollut vatsan kanssa ongelmia. Kerran päivässä vaihdetaan kakkavaippa ja pyllyn ihokin on kuin se kuuluisa vauvanpeppu! Pojulle on löytynyt vähän liiankin mieluisa pään asento, mikä on painanut tasaisen kohdan pehmeään takaraivoon. Lääkäri neuvoi kääntämään päätä toiselle puolelle aina silloin tällöin, mutta jo minuutin jälkeen se pyörähtää takaisin vanhaan asentoon. Argh. Päivisin olen asettanut pojun nukkumaan kyljelleen minun valvovan katseen alla ja iltaisin tunnin verran nukuttu rinnan päällä, että takaraivo saa vähän toipumista.

Sitten vielä aktiviteetteihin. Olemme yrittäneet jättää sisätilat vauvojen kanssa kerran päivässä, yleensä niin että ajoitamme reissun syömisten väliin. Käymme joko jalansyten rattaiden kanssa kaupassa, puistossa tai lounaalla keskustassa. Pari reissua on mennyt syntymätodistusten ja Babies’r’usissa piipahtamisen yhteydessä. Kaksi kertaa olemme nyt tehneet pidemmän reissun niin, että vauvat syövät ja vaipatetaan reissun päällä. Muuten kaikki reissut ovat menneet mukavasti, mutta itse luulen etenkin kahden jälkimmäisen olevan hieman stressaavia vauvoille. He kun eivät saa kunnolla rauhoittua pidemmäksi aikaa, vaan puolisen tuntia turvakaukalossa, siitä rattaisiin, sama toisin päin, jne. Eilen kävimme ihastelemassa viinitiloja upean sään kunniaksi ja illalla molemmat vaikuttivat väsähtäneiltä ja poju vetäisi isoimmat raivarit toistaiseksi. Jospa toistaiseksi pitäydymme noihin lyhyempiin reissuihin… tosin tiistaina meitä odottaa iso, pitkä San Franciscon visiitti passien hakemisen vuoksi. Huoh.

Tällaiset ovat hyvin seikkaperäiset kuulumiset tällä kertaa. Sijaissynnytysjuttua tulee piakkoin ja myös Jenniferin voinnista kirjoittelen. Stay tuned! :)

—-

Babies are one month old today! Time flies when you’re having fun! :)