The weirdest thing is that it doesn’t feel weird
Tuo oli suunnilleen lause, jota toistelin tänään useammankin kerran. Reilu kolme kuukautta pois töistä ja tänään ensimmäinen työpäivä. Voitte kuvitella, että aika monelle sain kertoa reissun huippuhetkistä ja että uteluihin, onko nyt outoa olla takaisin töissä: the weirdest thing is that it doesn’t feel weird.
Aamulla ajelin töihin ja katselin kauniita, kotoisia maisemia auringonpaisteessa. Mietin, miten kaikki tuntuu ihan normaalilta. Täysin normaalilta. Ja jotenkin myös mukavalta, vaikka olihan edessä maanantai ja työpäivä. Edes julmetunmoinen ruuhka kaupunkiin tullessa ei saanut hyvää tuultani pilattua.
Tiimini ja pomoni ottivat minut iloisesti vastaan, mitään isompia muutoksia ei ollut reissun aikana tapahtunut. Eli takaisin samaan, tuttuun ympäristöön ja hommaan. Toisaalta ihan kivaa, toisaalta pitää nyt miettiä, mistä ammentaa motivaatiota vielä yhdeksi vuodeksi.
Ai niin, unohdin kertoa lopputuleman mahdollisesta uudesta duunipaikasta, josta kirjoittelin aikaisemmin täällä (Urahaaveet vs Vauvahaaveet) ja täällä (Pari hyvää uutista vapun kunniaksi). En saanut sitä duunia. Olin kuulema ihan täpärällä, mutta sitten lopulta kuitenkin esimies päätti toisin. Hän tosin kryptisesti mainitsi, että haluaisi nähdä minut tulevaisuudessa heidän maaorganisaatiossa ja muutoksiahan tapahtuu aina… Juuh.
Mutta kaiken kaikkiaan ihan hyvä startti oli arkeen. Nyt vaan totutellaan tähän uuteen rytmiin, jossa mm. aikaa Lilyssa surffailuun ja bloggaamiseen on huomottavasti vähemmän kuin vielä viime viikolla. Huomenna pitää aloittaa myös arkikuntoilu, eli salikamppeet mukaan.
Kivaa viikkoa kaikille!
