Uusi ulottuvuus
Aikamoista myllerrystä on ollut pään sisässä sitten viime keskiviikon. Vähän kuin olisi voittanut jonkin kilpailun tai mestaruuden ja nyt alkaa pikkuhiljaa olla juhlat juhlittu, pöly laskeutunut ja paluu arkeen edessä.
Paitsi, että jotain on ratkaisevasti muuttunut tuon keskiviikon jälkeen. Yhtäkkiä tuntuu kuin ovi kokonaan uuteen ulottuvuuteen olisi auennut. Tässä ulottuvuudessa on lupa puhua lasketusta ajasta, raskausviikoista, äitiyslomasta, hoitopöydästä ja lasten rattaista. Tässä ulottuvuudessa saa miettiä, milloin asiasta uskaltaisi kertoa sukulaisille ja milloin siitä pitäisi kertoa pomolle. Tässä ulottuvuudessa jopa hymyillään, että jossain vaiheessa pitäisi varmaan ihan tosissaan – eikä vain leikillään – alkaa miettimään niitä nimiä. Kaikki aivan uusia, käsittämättömiä, ihania asioita!
Herätys todellisuuteen koitti viimeistään, kun äitini ilmoitti, että mikäli hän jäisi ensi vuonna vuorotteluvapaalle ja tulisi auttamaan lasten hoidossa, hänen pitäisi hakea sitä viimeistään ensi viikolla. Ensi viikolla! Olemme asiasta aikoja sitten puhuneet, että sitten joskus kun me lapsia saamme, äitini saapuisi hieman pidemmäksi aikaa auttamaan ja saisi mahdollisuuden tutustua lastenlapsiinsa kun eri puolilla Eurooppaa asuminen tekee siitä muuten hieman hankalaa. Nyt sitten pitäisi päättää, että milloin tarkalleen ja kuinka pitkäksi aikaa.
Yhtäkkiä kalenteriin on myös ilmestynyt päivämäärä, deadline – reilun kahdeksan kuukauden päästä asunto-, työ- ja muiden asioiden on oltava selvillä ja kaiken valmiina elämänmuutokselle, mullistukselle. Kahdeksan kuukautta, se on ihan naurettavan lyhyt aika!
Ja vaikka tässä onkin nyt ensimmäistä kertaa maisteltu suussa sanoja äiti ja isä, ja vaikka yllä olevasta voisi saada toisenlaisen kuvan, niin edelleen olemme hyvin varovaisesti liikenteessä. Henkseleitä ei paukutella ja päivä kerrallaan edetään.
Mutta kyllä pelkkä pinnasängyn miettiminenkin saa alahuulen väpättämään. Saatika kuvitella sinne joku tuhisemaan… Ei tätä vieläkään meinaa uskoa todeksi!