Yksi hetki elämässä

Matkalla Perheeksi

Olen nyt kirjoittanut kolme postausta Amerikan reissultamme, ne löydät täältä: matkalla-perheeksi/hello-californiamatkalla-perheeksi/ensitapaaminen, matkalla-perheeksi/amerikkalaisuuden-ytimessa. Noita postauksia yhtään väheksymättä voin rehellisesti sanoa, että itselleni henkilökohtaisesti ylivoimaisesti tärkein, isoin ja koskettavin postaus tulee tässä.

Kolmantena päivänä heräilimme sateiseen aamuun. Starbucksin kaurapuurot huiviin ja liikenteeseen. Lähdimme mieheni kanssa katsomaan kevättä silmällä pitäen paria asuntoa. Toinen lyhytaikaiseen businessasumiseen tarkoitettu välitysfirma, toinen yksityisen airbnb - asunto. Ihan vain saadaksemme hieman osviittaa, miltä asunnot näyttävät ja missä hintaluokassa mennään.

Tämän jälkeen tapasimme Jenniferin lounaalla ja kahden aikaan hänellä olisi lääkärikäynti, jonne voisimme tulla mukaan. Alunperin tarkoitus oli yrittää saada kiertokäynti sairaalaan ja synnytyssaliin, mutta sairaalassa oli kiireinen synnytysaamu, eikä mahdollisuutta tuohon valitettavasti ollut (tai siis mahtavaa kaikille niille tuoreille perheille! :)).

En ollut koko lääkärikäyntiä sen kummemmin miettinyt, se olisi vain pikainen tarkastus ilman ultraa, joka koittaisi vasta seuraavalla viikolla. Mutta kummasti odotushuoneessa alkoi jännittämään - kaikki oli niin... raskautta täynnä! Jennifer meni tekemään rutiinitestit, minä ja mieheni jäimme odottamaan odotushuoneeseen toistaiseksi. Katselin ympärilleni. Muita naisia erikokoisine vatsoineen, seinillä olevia raskauteen ja lapsiin liittyviä kuvia ja mainoksia. Hetken olo tuntui todella ulkopuoliselta: mitä minä täällä teen?

Kohta hoitaja tuli kutsumaan meidät tutkimushuoneeseen, jossa Jennifer odotti ja lääkäri saapuisi pian. Pienenpieni tutkimushuone oli melko tiivis kolmen aikuisen, tutkimuspöydän ja ison ultraäänimasiinan kanssa. Lääkäri oli todella mukava ja hän kyseli Jenniferin vointia. He juttelivat pienen tovin ja yhtäkkiä lääkäri sanoi, että pitäisikö pikaisesti katsoa ultralla, kun mekin olemme tulleet Euroopasta saakka. Mahanpohjasta kouraisi, en ollut yhtään varautunut tähän! Nyökkäilimme epäuskoisesti ja pian lääkäri olikin jo ultraäänianturin kanssa Jenniferin vatsan päällä.

Minulta ja mieheltä loksahti kirjaimellisesti suut auki (Jennifer nappasi kuvan meistä - todistusaineistoa on!) ja tihrustimme tummaa ruutua, jossa näkyi erilaisia muotoja. Lääkäri kertoili, että tässä on toisen vauvan pää ja tässä näkyy toisen selkärankaa. Tuossa vaiheessa kaikki liikkeet ruudulla olivat niin nopeita, etten saanut oikein kunnon käsitystä mitä milloinkin näkyy. 

Sitten kuvat alkoivat selkiytyä. 

Ruudulla näkyi pieni vauvanmuotoinen olento, kädet ja jalat viuhuen. Tuttu humina alkoi päässä, kädet hikosivat ja kyyneleet puskivat silmiin. En kuullut enää mitään lääkärin puheesta, katsoin vain ruudulla näkyviä vauvojani kyynelten valuessa poskillani.

Jossain vaiheessa lääkäri kysyi, haluaisimmeko nähdä vauvojen sukupuolet. Yritin hieman rykiä, että yes yes ja pian lääkäri näytti, että tämä tässä on selkeästi poika. Ja jälleen kyyneleet vain yltyivät. Kuten kirjoitin täällä matkalla-perheeksi/tosielaman-todennakoisyysmatikkaa, meillä oli 17.5% riski, että  XY - alkio ei kehittyisi pojaksi, vaan hänellä olisi sama androgeeni resistenssi kuin minulla ja hän kehittyisi tytöksi. Tämä vahvisti vauvan olevan tältä osin normaali, eli iso helpotus.

Lääkäri ojensi minulle ultraäänikuvan poikavauvastamme ja Jennifer ehdotti kuvaa meistä ja lääkäristä ja tuohon ylläolevaan kuvaan voitte kuvitella sellaisilla vettyneillä silmillä korviin saakka hymyilevän Naantalin auringon. :) Tutkimushuoneesta lähtiessämme Jennifer nojasi minuun puristaen käsivarrestani ja sanoi hiljaa congratulations. Itse räpyttelin edelleen silmiäni ja yritin pitää itseni kasassa. 

Onhan tämänkin projektin tiimoilta ollut kaikenlaisia tunteita ylös ja alas. Mutta tämä oli jotain käsittämätöntä, ainutlaatuista.

Kommentit

Rosanna - Naiseudesta (Ei varmistettu) http://naiseudesta.blogikoti.fi

No nyt! Tätä kirjoitusta on odotettu! Ihanaa!

Sait ensimmäiset maistiaiset siitä, mitä äidinrakkaus on. Ja sitä on luvassa vielä roppakaupalla lisää. Ihan varmasti olet joutunut kohtaamaan paljon vaikeita hetkiä androgeenin resistenssisi takia, mutta nyt elämällä taitaa olla takaisinmaksun paikka ;) Onnea!

Intended Mum
Matkalla Perheeksi

Hei Rosanna ja kiitos paljon kommentistasi! Kyllä tässä pyörittelin mielessäni jälkikäteen, että hei - minä olen ihan oikeasti tulossa äidiksi

Ja mahtava blogi sinulla! Kävin siellä pyörähtämässä ja samantien vilahti vartti lukiessa. Tulen seuraamaan jatkossakin. :)

Rosanna - Naiseudesta (Ei varmistettu) http://naiseudesta.blogikoti.fi

Kiva kuulla, että tykkäsit blogistani. Tervetuloa kyläilemään jatkossakin! Minä ainakin kyläilen täällä jatkuvasti :)

Intended Mum
Matkalla Perheeksi

Ehdottomasti tulen!! :)

Rapsi
Jämäpaloista koottu

Ai että kun meni joku roska silmään täällä ruudun toisella puolella.. ;)

Intended Mum
Matkalla Perheeksi

Ihana, kiitos Rapsi! <3

Intended Mum
Matkalla Perheeksi

Kiitos paljon! Oli ihanaa kuulla, että karskilla miehellänikin olivat silmät kostuneet tuolla hetkellä (itsehän en sitä tietenkään sillä hetkellä huomannut). :)

riik
3h+kasvimaa

Voi että, ihana teksti <3

Intended Mum
Matkalla Perheeksi

Kiitos paljon, ei tätä tekstiäkään voinut ilman kyyneliä kirjoittaa. Niisk. :)

chaura
Misplaced

Voi rakkaus <3 Voin vain kuvitella fiilikset siinä pienessä tutkimushuoneessa. Eikö olekin epätodellinen tunne nähdä ruudulta oma lapsi ihan ensimmäistä kertaa? :) Niin pieni, ja kuitenkin jo niin ihminen, ihan vauvan näköinen.

Jenniferkin ehkä tajusi nyt paremmin, miten epätodelliselta tämä on voinut teille tuntua tähän saakka, toiselle puolelle maapalloa, totta kai se vaikuttaa kommunikaatioon kun se vaikuttaa ihan kaikkeen. On ihan eri juttu nähdä konkreettisesti vauvat ultrassa, koskea ehkä mahaan, tietää että ihan tuossa senttien päässä ne polskivat menemään ja kasvavat minkä ehtivät. 

Ihanaa myös, että lääkärillä oli tilannetajua rauhassa näyttää ja selittää teille käynnin "ulkopuolisia" ylimääräisiä juttuja :)

Intended Mum
Matkalla Perheeksi

Kiitos Chaura! Todellakin, niin pieni, mutta niin ihminen. Kyllä sen tajuaminen iski kuin salama. :)

Ja niin kuin Jenniferikin kirjoitti yllä, niin hänelle tämä oli varmaan myös hyvä huomata, miten paljon Bob ja Rosa meille merkitsevät (kun suomalaisena ehkä olen vähän liiankin cool näiden tunnejuttujen kanssa...).

Suppurainen (Ei varmistettu)

❤ ihanaa! ❤

Intended Mum
Matkalla Perheeksi

Kiitos raksu!!! <3 <3

katrisohvi (Ei varmistettu)

Voi ihanaa &lt;3 :')

Intended Mum
Matkalla Perheeksi

Kiitos paljon ja ihana, että olet myötäelämässä näitä tunteita! :)

JA (Ei varmistettu)

Voi elämä kuinka ihanaa! &lt;3

Intended Mum
Matkalla Perheeksi

No niinpä!! <3 <3

Katie
Aika kypsä äidiksi

Ihanaa. Ihanaa, ihanaa, ihanaa! <3 Eihän tähän muuta voi sanoa. :)

Aivan huippua myös, että saitte tuon kiven vierähtämään sydämeltä Bobin androgeenin resistenssiriskin suhteen.

Nautinnollista loppulomaa!

Intended Mum
Matkalla Perheeksi

Kiitos Katie! Eilen oli rakenneultra (siitä postaus piakkoin) ja nyt tuntuu, etten millään malttaisi jättää niitä kahta ihanuutta tänne, vaan ottaa jo mukaani. Niisk! Toivottavasti seuraavat kolme kuukautta menevät mahtavasti - ja nopeasti! Niin jännittävää! 

Kommentoi