Olisipa Sanna Ukkola oikeassa
Ylen toimittaja Sanna Ukkola julkaisi tiistaina blogin otsikolla ”Mikä feminismissä mättää”. Ukkolan mukaan feministit ”puuhastelevat ihan väärien asioiden parissa” – sen sijaan että feministit keskittyisivät tärkeisiin ja oikeasti tasa-arvoa heikentävien asioihin, Ukkolan mukaan:
”Feminismi näyttäytyy monelle asioiden loputtomana problematisointina, jossa naiset on asemoitu uhreiksi ja miehet riistäjiksi, jotka saavat yhteiskunnalta aivan liikaa. Feministi kyttää Twitterissä, kuinka monta miestä missäkin paneelissa istuu, tarkkailee, kuinka ketäkin naista luonnehditaan väärällä tavalla ja laskee, keiden huulilta lipsahtaa vahingossa sana tyttö.” Ukkolan mielestä ”feministi ei tunnu näkevän eroa suuren tasa-arvo-ongelman ja triviaalin ajattelemattomuuden välillä”.
Niin. Me hysteeriset huumorintajuttomat feministit valitanme aina ja kaikesta, näemme syrjintää joka puolella ja käytämme kaiken aikamme toisia ihmisiä tarkkaillen ja odottaen että joku sanoo/tekee/ajattelee jotain naisia syrjivää. Keskitymme epäolennaisuuksiin kuten tytöttelyyn ja paneelien koostumuksen, ja sitten kokoonnumme porukalla valittamaan ja nillittämään ja leikkimään uhreja. Me teemme näin, koska turhasta valittaminen ja uhria leikkiminen – sekä oman ihmisarvon jatkuva puolustaminen – on vain niin kovin viihdyttävää puuhaa.
Melkein toivon että Ukkola olisi oikeassa, koska jos tämä oikeasti pitäisi paikkansa, eläisimme paljon paremmassa maailmassa kuin tämä jossa oikeasti elämme. Olisi mahtavaa asua sellaisessa yhteiskunnassa, jossa tytöttelystä loukkaantuminen ja naispanelistien puuttumisesta olisi turhaa ja tarpeetonta – mutta tosiasia kuitenkin on että me emme asu sellaisessa yhteiskunnassa. Se, mikä Ukkolan (ja monen muun) mielestä saattaa olla ”triviaalia ajattelemattomuutta” on oikeasti osa isompaa yhteiskunnallista ongelmaa. Meillä suomessa ei kenties törmätä sellaisiin ongelmiin kuin lapsiavioliitot, tyttöjen sukupuolielinen silpominen tai kunniamurhat, ja tietenkin nämä asiat ovat aivan eri tasoisia ongelmia kuin vaikkapa tytöttely tai naisten vähäinen edustus politiikassa tai yhtiöiden johtoportaassa – mutta ne kaikki juontavat juurensa samasta ajatuksesta:
Naiset ja tytöt ovat vähempiarvoisia kuin miehet ja pojat.
Totta kai vaikkapa sukupuolittuneen väkivallan lopettaminen on naisten ja tyttöjen hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta suurempi asia, kuin tytöttelyn lopettaminen – mutta on virhe kuvitella, että nämä asiat eivät liittyisi toisiinsa tai olisi osa samaa yhteiskunnallista (ja maailmanlaajuista) ongelmaa. Naisia, ja heidän panosta yhteiskunnassa, ei arvosteta samalla tavalla ja tasolla kuin miesten panosta. Naisten roolia kodin ulkopuolella ei vieläkään tunnusteta kunnolla. Kun naisista ja tytöistä puhutaan ”heikompana sukupuolena”, sillä ei todellakaan viitata vain fyysiseen voimaan – nainen on heikompi, vähemmän arvokas, vähemmän ihminen.
Ja jos puhutaan arvosta, vielä alemmassa arvossa ovat ne jotka eivät mahdukaan kumpaankaan sukupuoli-muottiin ”oikein” – ne, joiden biologinen sukupuoli ei kenties vastaakaan heidän oikeaa sukupuoltaan. Ne, ketkä eivät kenties koe olevansa täysin kumpikaan. Ne, ketkä eivät näe sukupuolta binäärisenä asiana. He vasta vähemmän arvokkaita ovatkin.
Sen takia tytöttely ei ole triviaalia – sen takia tyllimekkoon puetulla jääkiekonpelaajalla on väliä. Sen takia paneelien koostumuksella on merkitystä, ja sen takia tässä ei ole kyse ”karaistumisesta” tai ”paksumman nahan kasvattamisesta”. Tasa-arvossa on kyse nimenomaan arvosta – ihmisarvosta, joka perustuu ihmisyyteen, eikä mihinkään muuhun. Arvosta, joka on sama kaikille: miehille, naisille, transsukupuolisille. Tytöille jotka syntyivät alun perin pojiksi, pojille jotka haluavat pukeutua pinkkiin tuntematta siitä häpeää, naisille jotka ovat rekkakuskeja, miehille jotka tanssivat balettia. Kielellä on merkitystä, viestinnällä on merkitystä, kuvilla on merkitystä, ja ”triviaalia ajattelemattomuutta” ei vain voi irroittaa laajemmasta yhteiskunnallisesta kontekstista. Sukupuoleen perustuva syrjintä ei ole historiaa Suomessa, tai missään muuallakaan, ja sukupuolittuneet stereotypiat, odotukset ja rakenteet eivät ole haitallisia vain tytöille ja naisille, vaan myös miehille ja pojille. Aivan samalla tavalla kuin tytöttely heikentää tyttöjen itsetuntoa, stereotyyppinen, voimakkaasti fyysisiin ominaisuuksiin ja voimaan perustuva käsitys miehisyydestä ja maskuliinisuudesta on haitallinen monille pojille, jotka kokevat epäonnistuvansa miehinä jos eivät vastaa tätä mielikuvaa. Toisin kuin feminismin kritisoijat haluavat aina väittää, feminismi ei pyri naisten ja tyttöjen ylivaltaan tai miesten ja poikien alistamiseen – vaan yksinkertaisesti TASA-ARVOON. Samanarvoisuuteen. Heikompien puolustamiseen ja sorrettujen ihmisyyden tunnustamiseen.
Feministinä minä todella toivoisin, että Sanna Ukkola olisi kirjoituksessaan oikeassa. Olisi ihanaa elää maailmassa, jossa näihin ”triviaaleihin” epäkohtiin tarttuminen olisi turhaa. Joten, mimosat: eiköhän jatketa ”aikamme haaskaamista päivittelemällä turhanpäiväisiä asioita”, jotta sellainen tasa-arvoinen yhteiskunta olisi ihan aikuisten oikeasti joku päivä vielä todellisuutta.