Karibu Tanzania!
Viimeisten kolmen kuukauden aikana minä, amerikkalainen aviomieheni ja 14 kuukautinen poikamme muutimme elämämme Yhdysvaltojen Brooklynista Suomen kautta Tansaniaan, Arushan kaupunkiin. Varsinainen syy tänne muuttoon on mieheni saama erittäin kiinnostava, haastava ja kuin häntä varten luotu työpaikka Off Grid Electric nimisessä yhtiössä, mutta muuttoon motivoivat myös muut asiat – kuten elinkustannusten huomattava pienentyminen verrattuna siihen mitä ne olivat Brooklynissa, jossa maksoimme kolmiostamme $2,500/kk vuokraa – puhumattakaan terveysvakuutuskustannuksista, puhelinliittymistä, internetistä, jne. Lapsen syntymän jälkeen tulimme siihen lopputulokseen että emme pysty tarjoamaan hänelle sellaista elämää kuin haluamme Brooklynissa ilman, että paiskimme molemmat 50-60 tuntisia työviikkoja jolloin emme käytännössä ehtisi nähdä lasta kuin viikonloppuisin, jos silloinkaan – ja kumpikaan ei halunnut sellaista arkea. “Sellainen elämä kuin haluamme” ei tarkoita luksusta – vaan elämää johon kuuluu kiireetöntä arkea, yhdessä oloa, iltapäiviä puistossa tai leikkikentällä, oma piha ja pääsy luontoon, rauhalliset ja laiskat sunnuntaiaamut. Ehdimme asua mieheni kanssa Brooklynissa vuodesta 2009 saakka, ja osa minua jäi pysyvästi sinne – mutta juuri nyt, tässä elämänvaiheessa, Brooklyn tai New York eivät vain enää olleet meille se oikea paikka. Oli aika vaihtaa maisemaa.
Washington D.C. oli yksi mahdollisuus uudeksi kotikaupungiksi, mutta monet niistä haasteista joita kohtasimme Nykissä olisivat todennäköisesti oleet vastassa myös Washingtonissa – kuten kalliit elinkustannukset ja pitkät työpäivät. Sitten mieheni sai työtarjouksen erittäin hyvältä työnantajalta. Työpaikka oli kaikin puolin täydellinen: kiinnostava, haastava, hyvä palkka ja edut, hänen omalla erikoisalallaan – sen ainoa pieni “mutta” oli työpaikan sijainti Arushan kaupungissa Tansaniassa. Kun Jacob alkoi puhua työmahdollisuudesta Tansaniassa, ajattelin hänen vitsailevan – mutta tajusin pian ettei kyseessä ollut vitsi, vaan mieheni ihan tosissaan halusi harkita Arushaan muuttoa yhtenä vaihtoehtona. Pähkäilimme asiaa viime keväästä asti, punnitsimme Yhdysvaltojen hyviä puolia, harkitsimme muuttoa Suomeen vaihtoehtona, ja mietimme millaista elämä Tansaniassa olisi taaperon kanssa. Alusta asti tiesimme molemmat, että jos kuvioissa ei olisi lasta, lähtisimme molemmat saman tien ensimmäisellä lennolla Tansaniaan – mutta koska perheemme ei enää koostu vain meistä kahdesta, asiaa oli mietittävä erityisesti lapsen kannalta. Mitä riskejä Tansaniassa asumiseen mahdollisesti liittyisi, miten käytännön asiat kuten terveydenhuolto ja lastenhoito järjestyisivät, entäs malaria ja muut trooppiset sairaudet, hygienia, kaoottinen liikenne…
…mutta toisaalta, Tansaniassa meillä voisi olla oma piha missä lapsi voisi leikkiä ulkona. Ilmasto Arushassa on mahtava, aurinkoa riittää mutta lämpötila nousee harvoin tuskaisiin lukemiin. Mieheni oli käynyt Tansaniassa työmatkoilla monta kertaa ja tiesi paikallisten ihmisten olevan pääsääntöisesti hyvin lämpimiä ja avoimia, ja Tansania on varsin turvallinen verrattuna moneen muuhun Saharan eteläpuoliseen maahan. Elinkustannuksemme tippuisivat huomattavasti, ja minä voisin tehdä osa-aikaisesti töitä kuten tähänkin saakka. Mieheni työtunnitkin pysyisivä toivottavasti järkevimmissä mitoissa kuin New Yorkissa asuessa.
Ja sitten on tietysti kaikki ne upeat kokemukset joita Tansania tarjoaisi. Lapsemme on vielä pieni, mutta tarkoituksena on olla Tansaniassa 2-4 vuotta riippuen siitä kuinka hyvin asetumme tänne ja viihdymme – jolloin lapsikin olisi tarpeeksi vanha muistaakseeni Tansanian ajasta jotakin. Hän pääsee tutustumaan uuteen kulttuuriin ja kieleen, erilaisiin ihmisiin, näkemään upeita maisemia ja nähtävyyksiä, kenties Kilimanjaron ja savannit. Hän näkisi myös paljon sellaista, minkä selittäminen tulee olemaan vaikeaa – köyhyyttä ja suunnatonta eriarvoisuutta, elämän epäreiluutta kaikkialla ympärillä. Sellaisia asioita joita Suomessa ei juuri joudu tässä mittakaavassa kohtaamaan, eikä kyllä Yhdysvalloissakaan, vaikka siellä eriarvoisuus ja köyhyys ovatkin ihan toista luokkaa kuin esimerkiksi Suomessa. Haluan lapsen oppivan ymmärtämään, kuinka suunnattoman onnekas ja etuoikeutettu hän on – ja kuinka paljon ihmiskohtalosta riippuu täysin onnesta ja sattumasta, siitä, minne päin maailmaa sitä kukakin sattuu syntymään. Hän, valkoihoinen miespuolinen Suomen ja Amerikan kaksoiskansalainen, on uskomattoman etuoikeutettu. Koko maailma on kirjaimellisesti hänelle avoinna. Siitä ei tarvi tuntea syyllisyyttä – mutta sitä täytyy osata arvostaa. Toivon, että joskus kun hän on tarpeeksi vanha ymmärtämään näitä asioita, hän osaa olla ottamatta mitään itsestäänselvyytenä ja tiedostaa kuinka onnekas hän oikeasti on, ja kenties tämä Tansanian kokemus tulee tukemaan tuota prosessia. Sitten joskus. Kun hän on kykenevä ymmärtämään monimutkaisempia lauseita kuin ”missä pallo?” ja sanomaan jotain muutakin kuin “Kottakotta KAAA, gliibi gluubi guuu, MAMAMAMAMA PAPAPAPA!”
Joten. Täällä sitä nyt ollaan, Arushassa Tansaniassa. Matka sujui mainiosti, vaikka kävelevän 1+ vuotiaan taaperon kanssa matkustaminen onkin äärimmäisen uuvuttavaa touhua. Jacob oli löytänyt meille talon jo aikaisemmalla Tansanian reissulla, ja saavuimme uuteen kotiimme myöhään torstai-iltana. Talo on iso ja kaunis, ja siinä on ihana piha johon olen täysin rakastunut. Lapsemme on kuin kotonaan, ja viipottaa huoneesta toiseen innoissaan höpötellen. Viikonloppuna ajelimme tutustumassa hieman kaupunkiin, kävimme Arushan vuotuisilla joulumarkkinoilla jossa tapasin osan Jacobin työkavereista, ja uskaltauduin auton rattiin Arushan erittäin kaoottisessa vasemmanpuoleisessa liikenteessä! Hieman hirvittää, mutta vaihtoehtoa ei oikein ole jos haluan päästä arkisin kotoa minnekään kun Jacob on töissä. Kävellen täällä on melko hankala liikkua lapsen kanssa koska jalkakäytäviähän ei ole, tiet ovat kamalassa kunnossa ja liikenne melko hirvittävää, ja julkista liikennettä ei juurikaan ole (paitsi Dalla Dallat, eli pakettiauto-minibussit joissa matkustaa helposti 30+ henkeä ja muutama kana ja vuohi..). Meillä on vuokra-auto, joten heitän lapsen kanssa Jacobin aamuisin töihin jotta auto jää meille ja voimme touhuta päivisin asioita kodin ulkopuolellakin. Turvaistuimia on täältä vaikea ja jopa mahdoton löytää, joten Jacob osti lapselle uuden istuimen Yhdysvalloista ollessaan siellä työmatkalla muutamia viikkoja sitten, ja toi sen mukanaan Arushaan. Ajoin Jacobin tänään töihin ja selvisimme ehjinä takaisin kotiin, joten eiköhän se tästä! Vasemmalla puolella ajaminen on varsin kummallista, ja lihasmuistia on haastavaa muuttaa – esimerkiksi siihen tottuminen että vilkku on oikealla ja pyyhkijät vasemmalla puolella rattia vie varmaan hetken, ja toistaiseksi isken lähes poikkeuksetta pyyhkijät päälle aina kun yritän käyttää vilkkua.. Pysyypä tuulilasi puhtaana.
Katsotaan miten tämä arki lähtee rullaamaan! Itse pyhitän seuraavan kuukauden tai pari pääasiassa lapselle, jotta hän saa rauhassa tottua uuteen ympäristöön, ilmastoon ja ruokaan – ja kenties ensi vuoden puolella ryhdymme tutkimaan erilaisia hoitovaihtoehtoja, eli joko paikallinen lastenhoitaja tai päiväkoti. Tarkoituksena on että lapsi olisi hoidossa/hoitajan kanssa noin 20 tuntia viikossa, joka helpottaisi minun työtilannetta. Teen siis tälläkin hetkellä töitä Girls’ Globe järjestölle heidän viestintäjohtajanaan noin 16 tuntia viikossa, mutta kun mies on töissä klo 8-18 ja hoitoapua ei ole, tuo yhtälö on melko raskas ja ajoittain jopa mahdoton. Haluan kuitenkin antaa lapselle aikaa tottua uuteen kotiin ja uuteen maahan rauhassa oman äidin (ja isän) kanssa, ennen kuin rupeamme miettimään hoitopaikka-asiaa sen konkreettisemmin.
Tässä vielä muutama kuva uusista kotimaisemista – uskon että viihdymme täällä vallan mainiosti!
PS. Kirjoitan omaan elämään liittyvien tekstien lisäksi paljon yhteiskunnallisista asioista, erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksista ja feminismistä – mutta koska tästä blogista tulee muuten kenties hieman sekava, tarkoituksena on pyhittää tämä Matkalla Perille-blogi oman arjen, elämän, perheen ja äitiyden käsittelyyn ja mahdollisesti aloittaa toinen yhteiskunnallisiin asioihin keskittyvä blogi niistä teemoista kiinnostuneille. Lisäinfoa myöhemmin – stay tuned!
