Äitiyden ja uran yhdistäminen Amerikassa – helpommin sanottu kuin tehty

Kun elää elämäänsä tietynlaisessa yhteiskunnassa, tietynlaisten tukien ja etuuksien keskellä, sitä helposti unohtaa että kyseiset tuet ja etuudet eivät aina ole universaaleja ja maailmanlaajuisesti tarjolla. Esimerkiksi meillä Suomessa äitiys- ja perhe-etuudet ovat sellaista tasoa, mistä suuressa osassa maailmaa vain haaveillaan. Mahdollisuus olla kotona 9 kuukautta palkallisella äitiyslomalla ja vanhempainvapaalla, ja sen jälkeen vielä yli kaksi vuotta hoitovapaalla jonka ajan myös saa valtiolta rahallista tukea, kuulostaa monissa maissa täysin utopistiselta ja mahdottomalta ajatukselta. Rahallisen tuen lisäksi suomalaisvanhemmat voivat myös huoleti pysyä kotona aina 3 vuoteen saakka ilman pelkoa siitä, että työpaikka katoaa alta – ja se on myös aikamoinen turva ja etu perhettä perustaville vanhemmille.

Täällä Amerikassa asiat ovat hieman toisin. Amerikka on surullisen kuuluisa siitä, että se on yksi kolmesta maasta koko maailmassa, jossa ei ole minkäänlaista lakisääteistä palkallista äitiyslomaa – ja ne kaksi muuta maata ovat Swazimaa ja Papua Uusi Guinea. Lakisääteinen äitiysloma on 12 viikkoa palkatonta vapaata, mutta tähänkin lakiin on poikkeuksia – esimerkiksi firmojen joissa on alle 50 työntekijää ei tarvitse tarjota tätä etua työntekijöille, sillä katsotaan että vanhempainvapaan tarjoamisesta saattaisi koitua pienelle firmalle liian suuri rasite. Jos nainen on raskaaksi tullessaan ollut nykyisellä työnantajalla töissä alle 12 kuukautta, työnantajan ei tarvitse tarjota äitiyslomaa. 

Monille äideille realiteetti on kuitenkin se, että heillä ei ole varaa ottaa palkatonta äitiyslomaa ainakaan kokonaan, vaikka työnantaja sen tarjoaisikin. Siitä johtuen, useat amerikkalaisäidit palaavat töihin vain muutaman viikon päästä synnytyksestä. Joidenkin kohdalla kyse ei tietysti ole pakosta vaan halusta – esimerkiksi Yahoon toimitusjohtaja Marissa Mayer aiheutti kohinaa äitipiireissä palattuaan takaisin töihin vain muutamien viikkojen päästä esikoispoikansa syntymästä. Pelkona oli, että tällaiset esimerkit saavat työnantajat odottamaan ja vaatimaan että äidit ovat valmiita palaamaan töihin pian synnytyksen jälkeen. Marissa Mayerilla olisi todennäköisesti ollut vaihtoehtoja – ja töihin palattuaan Mayer rakennutti vauvalleen hoitohuoneen oman toimistonsa sisälle, joka mahdollisti vauvan oleskelun äidin työpaikalla, hoitajan seurassa tietysti. Suuri osa amerikkalaisäideistä palaavat töihin hyvin pian synnytyksen jälkeen pakosta – ei omasta tahdosta – eikä heillä ole mahdollisuutta tuoda vauvaa työpaikalle mukana, oman hoitohuoneen rakennuttamisesta puhumattakaan.

Omalla kohdalla tilanne on yhtäaikaa hyvä ja huono. Hyvä sen kannalta, että koska olen tällä hetkellä ns. konsulttina UNICEFilla (eli määräaikaisella sopimuksella), kun sopimukseni loppuu ennen laskettua aikaa, minulla ei ole sen jälkeen mitään kiirettä takaisin. Toisaalta, minulla ei ole mitään etuja, tukia tai turvaa – töitä ei kenties olekaan tarjolla sitten, kun olisin valmis palaamaan. Kukaan ei maksa minulle kotona olemisesta, ja kaikki kulut tulevat meidän harteille. Miehen työtilanne on onneksi hyvä ja töitä on riittävästi ja jopa liikaa – mutta omalla kohdalla pelkoa aiheuttaa myös oman uran suunta ja kehitys, jos ja kun päätän jäädä kotiin ainakin 6 kuukaudeksi, mikä on Amerikassa aika ennen kuulumatonta. Kuvittelevatko työnantajat, että olen kokonaan poissa pelistä – että en aio tulla takaisin, tai jos aionkin, urani ottaa liian suuren takapakin ja stopin kotona olon aikana? Kaikkein naurettavinta peloissani on se, että teen töitä ns. ”gender-alalla”, eli sukupuolten välisen tasa-arvon ja naisten ja tyttöjen oikeuksien parissa – mutta siitä huolimatta pelkään, että uran ja äitiyden yhdistämiseen liittyvät haasteet tulevat olemaan todella suuria. Suomessa äiti voi olla kotona kolme vuotta, ja vaikka töihin paluu onkin varmasti haastavaa ja siihen liittyy monia pelkoja ja vaikeuksia, työnantajat eivät kuitenkaan kuvittele, että vuosia kotona oleva äiti on kokonaan työelämän ulkopuolella. Täällä yli 3 kuukauden kotonaolo usein tarkoittaa sitä, että aikomuksena on jäädä kokonaan kotiäidiksi – ja välimuotoja ei oikein ole. Töihin palataan joko melkeinpä heti – tai sitten, ehkä ei ollenkaan.

Se, että asiat on muualla huonommin kuin meillä, ei tarkoita sitä etteikö suomalaista systeemiä ja järjestelmää tulisi parantaa ja kehittää entistäkin vahvemmaksi – mutta on silti hyvä muistaa, että suurimmalle osalle maailman naisista meikäläisten tuet on pelkää unelmaa. Itse en vielä tiedä, miten asiat järjestyvät, mutta luotan siihen, että jotenkin löydämme sen meille parhaan ratkaisun. Helppoa se ei kuitenkaan tule olemaan – ja koti-Suomea tulee matkan varrella suuren suuri ikävä.