Ihmisoikeudet perustuvat vain ja ainoastaan yhteen asiaan: Ihmisyyteen.
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari on ollut otsikoissa jos vaikka mistä – muun muassa sen vuoksi, että Huhtasaari (joka on kansanedustajuuden lisäksi myös opettaja, toim.huom.) kertoi taannoin ettei usko evoluutioon. To each their own, kuten rapakon takana sanotaan – joskaan en henk.koht. haluaisi Huhtasaarta oman lapsen opettajaksi – mutta viimeisin sammakko Huhtasaaren suusta oli melkoisen huolestuttava osoitus joko 1) ymmärryksen puutteesta ihmisoikeuksien ja kansalaisoikeuksien suhteen, tai 2) välinpitämättömyydestä kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia kohtaan joihin myös Suomi on muiden maiden ohella sitoutunut. En oikeastaan ole varma kumpi olisi pienempi paha.
Monet väittävät ihmisoikeuksien olevan ”monimutkaisia”, vaikea asia, ”ei musta-valkoinen juttu” – mutta itse asiassa näin ei ole. Ihmisoikeudet itsessään ovat oikeastaan yksi maailman yksinkertaisimmista asioista. Ne ovat perusoikeuksia – minimitaso – joiden pitäisi toteutua kaikkien ihmisten kohdalla kaikkialla maailmassa riippumatta yksilön ihonväristä, etnisyydestä, sukupuolesta, iästä, mahdollisesta vammaisuudesta, uskonnosta, poliittisesta suuntautumisesta, kulttuurista, nimestä tai lempi urheilujoukkueesta. Ihmisoikeudet ovat oikeuksia, joiden perustana on vain ja ainoastaan yksi asia:
Ihmisyys.
Siinä ei ole mitään monimutkaista, ei tulkinnanvaraa. Ihmisoikeudet perustuvat ihmisyyteen. Ihmisoikeuksien Julistuksen toinen artikla määrittelee sen melko selkeästi:
Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin, ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta. Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen.
Ei ole ihmisyyden eri tasoja. Ei ole täys-ihmisiä ja puoli-ihmisiä. Ei ole melkein-ihmisiä ja yli-ihmisiä. Haluan yhä korostaa sitä, että ihmisoikeudet eivät ole mikään luksuslista – vaan minimitaso. Perusasioita, kuten oikeus terveydenhuoltoon, koulutukseen, oikeus elää vapaana vainosta, oikeus tulla suojelluksi kidutukselta tai orjuudelta, oikeus tulla kohdelluksi reilusti oikeusjärjestelmän toimesta, ja niin edelleen. Niitä ei ole tarkoitettu ”heikoille”, kuten Huhtasaari väitti (ja by the way, ”heikoille kuten vauvoille ja vammaisille” – anteeksi mitä? Mistä lähtien vammainen/vauva = heikko?) vaan ihan joka ikiselle yksilölle. Ja kyllä, tähän lukeutuvat myös ISISin taistelijat ja rikoksentekijät. Ihmisen kansalaisoikeuksia voidaan toki rajoittaa, esimerkiksi rikoksen perusteella – mutta tietyt oikeudet, kuten se että ketään ei saa kiduttaa tai kohdella tai rankaista julmasti tai epäinhimillisesti (Ihmisoikeuksien julistus, artikla 5) ovat absoluuttisia ja koskevat kaikkia. Ihmisoikeuksien perusta on niiden universaalius – se, että kukaan meistä ei voi sanoa toiselle ”sinä olet vähemmän ihminen kuin minä”.
Se, mikä ei ole yksinkertaista on totta kai ihmisoikeuksien toteutuminen kaikkien ihmisten kohdalla, ja on sanomattakin selvää että olemme varsin kaukana sellaisesta maailmasta jossa ihmisoikeudet oikeasti toteutuisivat universaalisti, mutta sellaiseen maailmaan meidän on silti tähdättävä. Rima ei voi olla alempana, koska vähempi ei yksinkertaisesti riitä – koska sillä sekunnilla kun alamme arvottamaan ihmisiä, kun alamme miettimään kuka on ihmisoikeuksien toteutumisen arvoinen ja kuka ei, emme ole sen parempia kuin terroristit. Emme ole sen parempia kuin ne, keiden ihmisyyden todennäköisesti haluaisimme ensimmäiseksi riisua – jos antaisimme itsellemme siihen mahdollisuuden. On monia maita, joissa esimerkiksi Huhtasaaren mainisemia vammaisia arvostetaan vielä vähemmän kuin rikollisia. Pitäisikö näissä maissa sallia se, että ihmisoikeuksia ei ulotettaisi vammaisiin? On monia maita joissa naisia arvostetaan vähemmän kuin rikollisia. Tulisiko silloin sallia naisten ihmisoikeuksien tallominen? Huhtasaaren arvoasteikolla rikoksen tekijät ja terroristit ovat vähemmän ihmisiä, mutta hänen arvoasteikkonsa ei edusta maailmanlaajuista käsitystä siitä, kuka on ihmisoikeuksien arvoinen ja kuka ei. Jos Suomessa sanotaan, että ”joo totta kai me taataan ihmisoikeudet kaikille – paitsi näille tyypeille jotka ei meidän mielestä ansaitse niitä”, miksi muut maat eivät voisi tehdä samoin omien arvojensa ja ajatusmaailmansa johdattelemana? Mihin raja vedetään – ja kuka saa päättää missä ihmisyys alkaa ja loppuu?
Ymmärrän kansalaisten huolen ja hädän siitä, että turvapaikanhakijoiden mukana Suomeen saattaa tulla rikollisia, pahimmillaan jopa terroristeja. Totta kai se pelottaa. Mutta se pelko ei ole oikeutus sille, että aloitamme keskustelun siitä kuka on ihminen ja kuka ei. Se, että kansanedustaja päästää suustaan moisia lausahduksia on äärimmäisen pelottavaa – mutta sitäkin pelottavampaa on huomata, kuinka moni tuntuu olevan Huhtasaaren kanssa samoilla linjoilla. Moni on myös peräänkuuluttanut Huhtasaaren oikeutte sananvapauteen, mikä totta kai pitää paikkansa. Kansanedustajilla on oikeus olla asioista mitä mieltä tahansa ja ilmaista mielipiteensä sananvapauden puitteissa – mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kansanedustajan joko tietämättömyys tai välinpitämättömyys kansainvälisesti tunnustettujen ja sitovien ihmisoikeussopimusten sisällöstä ole syy huoleen.
Ja vielä lopuksi niille tiedoksi, jotka huutelevat Twitterissä että ”Ei se ihmisoikeuksien julistus mikään sitova sopimus ole!” – eipä olekaan. Ihmisoikeuksien julistus on periaatteellinen dokumentti, jonka lähes kaikki maailman valtiot ovat joka hyväksyneet, mutta joka julistuksena ei ole laillisesti sitova. Onneksi sen pohjalta luotiin kaksi oikeudellisesti sitovaa yleissopimusta: Yksi kansalaisoikeuksille ja poliittisille oikeuksille, ja toinen taloudellisille, sosiaalisille ja sivistyksellisille oikeuksille. Suomi on ratifioinut molemmat yleissopimukset vuonna 1975. Näiden lisäksi Suomi on ratifioinut useita muita yleismaailmallisia ihmisoikeussopimuksia, joista yksi on Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohdelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus (ratifioitu 1989). Kyseisen sopimuksen Artikla 3:
1. Mikään sopimusvaltio ei saa karkottaa, palauttaa tai luovuttaa ketään toiseen valtioon, jos on perusteltu syy uskoa, että hän olisi siellä vaarassa joutua kidutetuksi.
2. Ratkaistessaan, onko tällainen syy olemassa, toimivaltaiset viranomaiset ottavat huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat, kuten mahdollisesti sen, tapahtuuko kyseisessä valtiossa jatkuvasti törkeitä, räikeitä tai laajamittaisia ihmisoikeusloukkauksia.
Kenties nämä dokumentit, sekä muut kansainväliset Suomea koskevat sopimukset, pitäisi laittaa pakolliselle lukulistalle kaikille kansanedustajiksi pyrkiville. Virheitä toki sattuu ja tapahtuu..
..koska ihmisiähän me kaikki vain olemme. Vai olemmeko?