Pitäkää ne vauvat ja lapset poissa lentokoneista!

Lensin hiljattain 8.5 kuukautisen Nuuskiksemme kanssa Helsingistä New Yorkiin, Finnairin suoralla lennolla. Tämä oli Nuuskiksen neljäs lento yli Atlantin, ja kuudes kerta lentokoneessa – olemme lentäneet hänen kanssaan edestakas NYC-HKI reitin viime jouluna, ja tällä viimeisimmällä Suomen reissulla käväisimme moikkaamassa kavereita Oulussa. Nuuskis on siis melkoinen maailmanmatkaaja, ja ehdottomasti paras (joskin myös uuvuttavin..) reissukaveri joka minulla on koskaan ollut. Siitä huolimatta että olemme lentäneet vauvan kanssa aikaisemminkin, pitkä lento jännittää aina – ja tällä kertaa lensin sekä NYC-HKI lennon, että paluulennon Nykiin, kahdestaan Nuuskiksen kanssa koska isä-mies joutui matkustamaan eri aikataululla työreissujen takia. Jännitti siis tavallistakin enemmän. Paluulento lähti Helsingistä klo 14:10, eli suuren osan lennosta Nuuskis oli hereillä – ja lento oli kaiken lisäksi aivan täynnä, joten ei ollut mahdollista istua niin että viereinen penkki olisi jäänyt tyhjäksi. 

img_6520.jpg

Ja sitten, lähtöportilla koneeseen nousua odotellessa, lähelläni seisoi kolmen naisen porukka. He katselivat minua ja Nuuskista, sekä toista perhettä jolla oli reissussa mukana arviolta parivuotias poika – ja alkoivat, sopivan kovaan ääneen, pohtia että miksi ihmeessä pitää ottaa lapsia mukaan näin pitkälle lennolle. Eivät ymmärrä, miksi kukaan matkustaisi pienten lasten kanssa pitkää reittiä, miksei niitä lapsia voi vaan jättää kotiin, tai sitten olla vaan matkustamatta. Yritin ensin jättää puheet omaan arvoonsa, mitä se minua kiinnostaa mitä jotkut ventovieraat ajattelevat – ja lähdin tilanteesta pois, vaihtamaan Nuuskiksen vaipan ennen koneeseen nousua. Kun palasin, kyseinen keskustelu kuitenkin jatkui. Oli selvää, että ilmeisesti he halusivat varmistaa että kuulin heidän mielipiteensä vauvan kanssa matkustamisesta, sen verran kovalla äänellä keskustelua käytiin.

Lopulta avasin suuni. Totesin, että meidän tilanne nyt vaan on sellainen, että asumme yhdessä maassa ja puolet perhettä ja sukua ovat toisessa maassa. Kun aina ei vaan käy niin, että rakkaus iskee siihen naapurin Perttiin, vaan joskus se itselle oikea ihminen löytyykin vähän kauempaa – joten joko me matkustamme vauvan kanssa, tai hän ei tapaa toista puolta perheestään tai tutustu toiseen puoleen perimästään ollenkaan. Tässä kohtaa naiset totesivat että no sehän on ihan toinen juttu ja kyllähän sen silloin ymmärtää. Totesin vielä omalta puoleltani, että en ymmärrä mitä pahaa tai kummallista siinä lasten kanssa matkustamisessa muka on, vaikka matkustettaisi ihan vaan lomareissulle – ja ettei lomalle lähtö lasten kanssa ole sen tuomittavampaa kuin perheen luona vierailu. Olisin halunnu sanoa vielä paljon enemmän, mutta portilla kävi kuulutus että boarding alkaa – ja sehän tietysti aiheutti ihmisvyöryn kohti porttia, koska me kaikki tiedämme että kun portti aukeaa, on parempi tunkea itsensä sinne ensimmäisten joukkoon viipymättä, koska muuten ei varmasti pääse ikinä koneeseen ja vähintäänkin joutuu odottamaan ainakin viisi minuuttia ennen omalle paikalle pääsyä. 

Niinhän se on: vauvat ja lapset, ne pilaavat muiden lentomatkan. Istuvat siellä syleissä ja penkeissä, mutustavat mitä lie inhaa lasten ja vauvojen ruokaa, katselevat lasten ohjelmia tabletista, nukkuvat, ja niiden vaippojakin vaihdetaan siellä samoissa vessoissa missä ihan oikeat ihmiset, aikuiset, joutuvat käymään. Ja sitten on se kaikista kamalin vaihtoehto, itkevä vauva tai lapsi – sehän pilaa lennon ja lomamatkan kokonaan, sillä kyllähän se vauvan ja lapsen itku on jotain niin traumatisoivaa, ettei siitä ehdi yhden Nykin lomareissun aikana toipua, jos on lennon aikana joutunut vauvan itkua kuuntelemaan. Onhan se ymmärrettävää että vauva tai lapsi lentokoneessa aiheuttaa ihan suunnatonta ja kohtuutonta stressiä muille matkustajille – koska lapset ja vauvathan eivät ole ihmisiä eivätkä yksilöitä joilla on oikeuksia, vaan rasitteita ja riskitekijöitä kaikille. Parempi varmaan olisi, jos ne pidettäisi ihan kotona, neljän seinän sisällä, ainakin sinne 18 ikävuoteen saakka.

Mutta kun se lapsikin on ihan oikea ihminen – pieni sellainen, mutta silti ihan ihminen. Ja lapsilla on ihan yhtäläinen oikeus matkustaa kuin aikuisillakin – oli matkantekoväline sitten auto, bussi, juna, metro tai se lentokone. Jostain syystä lapset ja lentomatkustaminen tuntuvat aiheuttavan monissa agressiota. Kukaan ei kuitenkaan ole kieltämässä lentomatkustamista niiltä keski-ikäisiltä miehiltä, jotka tällä kyseisellä Finnairin lennolla kiskoivat niin monta pikkupulloa ties mitä viinaa, että se haisi monen penkkirivin päähän saakka. Kukaan ei ole kieltämässä lentomatkustamista siltä aikuisten naisten porukalta, jotka matkasta innoissan kikattivat ja höpöttivät niin kovaan ääneen, että se varmasti esti kaikkia lähiriveissä istuvia nukkumasta. Ja voin myös ihan vilpittömästi sanoa, että se lentokoneen WC oli kyllä aivan taatusti siistimpi meidän vaipanvaihtojen jälkeen, kuin monen aikuisen jäljiltä. Minun vauvani nimittäin osuu aina siihen vaippaansa, sen sijaan monella aikuisella miehellä tuntuu olevan ongelmia saada se virtsa sinne pönttöön eikä pitkin poikin WC-koppia. Kännissä on tietysti hankala tähdätä. 

Haluaisin nyt sanoa näille naisille, ja muille lasten kanssa matkustavia kritisoineille: älkää viittikö olla kusipäitä. Ihan oikeasti. Luuletteko te, ettei se lapsen/lasten kanssa matkustava vanhempi stressaa sitä reissua ihan tarpeeksi ilman teidän ilkeilyä? Ja mitä te kuvittelette näillä naljailuilla tai ilkeilyillä saavuttavanne? Paremman olon itselle? Mukavamman matkan kaikille? Todennäköisesti ihan päin vastoin. Sen lisäksi että aiheutatte jo stressaantuneelle vanhemmalle pahan olon, saatatte hyvinkin lisätä hänen stressiään, mikä voi hyvinkin vaikeuttaa sekä vanhemman että lapsen matkantekoa – ja sitä kautta vaikuttaa negatiivisesti kaikkien koneessa olevien mukavuuteen. Miksi pitää olla ilkeä? Aikuisena ihmisenä en vain jaksa ymmärtää sitä. Mielipiteisiin on jokaisella oikeus, ja jos keskenänne haluatte marista siitä miten ne vauvat ja lapset pilaa aina kaiken, go ahead. Ihan vapaasti. Mutta tarviiko se tehdä niin, että ne lasten kanssa matkustavat vanhemmat kuulevat sen? Ei tarvi. Voi kasvaa aikuiseksi, ja käyttäytyä ihmisiksi. Voi valita pitää suunsa kiinni – meillä aikuisilla kuin teoriassa pitäisi olla se itsesäätelyn taito. Pardon my French, mutta tuollainen ihan turha ilkeily suoraan sanottuna vituttaa. En vain yksinkertaisesti jaksa ymmärtää aikuisia ihmisiä, jotka tieten tahtoen haluavat aiheuttaa toisille pahaa oloa – ja kunnioitusta minulta ei liikene sellaisille ihmisille tippaakaan. 

Onneksi meidän lento meni kuitenkin tosi hienosti, ja koneessa oli monta ihanaa ja ystävällistä kanssamatkustajaa jotka tarjosivat apua Nuuskiksen kanssa ja hurmaantuivat meidän pienestä maailmanmatkaajasta täysin. Kirjoitan pian enemmän käytännön vinkkejä vauvan kanssa lentämiseen liittyen, mutta ihan ensimmäinen ja tärkein neuvoni lasten kanssa matkustaville on tämä:

Teillä ei ole mitään anteeksi pyydeltävää tai hävettävää, ja lapsillanne on ihan yhtäläinen oikeus olla siinä lentokoneessa kuin kaikilla aikuisillakin. 

Jättäkää naljailut ja mulkoilut omaan arvoonsa, ja keskittykää vain omaan matkaanne ja porukkaanne – sekä niihin ihmisiin ympärillänne, jotka haluavat auttaa. Ne loput eivät ole aikanne tai huomionne arvoisia. 

img_6538_0.jpg

Lisäys: Suuri kiitos Finnairille ja lentohenkilökunnalle – olette jokaisella lennolla olleet todella rohkaisevia, auttavaisia ja tukevia meitä kohtaan ja kohdelleet Nuuskista aivan samalla kunnioituksella ja hyvällä palvelulla kuin kaikkia muitakin matkustajia! 

Puheenaiheet Lapset Matkat Ajattelin tänään

Olisipa Sanna Ukkola oikeassa

Ylen toimittaja Sanna Ukkola julkaisi tiistaina blogin otsikolla ”Mikä feminismissä mättää”. Ukkolan mukaan feministit ”puuhastelevat ihan väärien asioiden parissa” – sen sijaan että feministit keskittyisivät tärkeisiin ja oikeasti tasa-arvoa heikentävien asioihin, Ukkolan mukaan:

”Feminismi näyttäytyy monelle asioiden loputtomana problematisointina, jossa naiset on asemoitu uhreiksi ja miehet riistäjiksi, jotka saavat yhteiskunnalta aivan liikaa. Feministi kyttää Twitterissä, kuinka monta miestä missäkin paneelissa istuu, tarkkailee, kuinka ketäkin naista luonnehditaan väärällä tavalla ja laskee, keiden huulilta lipsahtaa vahingossa sana tyttö.” Ukkolan mielestä ”feministi ei tunnu näkevän eroa suuren tasa-arvo-ongelman ja triviaalin ajattelemattomuuden välillä”.

Niin. Me hysteeriset huumorintajuttomat feministit valitanme aina ja kaikesta, näemme syrjintää joka puolella ja käytämme kaiken aikamme toisia ihmisiä tarkkaillen ja odottaen että joku sanoo/tekee/ajattelee jotain naisia syrjivää. Keskitymme epäolennaisuuksiin kuten tytöttelyyn ja paneelien koostumuksen, ja sitten kokoonnumme porukalla valittamaan ja nillittämään ja leikkimään uhreja. Me teemme näin, koska turhasta valittaminen ja uhria leikkiminen – sekä oman ihmisarvon jatkuva puolustaminen – on vain niin kovin viihdyttävää puuhaa.

Melkein toivon että Ukkola olisi oikeassa, koska jos tämä oikeasti pitäisi paikkansa, eläisimme paljon paremmassa maailmassa kuin tämä jossa oikeasti elämme. Olisi mahtavaa asua sellaisessa yhteiskunnassa, jossa tytöttelystä loukkaantuminen ja naispanelistien puuttumisesta olisi turhaa ja tarpeetonta – mutta tosiasia kuitenkin on että me emme asu sellaisessa yhteiskunnassa. Se, mikä Ukkolan (ja monen muun) mielestä saattaa olla ”triviaalia ajattelemattomuutta” on oikeasti osa isompaa yhteiskunnallista ongelmaa. Meillä suomessa ei kenties törmätä sellaisiin ongelmiin kuin lapsiavioliitot, tyttöjen sukupuolielinen silpominen tai kunniamurhat, ja tietenkin nämä asiat ovat aivan eri tasoisia ongelmia kuin vaikkapa tytöttely tai naisten vähäinen edustus politiikassa tai yhtiöiden johtoportaassa – mutta ne kaikki juontavat juurensa samasta ajatuksesta: 

Naiset ja tytöt ovat vähempiarvoisia kuin miehet ja pojat.

Totta kai vaikkapa sukupuolittuneen väkivallan lopettaminen on naisten ja tyttöjen hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta suurempi asia, kuin tytöttelyn lopettaminen – mutta on virhe kuvitella, että nämä asiat eivät liittyisi toisiinsa tai olisi osa samaa yhteiskunnallista (ja maailmanlaajuista) ongelmaa. Naisia, ja heidän panosta yhteiskunnassa, ei arvosteta samalla tavalla ja tasolla kuin miesten panosta. Naisten roolia kodin ulkopuolella ei vieläkään tunnusteta kunnolla. Kun naisista ja tytöistä puhutaan ”heikompana sukupuolena”, sillä ei todellakaan viitata vain fyysiseen voimaan – nainen on heikompi, vähemmän arvokas, vähemmän ihminen.

Ja jos puhutaan arvosta, vielä alemmassa arvossa ovat ne jotka eivät mahdukaan kumpaankaan sukupuoli-muottiin ”oikein” – ne, joiden biologinen sukupuoli ei kenties vastaakaan heidän oikeaa sukupuoltaan. Ne, ketkä eivät kenties koe olevansa täysin kumpikaan. Ne, ketkä eivät näe sukupuolta binäärisenä asiana. He vasta vähemmän arvokkaita ovatkin. 

Sen takia tytöttely ei ole triviaalia – sen takia tyllimekkoon puetulla jääkiekonpelaajalla on väliä. Sen takia paneelien koostumuksella on merkitystä, ja sen takia tässä ei ole kyse ”karaistumisesta” tai ”paksumman nahan kasvattamisesta”. Tasa-arvossa on kyse nimenomaan arvosta – ihmisarvosta, joka perustuu ihmisyyteen, eikä mihinkään muuhun. Arvosta, joka on sama kaikille: miehille, naisille, transsukupuolisille. Tytöille jotka syntyivät alun perin pojiksi, pojille jotka haluavat pukeutua pinkkiin tuntematta siitä häpeää, naisille jotka ovat rekkakuskeja, miehille jotka tanssivat balettia. Kielellä on merkitystä, viestinnällä on merkitystä, kuvilla on merkitystä, ja ”triviaalia ajattelemattomuutta” ei vain voi irroittaa laajemmasta yhteiskunnallisesta kontekstista. Sukupuoleen perustuva syrjintä ei ole historiaa Suomessa, tai missään muuallakaan, ja sukupuolittuneet stereotypiat, odotukset ja rakenteet eivät ole haitallisia vain tytöille ja naisille, vaan myös miehille ja pojille. Aivan samalla tavalla kuin tytöttely heikentää tyttöjen itsetuntoa, stereotyyppinen, voimakkaasti fyysisiin ominaisuuksiin ja voimaan perustuva käsitys miehisyydestä ja maskuliinisuudesta on haitallinen monille pojille, jotka kokevat epäonnistuvansa miehinä jos eivät vastaa tätä mielikuvaa. Toisin kuin feminismin kritisoijat haluavat aina väittää, feminismi ei pyri naisten ja tyttöjen ylivaltaan tai miesten ja poikien alistamiseen – vaan yksinkertaisesti TASA-ARVOON. Samanarvoisuuteen. Heikompien puolustamiseen ja sorrettujen ihmisyyden tunnustamiseen. 

Feministinä minä todella toivoisin, että Sanna Ukkola olisi kirjoituksessaan oikeassa. Olisi ihanaa elää maailmassa, jossa näihin ”triviaaleihin” epäkohtiin tarttuminen olisi turhaa. Joten, mimosat: eiköhän jatketa ”aikamme haaskaamista päivittelemällä turhanpäiväisiä asioita”, jotta sellainen tasa-arvoinen yhteiskunta olisi ihan aikuisten oikeasti joku päivä vielä todellisuutta. 

 

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta