Suomessa vietetään tällä viikolla imetysviikkoa. Koska lapseni täytti hiljattain vuoden ja kaiken lisäksi otti jalat alleen ja lähti (vaappuen ja horjuen) kävelemään ihan muutama päivä sitten, olen nyt kai virallisesti taaperoimettäjä. Imetysviikon ja taaperoni kunniaksi ajattelin nyt puhua (lue: kirjoittaa) suun puhtaaksi oikeista syistä ”pitkittyneen” imetystaipaleemme takana.

1. Lapseni on 1v 1kk ja imetän yhä lapsentahtisesti. Ai mitä se tarkoittaa? No sitä, että 1-vuotias taaperoni on käyttänyt minua nyt surutta ”tuttina” jo vuoden päivät ja on totaalisen riippuvainen tisseistäni, eikä kykene toimimaan ilman niitä. Näillä näkymin hän ei vieroitu rinnasta ikinä, hänen hampaansa mätänevät suuhun, hän ei koskaan opi nukkumaan ilman rintaa suussa ja hän todennäköisesti asuu äidin luona vielä nelikymppisenä. Normaalia parisuhdetta hän ei tietenkään pysty muodostamaan ikinä, ja varmaan tämä ”pitkittynyt” lapsentahtinen imetys jotenkin vaikuttaa myös hänen älykkyysosamääräänsä, palkkatasoonsa ja eliniänodotukseensa. Kaiken lisäksi maitohan on hänelle aivan turhaa, jopa haitallista, koska tässä vaiheessa se on pelkkää sokerilitkua.

Mitä se oikeasti tarkoittaa? Sitä, että lapseni saa rintaa aina sitä halutessaan, ja se että hän haluaa ja tarvitsee rintamaitoa on lapsen kehityksen ja evoluution näkökulmasta täysin normaalia ja tavallista. En rajoita imetystä tiettyihin vuorokaudenaikoihin tai imetä vain X kertaa päivässä. Taapero saa toki myös kiinteitä, on syönyt niitä hyvällä ruokahalulla kuuden kuukauden iästä lähtien, mutta rintamaito maistuu myös yhä sekä ravinnon että lohdun tarjoajana. Toisin kuin usen väitetään, äidinmaito ei muutu ”sokerilitkuksi” tai menetä ravintoarvoaan, vaan päin vastoin – äidinmaidon koostumus muuttuu lapsen iän ja tarpeiden mukaan, ja pidempään imetetty lapsi saa itse asiassa rasvaisempaa ja energia-pitoisempaa maitoa kuin nuorempi vauva, jonka energiantarve on pienempi. Lapsentahtinen imetys ei tarkoita sitä, että lapseni ”manipuloi” minua tai ”käyttää minua tuttina” – vaan sitä, että lapsi saa omassa tahdissaan toteuttaa luonnollista tarvettaan käydä rinnalla. Vaikka olenkin varma että kasvatan vähintäänkin uutta Einsteinia täällä, ei tämä 1-v vesseli kuitenkaan ihan niin Mensa-tasoa taida olla, että tässä iässä kykenisi tietoisesti ”manipuloimaan” tai ”käyttämään hyväksi” äitirassukkaa. Hän käy rinnalla koska 1) maito on hänelle ravintoa ja hänellä on nälkä, tai 2) hän on peloissaan tai satuttanut itsensä, ja hakee rinnalta lohtua ja turvaa.

1. Imetän melkeinpä missä vain ja milloin vain. Ai miksi? No siksi, koska olen oikeasti huomionkipeä itsensäpaljastelija joka salaa nauttii siitä, että saan vilautella paljasta tissiä julkisilla paikoilla, kuten junassa/kahvilassa/ravintolassa/puistossa/pankin odotustilassa. Erityisesti nautin tilanteista jossa paljaasta rinnasta sinkoaa maitosuihku pahaa aavistamattomien kanssaihmisten päälle kun lapseni päättääkin irrottaa imuotteen rinnasta juuri kun maito on lähtenyt herumaan! Plussapisteitä siitä, että lapsi on toista rintaa imiessä onnistunut kiskomaan myös toisen tissin esiin kaula-aukostani niin, että saan imetyksen varjolla vilautettua molempia nännejä samaan aikaa, ja mega-plussaa siitä maitoakin tulee molemmista yhtä aikaa! Kutsun tätä julki-imetys-bingoksi. 

Aikuisten Oikeasti? Imetän melkeinpä missä vain ja milloin vain, koska lapselleni saattaa iskeä nälkä – tai tulla suru/harmi/haaveri – missä vain ja milloin vain. Sanon ”melkein” koska nyt lapsen ollessa jo hieman isompi, nälkä voi odottaa hetken ja usein on mahdollista siirtyä hieman sivummalle tai löytää rauhallinen nurkkaus/penkki/huone, missä voin imettää ihan rauhassa. Sekä minä että lapseni pidämme rauhallisesta imetysympäristöstä enemmän – mutta aina sellaista ei vain ole oikeaan aikaan tarjolla. Toisin kuin moni tuntuu kuvittelevan, minä kuten oikeastaan kaikki muutkin imettävät äidit pidämme nännimme mieluummin piilossa julkiselta pällistelyltä – mutta erityisesti pienempien vauvojen kanssa lapsen nälkä ei yksinkertaisesti katso aikaa eikä paikkaa. Tiedostan että on ihmisiä joita julki-imettäminen saattaa jostakin syystä häiritä ja on tilanteita joissa imettäminen ei aina ole ideaalia, ja muut mahdollisuuksien mukaan huomioon ottavana aikuisena ihmisenä pyrin tekemään parhaani ollakseni aiheuttamatta turhaa epämukavuutta kellekään.. mutta, suoraan sanottuna, minun prioriteetti numero 1 on lapseni, ja sinä, tuntematon ihminen jota häiritsee julki-imetys mutta eivät ne Victoria’s Secret-mainoksesta silmille hyppäävät mega-hinkit, tulet prioriteettilistalla jossain aika kaukana lapseni takana. Minä en 1) imetä vessoissa 2) pidä lastani nälässä tai hädässä sen takia, että me elämme tekopyhässä kaksinaismoraalisessa yhteiskunnassa jossa rintojen tehtävä on monien mielestä enemmänkin ruokkia miesten pornonnälkää tai kapitalistista koneistoa sen sijaan että niillä kuuluisi ruokkia lasta. Voin luvata sinulle, kanssaihminen, että kun koet olosi epämukavaksi istuessasi täydessä junassa sen äidin vieressä, joka punaisena ja hikisenä ja tuskaisena puhisten yrittää ”hienovaraisesti” imettää sylissä kiemurtelevaa nälkäistä lasta, kyseinen äiti todennäköisesti tuntee olonsa vielä huomattavasti epämukavammaksi kuin sinä – ja toisin kuin yllättävän monet tuntuvat kuvittelevan, paras tapa tehdä kyseisestä tilanteesta vähemmän kiusallinen tai epämukava EI OLE tuijottaminen, paheksuva ääntelehtiminen, kulmien kohottelu tai muu elehtiminen jonka tarkoituksena on viestittää äidille että mielestäsi julki-imetys ei ole soveliasta ja häiritsee 50 Shades of Grey-lukunautintoasi/Tinder-sessiotasi. Here’s a thought:

1. Imetän lapseni uneen lähes poikkeuksetta, sekä päiväunille että yöunille. Tämä tarkoittaa sitä, että lapseni ei kykene nukahtamaan ilman minua ja tissiä, eikä varmasti koskaan tule oppimaankaan. Olen todennäköisesti pilannut hänen mahdollisuutensa oppia ikinä nukkumaan ”läpi yön” itsekseen, hän ei varmasti koskaan siirry omaan sänkyyn omasta huoneesta puhumattakaan, ja oletan, että joudun loppu ikäni valitsemaan asuinpaikkani sen perusteella, että olen tarpeeksi lähellä lastani jotta voin iltaisin piipahtaa hänen luokseen imettämään hänet uneen. Oh well, elämä on valintoja täynnä – voisi ne illat kai huonomminkin viettää. Ongelmallistahan se voi toki olla jos lapsia tulee enemmän, mutta onneksi on kaksi tissiä.

Oikeasti en epäile hetkeäkään etteikö lapseni nuku täysin hienosti ilman rintaa ja ilman minua vierellään sitten kun on tarve. Itse asiassa tiedän, että hän kyllä nukahtaa tarvittaessa ilman rintaa nytkin, sillä kun muutamina iltoina olen syystä tai toisesta ollut poissa siihen aikaan kun lapsi on ollut valmis nukkumaan, joko hänen isänsä tai nyt Suomen vierailun aikana mumminsa ovat laittaneet hänet nukkumaan. Päiväunille lapsi nukahtaa ongelmitta rattaisiin tai kantoreppuun työntäjästä/kantajasta riippumatta. Miksikö sitten imetän hänet uneen? Siksi, että se on meille molemmille se miellyttävin, rauhallisin, luonnollisin ja lempein tapa. Hän nukahtaa rauhallisesti rinnalle, jonka jälkeen minä livahdan kuukausien aikana hioutuneiden ninja-liikkeiden avulla pois lasta herättämättä. Iltaisin lapsi nukahtaa vierelleni, ja syö öisin kerrasta kolmeen kertaan sängyssä, mikä ei minua häiritse. En usko ”opettavani huonoja tapoja” lapselle tällä uneen imettämisellä sen enempää kuin pelkään hänen juovan loppuikänsä nokkamukista, käyttävän aikuisenakin vaippaa tai kävelevän aina kuin humalainen pingviini. Vauvat ja pienet lapset tekevät asioita jotka ovat vauvoille ja pienille lapsille luonnollisia, ja imetys – myös uneen imetys – kuuluu tälle listalle. Se ei tarkoita sitä että hän tekisi aina niin, tai että hän ei koskaan oppisi muuta tapaa nukahtaa – vaan sitä, että tällä hetkellä, tässä kehitysvaiheessa, se on luonnollista ja turvallista. Ja siksi me jatkamme tällä linjalla, niin kauan kun se meille molemmille oikealta tuntuu.

1. Yli 6 kuukautisen vauvan imettäminen on jokseenkin outoa, yli 1-vuotiaan epäluonnollista – ja sitten kun lapsi osaa puhua ja itse pyytää tissiä, imetyshän on jo sairasta! Itsekin imetän pääasiassa siksi, että suhde lapseeni on varmasti jotenkin kieroutunut ja epäluonnollinen, yritän imetyksellä pitää hänet vauvana ikuisesti ja varmaan se jotenkin liittyy omaan äiti-suhteeseeni tai seksuaalisiin patoutumiin tai Peter Pan-syndroomaan.. pick your poison! Luonnotonta se on joka tapauksessa, koska miksi kukaan haluaisi imettää ainakaan yli vuotta, kahdesta tai useammasta vuodesta puhumattakaan?

​…Ai olet eri mieltä? Hyvä, koska niin minäkin. Jatkan imetystä, koska haluan ja koska lapseni haluaa jatkaa. Jatkan imetystä, koska uskon tieteellisesti todistettujen faktojen perusteella sen olevan erittäin hyödyllistä lapselleni – yhä tässäkin iässä ja kehitysvaiheessa. Jatkan imetystä, koska rakastan sitä tunnetta joka valtaa kehoni kun pieni lapseni rauhoittuu rinnalle ja kun näen omin silmin kuinka kaikki maailman pelko, pahuus ja kipu sulaa hänestä pois siinä äidin iholla, missä kaikki on aina hyvin ja turvallista, missä ei koskaan ole mitään hätää. Jatkan imetystä, koska se tuntuu meille oikealta ratkaisulta, ja koska minulla eikä lapsellani ole toistaiseksi mitään syytä tai kiirettä lopettaa. Ja ai niin – sekä Maailman Terveysjärjestö että UNICEF suosittelevat imetyksen jatkamista 2-vuotiaaksi, tai sen yli – ja toisin kuin usein kuulee väitettävän, tämä suositus ei ole vain kehitysmaille, vaan ihan universaali suositus. 

Niin ja tieteellisestä ja evoluutio-näkökulmasta (johon kaikki eivät tietysti usko, kuten olemme viime viikkoina oppineet..), lapsentahtinen vieroittuminen tapahtuu useimmiten joskus kahden ja neljän ikävuoden välillä, mutta usein siteeratun antropologi Katherine Dettwylerin tutkimus aiheesta osoitti, että ihmislapsen luonnollinen vieroittuminen rinnasta tapahtuu keskimäärin 2.5 ja 7 ikävuoden välillä. Se tarkoittaa sitä, että jos vieroittaminen ja imetyksen lopettaminen tehdään täysin lapsilähtöisesti, suurin osa ihmislapsista jatkaa imetystä sinne kahden ikävuoden yli, ja kaikki ovat vieroittuneet imetyksestä seitsemään ikävuoteen mennessä. Se, kuinka moni lapsi jatkaisi tuonne toiseen ääripäähän ja kuinka moni olisi valmis lopettamaan siinä kahden ikävuoden jälkeen on mahdotonta sanoa, mutta veikkaisin että kuten käyrien ja jakautumien kanssa yleensä käy, suuri osa lapsista varmaan jäisi jonnekin tuon ikähaarukan keskivaiheille. Biologisesti ja tieteellisesti taaperoikäisen lapsen imetys on siis täysin luonnollista ja tavallista.

Imetykseen liittyy kauheasti myyttejä, pelkoja, vääriä uskomuksia ja ennakkoluuloja – mikä on jokseenkin outoa ja surullista, koska eihän mikään ole luonnollisempi näky kuin lastaan imettävä äiti. Sitä varten meillä naisilla ne maitorauhaset on: lastemme ruokkimista varten. Ei miesten (tai naisten) huviksi, ei tuotteiden mainostamiseen, ei alusvaatekatalogien sivujen täyttämiseksi, ei pornolehtien materiaaliksi, vaan siksi että voisimme pitää lapsemme hengissä. Tänä päivänä on (onneksi) olemassa myös muita turvallisia vaihtoehtoja vastasyntyneidenkin vauvojen ruokkimiselle, mutta korviketta ei ole aina ollut tarjolla. Ilman äitien kykyä imettää, ihmiskuntaa ei olisi. Sen takia meillä on tissit, ja on se nyt suoraan sanottuna ihan helvetin naurettavaa että kaiken tämän tieteellisen faktatiedonkin äärellä lastaan imettävä äiti joutuu yhä selittelemään ja perustelemaan imetystä, häpeämään lapsensa ruokkimista ja piilottelemaan vessoissa ja kaiken maailman liinojen alla, jotta kanssaihmiset eivät vain vahingossakaan joutuisi näkemään vilaustakaan nännistä. Tiedän, että minullakin on tuttuja ja ystäviä joita pidempiaikainen imetys saattaa kummastuttaa, ja se on ihan ok – asiasta saa aina tulla kysymään ja keskustelemaan ja kysymään, puhun aiheesta mielelläni (in case you hadn’t noticed..). Sen kuitenkin sanon, että ”epäluonnollista” se ei todellakaan ole, vaan ihan päin vastoin. Epäluonnollista on olettaa, että pienenpienen vauvan kuuluisi nukkua putkeen 8+ tuntia, vaikka suurin osa aikuisistakaan ei tee niin. Epäluonnollista on kuvitella, että pienen vauvan kuuluu nukkua erillään vanhemmistaan, vaikka mille tahansa muulle lajille moinen järjestely tarkoittaisi jälkikasvun varmaa kuolemaa. Epäluonnollista on vaatia vauvoilta ja taaperoilta ”itsenäisyyttä”, vaikka me aikuisetkin etsimme elämältä usein ensisijaisesti seuraa, kumppania, laumaa, yhteyttä toisiin ihmisiin, kainaloa mihin käpertyä – joten miksi ajattelemme, että kun vauva tarvitsee näitä asioita, se on jotenkin ”luonnotonta”, haitallista tai manipulointia?

Näissä tunnelmissa toivotan ihanaa imetysviikkoa kaikille, kestipä oma imetystaipaleesi päivän, viikon, kuukausia tai vuosia – tai kenties se on vielä kokonaan edessä! Ei se aina helppoa ole, kuten olen aikaisemmassa kirjoituksessa todennut – mutta pieni huumori auttaa aina. Tissit ne vaan on, ei se ole niin vakavaa. Tietääkseni kukaan ei ole vielä sokeutunut nännin nähdessään.

PS. Olisi ihana että tätä ei tarvitsisi aina erikseen sanoa, mutta sanon silti: Ei, en ajattele että äidit jotka eivät imetä tai imettävät lyhyemmän aikaa ovat huonompia äitejä. Ei, en ajattele että lapset joita ei imetetä vähintään 6kk/1v/2v kasvavat sosiopaateiksi. Ei, en usko että vauva joka nukkuu pinnasängyssä on onneton. Sen sijaan uskon – itse asiassa tiedän – että todella monen äidin imetystoiveet kaatuvat tuen, avun ja tiedon puutteeseen, ja/tai siihen kun joku vatipää sanoo jotain v-mäistä julki-imetyksestä tai imetyksen kestosta. Se ei ole ok. Jokaisella äidillä pitäisi olla mahdollisuus imettää juuri niin kauan kuin he itse haluavat, ja imetyksen ei koskaan pitäisi päättyä äidille ja lapselle liian aikaisin sen takia, että tarjolla ei ollut tarpeeksi tukea, tai että joku pässi ei osaa kääntää kasvoja toiseen suuntaan. Sen takia vietetään imetysviikkoa, ja sen takia näistä asioista pitää puhua ja pitää meteliä. 

PPS. Kaverit jotka nyt kauhuissaan ajattelette että ”ei helvetti, en mä kehtaa sen kanssa mihinkään mennä jos se imettää vielä seitsemänvuotiaana sitä sen poikaa!!” – ei huolta. Tuskin imetän. Mutta typeräähän se on, että se mikä on pohjimmiltaan oikeasti lapsen kehityksen ja kasvun kannalta täysin luonnollista, nähdään nykypäivän länsimaisissa yhteiskunnissa jotenkin ”sairaana” tai epäluonnollisena. Luulen että aika moni imettäisi oikeasti pidempään, mutta yhteiskunnan paineesta lopettaa koska kokee saavansa arvostelua osakseen – ja se, jos mikä, on surullista.