Sunnuntai-ilta vierähtää leppoisasti miehen kanssa sohvalla loikoillen.

Sivelin kipeää kohtaa sääressäni  lahje ylös käärittynä. Pimeä huone, tv:n valot taustalla, jalka ylhäällä ja mies takana. Say no more. Miten en huomannut vaaraa. ”Kauheita piikkejä…!” kuuluu vierestä huvittuneen hämmästyneesti. Vilkaisin telkkaria, joku hiusmainos. Ai nuo vai, ehdin ajatella, kunnes ymmärsin: apua, se puhuu mun sääristä! Jäänyt sheivaaminen sattuneista syistä pariin viikkoon väliin. Siinä mun kauhea sänkijalka vilkkui tv:n valoissa suoraan miehen silmien edessä. Painajainen. Seitsemän vuotta pitkää vuotta onnistuin pitämään karvatonta illuusiota yllä. Pidätän pieruakin suolisolmuun asti ja vessassa käyn aina ovi tiukasti kiinni. 

Yritin tietenkin kiistää kaiken ”Eieieiei! Se vain näytti siltä! Näit väärin!” miehen hirnuessa, että nuohan pysäyttää autovarkaankin.  Ei voinut kuulemma koskeakaan, ”ettei tule sormiin haavoja”.

Hahhaaa. Arki on astunut tähänkin suhteeseen.