Raitiovaunuja ja mansikoita

Eilen vauva söi kolme mansikkaa! Kolme kokonaista mansikkaa. Ensin mä pilkoin sille niitä sormilla, mutta sitten tajusin, että miksei se voisi haukatakin ja sitten se haukkaili ne vaan ja olisi syönyt enemmänkin, jos ois uskallettu samalla kertaa antaa. Se on jotenkin ihmeellistä, että ensin ne vauvat on niin kauhean pitkään sellaisia mykkiä kommunikaatiottomia pötköjä, joiden tarpeita pitää arvailla ja sitten yhtäkkiä niistä tuleekin semmoista hetkellisesti ihmistä muistuttavia olentoja, jotka muina hampaanomistajina haukkailee mansikkaa ja näyttää aivan järjettömän onnellisilta. (Vaikka enimmäkseenhän tuo on täysin älyvapaa olento vielä, semmoinen, joka työntää puuroa silmäänsä)

Sen jälkeen matkustimme raitiovaunulla (Tsekissa näyttäisi olevan niin, että alle kolmivuotiaat saattajansa kanssa matkustavat kaikkialla maksutta) päätepysäkille katsomaan peltoa. Siitä tuli hauskasti sellainen tunnelma, että tulimme oikeasti kaupungin reunalle, sillä päätepysäkin oikealla puolella oli isoja kerrostaloja, joiden takana oli metsää ja toisella puolella peltoa. Lapsi näyttää nukkuvan kaikki parhaat päiväunensa kantorepussa minun katsellessa maisemia liikkuvasta joukkoliikenteestä. Elokuussa ehkä kierrämme kolmosen-kakkosen ratikalla äärettömyyttä.

Tänään surettaa se maailma, jossa taas Istanbulissa on ollut itsemurhapommeja.