Mä en kiroile. Se on mulle periaate asia. Ja mä en jaksa, kun aina kaikki koulussa käyttää joka toisena sananaan kirosanaa, pikkuveli kiroilee ja luokan Whatsapp ryhmässä kiroillaan oikein olan takaa. en jaksa kuunnella kiroilua joka ikinen päivä, mutta ei sitä voi estää. Mä oon viidestä lapsesta keskimmäinen. tai, no, mul on iskä ja äiti eronnut joten on tavallaan eri perheet. Mul on 2 isosiskoa, isoveli joka ei oo mulle mitään sukua, 2 pikkusiskopuolta ja pikkuveli. mun vanhimmalla isosiskolla on ADHD ja vielä lisäks ylivilkautta ja ajattelemattomuutta ihan omasta takaa, mun nuoremmalla isosiskolla on pahimman luokan masennus ja se ei tunne olevansa olemassa. Pikkusiskot on ihan tylsiä ja tavallisia, molemmat kuitenkin pieniä Draama queeneja ja näin. Mun pikkuveli on mua puoltoista vuotta nuorempi ja me tapellaan joka päivä vähän kaikesta.

Mä taas oon perus tylsä ja normaali kasin oppilas koulussa. Kirjotan ja piirrän kaikki välitunnit ja kuuntelen musaa. Normaaleista normaaleinta. Ainoo mikä on eri, kun mun luokkalaisilla on nopeampi kehittyminen, aikuismaisempi, vegaani, poikamaisin ja tällästä. Mul on kyllä hyviä koulukavereita ja tälleen ja, jos joku kysyy ”oonks mä sun kaveri?”, niin tottakai mä sanon joo, mutta mä tunnen, että mulla on vaan yks kaveri. Mä löysin sen netistä, tällänen mua kolme vuotta nuorempi poika, joka on vielä normaalimpi, kun mä. Se harrastaa sählyä, pukeutuu mustiin verkkareihin ja juo Coca-colaa. Blondi, pari hyvää samankaltasta kaveria ja normaalivarainen perhe. Välillä se tuntuu oudolta, kun ite en edes tiedä oonko mä masentunut vai en, mun perhe on aika köyhä, mä oon lihava, helposti suuttuva, en ollu harrastanu pitkään aikaan mitään, kunnes akotin aikidon, pukeudun tosi outoihin vaatteisiin ja boikotoin cokista. Siinä tiivistettynä tiedot musta. Ai niin! Mä kirjotan kirjaa, sillä ei oo vielä oikeeta nimeä, mutta mä kutsun sitä nimellä Maudea. Se on paras mielikuvituskaveri ikinä. 🙂