Aamun pelastava uunipuuro
Laitan aina silloin tällöin somekanaviini (Instagram, Snapchat) kuvia päivittäisistä ruoka-annoksistani. Ylivoimaisesti eniten huomiota ja kysymyksiä on saanut aamuisin syömäni uunipuuro. Ohjetta pyydetään minulta säännöllisin väliajoin, ja en ihmettele, onhan se aivan tajuttoman hyvää! Joten pyyntöihinne on nyt vastattu, täältä pesee ohje omien aamujeni ehdottomaan kohokohtaan! Aivan alunperin olen tainnut nähdä samankaltaisen ohjeen The Good Morning-blogissa joskus vuonna kivi ja keppi, ja olen muokannut sitä omaan makuuni sopivammaksi.
Päivä ei voi alkaa huonosti jos saa näin hyvää aamupalaa. Ja aamupalahan on muutenkin se päivän paras ja tärkein ateria, joten miksei siitä ottaisi kaikkea irti? Itse voisin kyllä syödä puuroja vaikka päivän jokaisella aterialla, joten jos olet yhtään samanlainen puurohullu kuin itse olen, suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Tämän tekoon menee kauemmin kuin normaalin kaurapuuron keittämiseen, joten jos et jaksa hifistellä arkisin, kokeile viikonloppuna ja nauti ilman kiirettä!
Aamun pelastava uunipuuro
Tarvitset:
– Kaurahiutaleita oman nälän mukaan
– Vettä (mittaa kaurahiutaleiden määrän mukaan! Hyvä määrä on laskea noin 4,5dl 50g hiutaleita kohden)
– 1rkl Vehnäleseitä
– Kanelia
– Neilikkaa (jauhettuna)
– Piparkakkumaustetta
– Kardemummaa
– 2 kananmunanvalkuaista
– Ripaus leivinjauhetta
– Suolaa
– n. 80-100g Raejuustoa
– n. 5g Valmista proteiinipudding- jauhetta (eli ihan ripaus makeutta antamaan)
– Marjoja
Laita uuni kuumenemaan noin 175 asteeseen. Mittaa ensin kaurahiutaleet ja muut mausteet paitsi suola pieneen uuninkestävään vuokaan. Älä pihistele mausteissa! Itse ainakin rakastan laittaa kunnolla kanelia ja muita mausteita, tuoksu on ihana ja puuron maku on aivan toinen! Lisää vesi vuokaan. Laita puuro mikroon ja lämmitä sitä niin, että se on lähes valmista mikropuuroa. Mikrotuksen aikana sekoita erillisesssä astiassa raejuusto ja puddingjauhe.
Sekoita kananmunanvalkuaiset mikrosta ottamisen jälkeen puuron sekaan. Sekoita myös mukaan leivinjauhe ja suola. Mikrota vielä n. 1min. Anna tämän jälkeen puuron jähmettyä hetki pöydällä. Lisää sen jälkeen raejuusto- puddingseos puuron pinnalle ikäänkuin makeaksi sydämeksi.
Mikrotuksen jälkeen valmiina uuniin!
Laita puuro uuniin ja paista sitä noin 20min 150-175 asteessa, riippuen oman uunisi tehosta. Myös kiertoilmaa voi käyttää jos haluaa! Ota puuro uunista ja anna jäähtyä hetki.
Uunista tulleena, pinta on rapea ja sisus pehmeä!
Lisää puuron päälle marjoja makusi mukaan. Itse tykkään lisätä marjat sulattamatta jäisinä, koska sitten ne sulavat itsestään puuron lämmössä, eikä koostumus jää nesteiseksi. Lisää syödessä vielä suolaa jos haluat, suola on puuron paras kaveri!
Valmis nautittavaksi!
Itse olen soveltanut määrät sun muut tietenkin kisadieettini makroihin, mutta tätä voi varioida ihan omaan makuun sopivaksi! Esimerkiksi banaanin muussaaminen kaurahiutaleiden kanssa tekee ihanaa makeutta puuroon. Päällysteitä voi myös muokata oikeastaan rajattomasti. Eikun herkuttelemaan!
Ihanaa sunnuntaita!
Maija