Auktoriteeteista

 

Jo pienestä pitäen olemme oppineet siihen, että aina on olemassa jokin suurempi, vaikutusvaltaisempi, jopa joskus hieman pelottavampikin hahmo, jonka auktoriteetin alaisina olemme. Lapsuudessa tämä tarkoitti luonnollisesti usealle meistä omia vanhempia ja esimerkiksi koulujen opettajia. Aikuinen määräsi, lapsi totteli.

Kun aikuinen haluaa vain lapsen parasta, on hänen auktoriteettinsa tietenkin lasta kasvattavaa ja suojelevaa. Päinvastaisessa tilanteessa taas aikuinen haluaa vain käyttää valtaansa lapseen, ja mehän tiedämmekin, mihin hirveisiin asioihin siinä saatetaan pahimmassa tapauksessa päätyä. Tekstini tarkoitus ei kuitenkaan ole kertoa niistä, vaikka jonkin verran toki sosiaalialan ammattilaisena niistäkin tapauksista tiedän. Haluan sen sijaan pohtia aikuisten välisiä auktoriteetteja. Tämä aihe on pyörinyt päässäni jo kauan, ja jotenkin etsin nyt keinoa avata hieman omia pohdintojani myös teille.

 

 

Harva meistä varmaan pystyy sanomaan, että toimintaamme ei ohjaisi kukaan muu kuin me itse. Aikuisten välisiä auktoriteetteja voivat olla esimerkiksi esimies ja alainen, valmentaja ja urheilija tai vaikka opettaja ja opiskelija. Yksi niin sanottu tiedostamaton auktoriteetti on myös esimerkiksi virkavallalla, kuten poliiseilla. Sitä ei joka päivä mieti, mutta heidän auktoriteettinsa on kuitenkin koko ajan olemassa.

Auktoriteettien luonne ja vaikutus on muuttunut lapsuuden pelonsekaisista tunteista ehkä ennemminkin kunnioitukseen ja luottamukseen. Auktoriteetti ei ehkä enää samalla lailla määrää suoraan sitä mitä teemme, mutta saattaa toimia kannustajana ja ohjenuorana toiminnallemme.

Työelämässä toki usein esimies on se joka määrää, mutta ainakin toivottavasti näissä tapauksissa määräykset ulottuvat vain ja ainoastaan työhön liittyviin asioihin. Itselläni tosin on kokemus myös päinvastaisesta, jossa esimieheni yritti käyttää valtaansa myös työntekijöiden yksityiselämiin liittyen, käyttämällä henkistä väkivaltaa apunaan. Onneksi itse ymmärsin silloin asian suhteellisen aikaisessa vaiheessa, enkä jäänyt narsistisen ilmapiirin keskelle. Nämä nyt ovat aina ääriesimerkkejä, mutta on tärkeää tiedostaa, milloin jonkun henkilön vallankäyttö ylittää rajan ja alkaa alistaa sinua henkisesti. Silloin suosittelen lähtemään ja nopeasti.

 

 

Useimmiten kuitenkin miellämme auktoriteetit myös positiivisiksi asioiksi. Ne auttavat meitä elämässämme eteenpäin ja saavuttamaan asioita, joihin emme edes tienneet pystyvämme. Tällainen arvovaltainen hahmo on esimerkiksi minulle ollut valmentaja. Vaikka valmentaja vaatii paljon, urheilija osaa ottaa sen eteenpäin vievänä asiana sen sijaan, että antaisi lamauttaa itseään.

Toimivasta valmennussuhteesta ja siitä mitä sen tulisi sisältää voisin kirjoitella ihan oman postauksen, sillä tämä karkaa muuten käsistä ja teksti on kilometrin mittainen. Itse kuitenkin olen aina kokenut valmennussuhteet nimenomaan hyvinä auktoriteetteina, jotka puskevat lempeällä kurilla eteenpäin tavoitteissa.Jotta minuun saa luotua toimivan auktoriteetin, täytyy toisen osapuolen tuoda elämääni jotain sellaista, minkä avulla minun on mahdollista oppia uutta ja kehittyä. Harva meistä varmaan kovin kauaa jaksaa liian ahdistavaa ihmissuhdetta, josta ei saa irti todellisuudessa mitään?

 

 

Mieti, ovatko elämässäsi olevat auktoriteetit sinua eteenpäin vievää ”voimaa”, vai koetko, että ne rajoittavat elämääsi ja lamaannuttavat toimintaasi? Koetko kapinallista asennetta jotakin auktoriteettia kohtaan? Jos tunnet jonkun arvovaltaisen ihmisen suhteen negatiivisia tunteita, kannattaa miettiä, onko juuri kyseinen taho sinulle paras kannustin. Luultavasti vaihtamalla paranee, oli kyse sitten työstä tai vapaa-ajasta.

Aikuisen ei mielestäni enää tarvitse ajatella muiden miellyttämistä itsensä kustannuksella, vaan maailmasta on vapaus valita juuri itselleen sopivat ihmiset, joiden neuvoja ja oppeja mielellään ottaa vastaan. Auktoriteetit ovat toimiessaan optimaalisesti hyvinkin inspiroivia, sillä kukapa ei haluaisi oppia kokeneemmalta? Myös silloin, jos sinulla on tietynlainen ”velvollisuus” raportoida toiselle kehitystäsi, toimii se usein hyvänä kannustimena esimerkiksi painonpudotus-projekteissa.

 

 

Jos taas tiedät itse olevasi auktoriteettinen hahmo jollekin toiselle, mieti, oletko varmasti inspiroiva ja kannustava? Mielestäni auktoriteetin luojaa ei tulisi pelätä, vaan nimenomaan kunnioittaa. Näin saadaan paras tulos esimerkiksi työelämässäkin. Esimiehen tulee osata ottaa selkeä johtajan rooli ja hallita alaistensa työntekoa, alistamatta ketään tai saamatta ketään tuntemaan oloaan huonommaksi.

Luonnollisestikaan esimerkiksi parisuhde ei kuulu tällaisiin arvovalta- suhteisiin joista tässä puhun. Parisuhteessa ei kummankaan tulisi olla toiselle auktoriteetti, vaan elämää tulee elää tasavertaisessa asemassa toisen kanssa. Kannustaminen ja inspiroiminen ovat toki eri asioita tässä suhteessa, ja niiden tarpeellisuuteen todellakin yhdyn! Ja terveellä tavalla tietenkin toisen läsnäolo voi toimia voimavarana, niin kuin esimerkiksi omassa avioliitossani.

 

 

Yhteenvetona, pohdiskele minkälaisia auktoriteetti-suhteita omaan tämänhetkiseen elämääsi liittyy. Mitkä niistä saavat sinut parantamaan toimintaasi, ja mitkä taas lamauttavat sinua ja saavat sinut tuntemaan olosi voimattomaksi? Toivon, että pystyt päästämään irti mahdollisista negatiivisista arvovaltasuhteista, sillä loppujen lopuksi kaikkihan me olemme täällä elämässä omaa elämäämme, nimenomaan itsellemme sopivalla tavalla!

Jos pohdintani herättivät sinussa ajatuksia, haluaisin mielelläni kuulla!

 

Maija