Mieli temppuilee

Mieli temppuilee

  Elämäni pyörii tällä hetkellä hyvin vahvasti kilpailuihin valmistautumisen ympärillä, joten luonnollisesti siitä riittää juttua tänne bloginkin puolelle. Tämä onkin aika terapeuttinen paikka siihen, sillä asioiden auki kirjoittaminen helpottaa aina omia fiiliksiä paljon! Pahoittelen kuitenkin sitä, jos olet jo kyllästynyt tähän kaikkeen fitness- hömpötykseen. Se kuuluu nyt asiaan. Tässäpä siis lajista tietämättömille (onko heitä edes […]

Motivaation ylläpitäminen

Motivaation ylläpitäminen

  Motivaatio. Se ydinsana kaikelle jossa haluaa kehittyä. Oli kyse sitten urheilusta, ihmissuhteista, töistä tai mistä vaan, tarvitaan motivaatiota, jotta pystytään jatkuvasti parantamaan. Motivaation tulee olla suurta ja laajassa mittakaavassa tapahtuvaa, jos halutaan tosissaan systemaattisesti kehittää jotakin osa-aluetta. Motivaatio voi olla intohimon kaltainen tunne sisimmässä, ”Haluan tätä niin paljon, että sattuu”. Se voi näyttäytyä myös […]

Sundaymood ja muita kuulumisia

Sundaymood ja muita kuulumisia

  Täällä ollaan vietelty oikein leppoisaa viikonloppua! Tai ainakin allekirjoittanut on, sillä mieheni käy töiden ohella ammattikorkeakoulua, ja näin ollen viettää useat viikonloput koulun penkillä. Siinä on muuten ihminen, jonka työmoraalia ja ahkeruutta ihailen suunnattomasti. Mielestäni ihmisestä tekee äärimmäisen viehättävän juurikin kunnianhimo ja halu toteuttaa omia päämääriään. Täytyy olla jotakin, mitä kohti elämässä pyrkii. Motivoitunut […]

Auktoriteeteista

Auktoriteeteista

  Jo pienestä pitäen olemme oppineet siihen, että aina on olemassa jokin suurempi, vaikutusvaltaisempi, jopa joskus hieman pelottavampikin hahmo, jonka auktoriteetin alaisina olemme. Lapsuudessa tämä tarkoitti luonnollisesti usealle meistä omia vanhempia ja esimerkiksi koulujen opettajia. Aikuinen määräsi, lapsi totteli. Kun aikuinen haluaa vain lapsen parasta, on hänen auktoriteettinsa tietenkin lasta kasvattavaa ja suojelevaa. Päinvastaisessa tilanteessa […]

Viikonlopun suunnitelmat

Viikonlopun suunnitelmat

  Pääsin tänään ajoissa töistä. Perjantai ja aamuvuoro on lemppari-yhdistelmä, mitä työhön tulee. On koko loppupäivä aikaa tehdä kaikkea, ja varsinkin kun lauantai ja sunnuntai ovat vapaapäiviä, alkaa viikonloppukin hieman aikaisemmin. Tänään töiden jälkeen ohjelmassa olikin meidän elämäntyyliimme sopivasti hieman aikaisemman ajankohdan treenit. Vaikka olen aikatauluasioissa vähän liiankin kaavoihin kangistunut, on vaihtelu välillä ihanaa. Se […]