Lonkat auki!

Lonkat auki!

  Kun aloitin treenaamaan kuntosalilla tavoitteellisesti, en juurikaan keskittynyt muuhun kuin itse painojen liikutteluun. Kaikki muu oli ”turhaa”, ja vain nostetuilla kiloilla oli merkitystä. Lämmittelin yleensä ennen treenejä lähinnä pikaisesti kuntopyörällä, ja välillä saatoin jopa hieman venytellä, jos oikein hulluksi heittäydyin. Jossain vaiheessa halusin kuitenkin olla vielä parempi urheilija. Aloin toden teolla keskittymään kehon kokonaisvaltaiseen […]

Kevennä joskus! Lepäämisen jalo taito

Kevennä joskus! Lepäämisen jalo taito

  Kun urheilee paljon, myös toleranssi tehdä kovempia, pidempikestoisempia ja useampia treenejä viikossa kasvaa. Ihmisen kapasiteetti suorittaa on todella suuri, ja pystymme yleensä treenaamaan kovaa pitkiäkin aikavälejä ilman sen kummempaa tahdin hölläämistä. Tämä vaatii toki paljon kokemusta ja kehon tulee olla tottunut kovaan rasitukseen jo pidemmän aikaa, jotta pitkistä kovista jaksoista saadaan kaikki mahdollinen hyöty […]

Unirytmi ja aamujen maagiset hetket

Unirytmi ja aamujen maagiset hetket

  Puhutaan että on olemassa unirytmiltään kahdenlaisia ihmisiä. Iltavirkut nukkuvat aina mieluummin myöhään, ja heräävät henkiin vasta, kun muut käyvät nukkumaan. Aamuvirkut taas heräävät mielellään aikaisin eivätkä yleensä valvo kovin myöhään. Itse kuulun ehdottomasti jälkimmäiseen ryhmään. Olen todellakin aamuvirkku isolla A:lla.     Nautin suunnattomasti siitä, että kun aamulla herään, olen ensimmäisten joukossa jalkeilla. Se […]

Aamun pelastava uunipuuro

Aamun pelastava uunipuuro

Laitan aina silloin tällöin somekanaviini (Instagram, Snapchat) kuvia päivittäisistä ruoka-annoksistani. Ylivoimaisesti eniten huomiota ja kysymyksiä on saanut aamuisin syömäni uunipuuro. Ohjetta pyydetään minulta säännöllisin väliajoin, ja en ihmettele, onhan se aivan tajuttoman hyvää! Joten pyyntöihinne on nyt vastattu, täältä pesee ohje omien aamujeni ehdottomaan kohokohtaan! Aivan alunperin olen tainnut nähdä samankaltaisen ohjeen The Good Morning-blogissa […]