Diabetes ja fitness-kilpaileminen

 

Fitness-urheilun ja pitkäaikaissairauden yhdistäminen on minun kohdallani jatkuva projekti, jota kehitän ja muokkaan samalla panostuksella kuin vartaloani ja mieltänikin. Tämä yhdistelmä varmasti mietityttää monia, ja onkin ehkä mielenkiintoista kuulla yksi erilainen tarina siitä, miten fitness ei pilannutkaan elämääni. Keskustelua aiheesta olen saanut käydä paljon, ja mielelläni käyn sitä jatkossakin! Päätin kuitenkin kirjoitella tästä kattavamman postauksen tänne blogin puolelle, jotta saisitte vastauksen edes joihinkin suurimpiin ihmetyksiin! Diabeetikoita ei kuitenkaan fitness- lavoilla liikaa näe, eikä aiheesta mielestäni ole koskaan missään juuri puhuttu.

Sairastuin siis 1-tyypin diabetekseen 4-vuotiaana, ja sairauden kanssa on eletty keskenään hyvinkin erilaisia vaiheita aina lapsuudesta teini-ikään, täysi-ikäistymiseen sekä lopulta aikuisuuteen. Lapsena opeteltiin, teini-iässä kapinoitiin ja nyt, 27-vuotiaana, voin hyvillä mielin sanoa, että sairaus on ollut minulla loistavassa tasapainossa jo todella kauan. Veriarvoni ovat loistavat, joista yhtenä esimerkkinä kolesteroli, josta lääkäri on sanonut, ettei ole nähnyt noin hyvää HDL ja LDL suhdetta kellään diabeetikolla. Pitkäaikaisarvoni ovat loistavat, ja insuliinimääräni todella pienet. Voisi siis sanoa, että homma skulaa niin hyvin kuin tällä hetkellä on mahdollista!

Olen koko ikäni urheillut, lähinnä kilpailumielessä, koska luonteeni on aina ollut todella kilpailuhenkinen enkä nuorena saanut ”hyvinvointiliikunnasta” nautintoa. Nykyään osaan kyllä nauttia siitäkin, mutta tavoitteita on silti aina ihanaa asettaa. Tämä aktiivinen elämäntyylini on vaatinut minulta sen, että olen saanut opetella säätämään diabeteksen hoitoa urheilun ehdoilla eri tilanteisiin mahdollisimman toimivaksi. Tästä on nykytilanteeseen todella suuri hyöty, nykyinen lajini kun ei ole sairaudelle sieltä helpoimmasta päästä, kun puhutaan nimenomaan kilpaurheilusta. Kesti aikanaan kauan ymmärtää ravinnon merkitys, ja tämä haittasi nuoruudessa aikalailla, kun sairaus ei aina käyttäytynytkään niin kuin olisin halunnut.

 

 

Fitness-kilpailuihin valmistautuessa keho viedään fyysisesti äärimmilleen, kun treeniä tulee paljon ja ravinnon määrä vastaavasti vähenee. Täytyy pysyä toimintakykyisenä ja terveenä, kuitenkin samalla näyttäen suhteellisen ”friikiltä”. Diabetes tuo omat haasteensa tähän, sillä hiilihydraattien vähentäminen voi olla ongelmallista hoitotasapainolle.

Yksi esimerkki haasteista dieetillä on se, että vaikka noudattaisit pilkuntarkasti ruokavaliota, niin jos verensokeri laskee liian alas, on sitä hiilihydraattia vaan pakko saada, vaikka ruokavaliossa ei niin lukisikaan tai ruoka-aika ei olisi lähelläkään. Muuten lähtee taju. Diabeetikoille usein kuulee lääkärissäkin ohjeistettavan, että kun verensokeri laskee, täytyisi syödä esim. karkkia. Minusta ohje on aika outo, sillä nopeita lähteitä löytyy kyllä muitakin. Itse en olekaan ikinä noudattanut näitä neuvoja, vaan käyttämäni nopean hiilihydraatin lähde on aina ollut banaani. Jos sokeri laskee, syön puolikkaan, ja se on mulla riittänyt. Onneksi näitä tilanteita tulee eteen suhteellisen vähän myös dieetillä, kun lääkemäärät ovat tasapainossa ja tilanteita ennakoidaan. Kisakunnossa tavoitellaan silti äärimmäistä rasvattomuutta ja kireyttä, ja se on juuri se asia, mikä diabetesta sairastavalle on hyvin vaikeaa.

 

 

Siinä mielessä kroppani eroaa siis terveestä, että sitä ei voi ns. ”pakottaa” polttamaan rasvaa käyttämällä apuna esim. ketoosia. Eli täysin hiilihydraatiton ruokavalioni ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan, sillä kehoni ei sitä kestä. Kun yksi ässä on hihasta poissa, on rasva saatava varsinkin lopussa palamaan muilla keinoilla. Täytyy myös muistaa, että terveellä ihmisellä haima säätelee insuliinin tuotantoa, ja sitä kautta verensokerin nousuja ja laskuja. Mulla näin ei kuitenkaan ole, joten verensokeri saattaa joskus nousta. Ja kun verensokeri on korkealla, rasva ei pala. Tästä ehkä ymmärrätte, miksi kisadieettiä toteuttaessa verensokeritasapainoon täytyy keskittyä paljon, ja miksi rasvan palaminen on haaste.

Olen kuitenkin huomannut, että yllättävän vähilläkin hiilihydraattimäärillä kehoni pysyy terveenä ja verensokeritasapaino hyvänä, vaikka ulkopuolelta se saattaisi hurjalta kuulostaakin. Tämä sairaus on kuitenkin hyvin yksilöllinen, eikä samat määrät ruuissa tai insuliineissa todellakaan toimi kaikilla. Mun tapauksessa voidaan ehkä jopa puhua tietyllä tavalla ääripäästä siinä, mitä keho diabeteksen kanssa kestää. Mutta opettelua onkin takana paljon, ja se jatkuu koko ajan. Sairaus kehittyy parempaan siinä missä muutkin osa-alueet.

Itselleni on siis ollut ensisijaisen tärkeää oppia tuntemaan oman kehoni toimintaa. Miten se reagoi kovaan salitreeniin, entä aerobiseen harjoitteluun? Miten käy verensokerin, jos ruokaa ei saa heti treenin jälkeen, tai aamupalan syöminen venähtää? Nämä ovat asioita, jotka omasta kehosta täytyy tietää, jotta kisadieetillä niihin osaa varautua jo etukäteen. Ja myös asioita, joita olisi hyvä tietää, kilpaurheili tai ei. En missään nimessä suosittele, että diabetesta sairastavana lähdetään diettaamaan suoraan kisoihin, vaan ehdottomasti on hyvä kokeilla rauhassa ensin, mitä kroppa tykkää jos ruokaa, ja varsinkin hiilihydraatteja, vähennetään ruokavaliosta treenimäärien noustessa.

 

Näiden kuvien kuntoon pääseminen vaatii multa tosi paljon

 

Tämä elämäntapa on kuitenkin omaa sairauttani ajatellen ollut lähes ainoastaan positiivinen asia. Kun syö säännöllisesti, ja saa ruuasta kaiken sen mitä tarvitsee, on insuliini- ja verensokeritasapaino lopulta tosi helppoa pitää tasapainossa. Ylimääräisiä sokeripiikkejä ei tule, kun ruokaa tulee tasaisesti saman verran joka päivä. Kun tähän lisätään vielä runsas uni ja kehittävä treeni, sairauden laatu vain paranee. Ainakin itselleni on käynyt niin. Varsinaista vaikeaa aikaa ei edes dieetillä tule kuin vasta loppuvaiheessa, jolloin on vaan keskityttävä vielä tarkemmin. Vuosi vuodelta mennään eteenpäin, ja tämä sairauden ja kilpaurheilun balanssi onkin yksi niistä mittareista ulkoisten muutosten ja suorituskyvyn lisäksi, millä mittaan omaa kehitystäni urheilijana. Tämän onnistuminen vaatii tosi paljon työtä ja keskittymistä, sitä en kiellä. Mutta koska tätä tautia ei minulta poiskaan voi taikoa, olen ottanut sen asenteen heti, että teen kaiken niin hyvin kuin sairauden kanssa vaan ikinä pystyn. Olenkin todella ylpeä itsestäni siinä, etten anna sairauden estää mua toteuttamasta unelmiani!

Tietenkin on myös hetkiä, jolloin turhauttaa ja lujaa. Varsinkin kun koen, että vaikka ollaan kisa kisalta menty eteenpäin ja kunto on ollut parempi, en silti ole saanut näytettyä vielä parastani. Se syö joskus todella paljon, sillä työtä teen uskomattomia määriä, että olisin edes lähellä samaa tasoa kuin terve ihminen. Työn määrästä se ei jää kiinni, mutta kehoa ei voi pakottaa toimimaan samalla lailla kuin tervettä. Siitä huolimatta olen jaksanut yrittää ja kehittynytkin vuosi vuodelta. Yritän aina muistaa nimenomaan ne omat lähtökohdat, enkä niinkään verrata itseäni toisiin kilpailijoihin. Kaikilla on omat haasteensa, minun on tämä.

Miten kilpailuvalmistautuminen sitten kaiken kaikkiaan sujui? Tämä kausi on ollut itselleni kaikista onnistunein kaikilla osa-alueilla. Kisoja on takana yhteensä kolmet. Sairaudesta en kokenut olevan yhtään niin paljoa haittaa kuin aikaisemmin, ja keho vastaanotti muutoksia todella hyvin. Tässä varmasti yhtenä tärkeimpänä tekijänä on ollut keskustelu valmentajani kanssa, kun ollaan yhdessä mietitty ja kokeiltu, mikä toimii parhaiten. On ollut opettavaista tajuta, että jotkut asiat, mitä muut tekevät eivät vain toimi minulla. Avainasemassa on tietenkin suurimmaksi osaksi ollut myös oma kehitykseni vuosien varrella, sekä itse saatu tieto oman kehon toiminnasta. Ensimmäisellä valmentajallani on tässä ollut myös aikanaan suuri rooli.

Itse kilpailupäivänä taas asiat eivät menneet ihan putkeen. Diabeetikon keho (tai ainakin mun) on hyvin altis nesteen kertymiselle, ja kun joutuu esim. olemaan liian pitkään jalkojen päällä, alkaa mulla kerääntyä nestekerrosta, mikä syö fiilistä todella paljon. Tähän ei vielä ole löydetty selkeää ratkaisua, ja homma pääsi ikään kuin yllättämään jälleen. Muuten viimeistelyt sujuivat todella hyvin, paremmin kuin ikinä. Nämä ovat turhauttavia juttuja, mutta niitä on vain pakko opetella ymmärtämään, jotta asiaa voisi parantaa ja oman parhaan kuntonsa saisi joskus sinne lavalle asti. Mutta en voi väittää, etteikö ärsyttäisi, kun se kunto mitä olet ajatellut esittäväsi, ei näykään lavalla lainkaan.

Lopuksi muistutan, että tarkoitukseni ei ole neuvoa toisia diabeetikoita, miten heidän tulisi asiat tehdä. Kirjoitan vain omia kokemuksiani. En koe tarpeelliseksi esimerkiksi jakaa yksityiskohtaisesti kisadieettini kulkua ja ruokamääriä, sillä kuten muissakin tapauksissa, myös tässä pätee se, että toisilla ei toimi sama kuin minulla. Jos siellä kuitenkin on joku kilpailemisesta haaveileva diabeetikko, niin sanon sinulle, että hanki ensin ammattitaitoinen valmentaja ennen kuin edes harkitset kilpailemista! Sillä on tämän sairauden kanssa vielä suurempi merkitys, vaikka hyvä valmentaja onkin kaikille tärkeä. Tietotaitoa täytyy löytyä, sekä malttia olla tekemättä muutoksia liian radikaalisti. Dieetille täytyy antaa aikaa, eli lyhyitä rykäisyjä kisakuntoon on turha odottaa. Itse varaudun aina noin puolen vuoden kisavalmistautumiseen, jolloin minimoidaan terveysriskit tekemällä asiat maltilla, kontrolloidusti ja fiksusti.

 

 

Huh, tulipa pitkä teksti. Toivon, että tästä selviää edes vähän sitä, mitä se käytännössä tarkoittaa, kun yhdistetään vaativa kilpaurheilu ja jokapäiväiseen elämään vaikuttava pitkäaikaissairaus. Toivon, että tarinani ja matkani urheilijana antaisi kelle tahansa inspiraatiota siihen, että vaikka elämässä olisi kuinka haastavia osa-alueita, ei unelmien tavoittelu ole silti mahdotonta! Joissakin tapauksissa täytyy vain nähdä vähän runsaammin vaivaa, mutta jos oma intohimo on selkeä, työn tekemisen ei pitäisi tuntua ylitsepääsemättömältä.

Jos aiheesta herää lisäkysymyksiä, otan niitä mielelläni vastaan esim. täällä kommenttiboksissa, tai vaikka Instagramin yksityisviestillä! Kuulen myös mielelläni muutenkin, mitä mieltä olet aiheesta. 

Ihanaa sunnuntai-iltaa!

Maija