Elämä, kiitos kun hymyilet!
Mun fiilikset tällä hetkellä!
Huh, mikä päivä oli eilen! En muista milloin viimeksi sunnuntai olisi ollut noin täynnä tekemistä! No, joskus näin, varsinkin, kun oli lievästi sanottuna mieluisia juttuja tekeillä.
Miehelläni alkaa perjantaina myös kesäloma, ja loppukesä vietellään siis yhdessä vapailla, todella jees! Olemme tehneet jo vaikka mitä suunnitelmia, mutta isoin juttu tehtiin eilen loppujen lopuksi aika extempore: varattiin nimittäin lennot Kreikkaan, Rodokselle! Ja lähtöhän on tosiaan jo tämän viikon sunnuntaina, eli nopealla aikataululla mennään!
Ensi viikko tätä, kyllä kiitos! Kuva täältä.
Menimme tosiaan viime kesänä naimisiin, eikä mahdollisuutta lähteä siitä suoraan häämatkalle valitettavasti molempien työtilanteiden vuoksi ollut. Tavoitteena olikin säästää se juuri tälle kesälle, ja nyt viimein pääsemme. Haaveissa siintää pidempi kiertely-reissu vielä tulevaisuudessa, mutta siihen täytyy vielä keräillä säästöjä, sillä tänä vuonna ylimääräiset ovat meneet vielä isompiin juttuihin. Olemme käyneet Kreikassa jo kaksi kertaa aiemminkin, joten tiedossa on, että kohde on varmasti juuri niin rentouttava kuin tarvitsemmekin. Aiemmin olemme käyneet Kyproksella, joka oli enemmän bilettäjille suunnattu, sekä Kosilla, joka kyllä vei sydämen myös! Haluan kiertää koko Kreikan, joten Rodos on hyvä seuraava kohde ;).
Kos, 2013
Mutta yksi huono puoli tässä kyllä on… Miten selviän ilman mun koiria viikon??:D Saattaa kuulostaa säälittävältä, mutta antaa kuulostaa! Sansakin on vielä niin pieni, että säälittää jättää se hoitoon, vaikka hyvään hoitoon tietenkin vanhemmilleni pääseekin. En ole huolissani siitä, miten koirat pärjää, vaan siitä, miten itse tulen ikävöimään :D! No joo, ikävä tekee hyvää, samoin ihan kahden keskeinen aika. Reissukuume ei onneksi näin lyhyessä ajassa ehdi täysillä nousta pintaan, vaan lähtemään pääsee ilman sitä järjetöntä odotusta.
Tässä riittää valmisteluja tehtäväksi tällä viikolla, mm. passin hankkiminen :D Pikapassi se on vaan otettava, kun lähtö tuli niin äkkiä. Nimeni muuttui viime vuonna, enkä ole sen jälkeen tarvinnut vielä passia. Tämänkin olisi tietty varmuuden vuoksi voinut hoitaa aikaisemminkin… Mutta mitä turhaan, eikun jonottamaan :D!
Sellaisia kuulumisia tänne, kohta mennään, jes!
Maija