Kaukokaipuu

 

Olen viime aikoina potenut aivan järkyttävää matkakuumetta. Ajatus lentokoneeseen hyppäämisestä kutkuttelee mielessä lähes päivittäin! Halu lähteä on varmasti siksi suuri, koska elämäntilanteeni ei tällä hetkellä salli Suomesta poistumista. Tuo lause kuulosti muuten ihan siltä, kuin minulla olisi maastapoistumiskielto!

 

IMG_0462..jpg

 

Niin huonosti asiat eivät kuitenkaan onneksi ole. Kilpailuihin valmistava dieetti on niin hyvässä vaiheessa, että olisi typerää riskeerata mitään lähtemällä toiseen maahan, jossa ruuat ja bakteerikannat ovat erilaisia kuin mihin on itsensä tällä hetkellä totuttanut. Tiedän kyllä paljon ihmisiä, jotka reissaavat vailla huolen häivää myös kisadieetillä, mutta itse en kuulu heihin. Haluan, että kun lähden, minua ei odota mikään akuuttia huomiota vaativa asia Suomessa. Täytyy myös myöntää, että en ehkä osaisi nauttia täysin siemauksin reissusta, jos miettisin kilpailuja sen aikana. Itselleni ulkomailla on aina tärkeää paikallinen ruoka sekä ruokakauppojen tutkiminen, joten siitä en ainakaan saisi kaikkea haluamaani irti tällä hetkellä. Kilpailuihin dietataan kuitenkin loppujen lopuksi suhteellisen harvoin, joten haluan tehdä sen kunnolla silloin kun sen olen aloittanut.

Älkää käsittäkö väärin, en todellakaan koe joutuvani luopumaan mistään, vaikka valmistaudun kilpailuihin! Tämä on oma henkilökohtainen valintani, jonka kanssa elän sellaista elämää kun koen tässä tilanteessa parhaaksi. Kisat ovat huhtikuussa, joten sen jälkeen on kyllä aikaa tehdä taas uusia suunnitelmia. Teen mieluummin kunnolla sen mitä teen, kuin puolivaloilla montaa eri asiaa.

 

IMG_0482..jpg

 

Osasyy kaukokaipuuseen on myös se, että emme viime kesänä häiden jälkeen ehtineet lähteä ollenkaan häämatkalle. Aloitin työt uudessa paikassa heti seuraavalla viikolla, ja mieheni kesäloma loppui samaan aikaan. Arki alkoi häähumun jälkeen siis ryminällä, mikä oli toki tiedossa kauan. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut hyvä, jos olisimme päässeet vaikka lyhyellekin reissulle, jotta oltaisiin saatu päät nollattua. Siitä jäi ehkä päälle sellainen jatkuva palo päästä uusiin maisemiin.

En tiedä miksi, mutta minulla on aina sisimmässäni ollut sellainen outo tunne siitä, että kuulun johonkin muuhun maahan. Suomalaisuutta minusta ei saa pois millään, mutta vereni vetää todella voimakkaasti myös tutkimaan maailmaa. Ulkomailla asuminen on yksi pitkäaikaisimmista haaveistani, ja mieheni kanssa käytyjen keskustelujen perusteella voisin kuvitella, että se asia vielä tämän elämän aikana toteutetaan. En ole edes reissannut valtavia määriä elämäni aikana, mutta silti tunnen erittäin vahvaa uteliaisuutta eri maita ja niiden kulttuureja kohtaan. Kiertely eri suurkaupungeissa, autolla ajaminen pitkin pieniä kyliä, rantakaupunkien rentous, ihmisvilinä ja päinvastoin myös täydellinen yksinäisyys ja rauha ovat asioita, mitä haluaisin eri maailmankolkissa kokea. Uskon, että tulen vielä löytämään tasapainon myös tämän luonteenpiirteeni kanssa. Haluan ehdottomasti käyttää elämässäni aikaa siihen, että näen muutakin kuin turistikohteita.

 

IMG_0454..jpg

IMG_0467,.jpg

 

Tällä hetkellä myös työtilanteeni on sellainen, etten voi millään vain ottaa ja lähteä. Lomia ei kerry tarpeeksi, eikä taloudellisestikaan ole juuri nyt oikea aika edes miettiä matkustamista. Valitettavasti. Teen kuitenkin jatkuvasti töitä sen eteen, että jonain päivänä meillä on se tilanne, että työt voi joko ottaa mukaan tai että ne voi laittaa tauolle reissun ajaksi. Toki myös koiran omistajina joudumme aina miettimään, saako karvapalleron johonkin hoitoon. Hoitopaikka kyllä varmasti löytyisi jommankumman vanhempien luota, mutta sen järjestäminen on aina haastavaa, kun molemmat asuvat noin 4h ajomatkan päässä. Joku päivä nappaamme myös Unton kainaloon ja kuljetamme kanssamme pitkin maailmaa! Unelmia on aina oltava, ja tämä on yksi suurimmistani.

Eipä muuta tähän maanantaihin, muistakaa tekin unelmoida, ja mikä tärkeintä, tehdä työtä niiden toteutumisen eteen!

PS, käytän kuvituksena saman päivän kuvia kuin viime viikolla, mutta en mahda sille mitään että näistä tuli niin kivoja, ettei näitä malta olla julkaisematta useampia!

 

Maija

suhteet oma-elama ajattelin-tanaan matkat