Mitä mulle kuuluu? 4 weeks out

 

Spontaaneja kuulumis-postauksia tykätään ilmeisesti lukea, joten täältä pesee! Mitä mulle kuuluu, kun kisoihin on tasan neljä viikkoa? Tällä viikolla olen joutunut olemaan sairaslomalla töistä johtuen kovasta korvakivusta ja huimausoireista. Ne ovat jatkuneet nyt useamman kuukauden, mutta en ole niistä juurikaan puhunut missään, koska olen itsekin elänyt epätietoisuudessa. Tutkimuksia on tehty paljon, ja viimein alkaa olla edes vähän hajua siitä mikä on vialla. Kuitenkaan kun mikään ei ole varmaa, en aio terveysasioitani enempää avata spekuloinnin välttämiseksi. Ja en myöskään halua, että tämä blogi muuttuu sairaskertomukseksi!

 

Kuvituksena tällä kertaa vain kännykällä otettuja kuvia. Näistä näkee hieman tämän hetkistä kuntoa ehkä realistisemmin. Kovin usein en kuitenkaan näin huonolaatuisia kuvia halua käyttää, kun on oikeakin kamera.

 

Alkuviikko meni hieman kriisissä ajatellen tätä kisaprojektia, ja muutaman kerran kävi oikeasti mielessä että en jatkaisi enää. Kyse ei todellakaan ollut halusta viedä projektia loppuun, vaan siitä, että oli niin epävarma olo itsestään ja siitä, ehtiikö sitä oikeasti kuntoon johon voi sanoa olevansa tyytyväinen.

Nyt loppuviikkoa kohden tuntemukset alkoivat onneksi kuitenkin tasaantua, ja tänä aamuna peilistä katsoi oikeasti kelpo kondis, josta on vielä onneksi muutama viikko aikaa tiristellä. Ja sehän tehdään, sata lasissa ja vähän päälle! Ei tarvitse sitten jossitella jälkeenpäin. Nyt ollaan jo parempia kuin viimeksi, mikä oli vähimmäistavoitteeni. Uskon tuovani tällä kertaa tasapainoisemman fysiikan lavalle, paremmilla poseerauksilla ja yleisilmeellä. Ja ajattelin myös olla kireämpi ;)

 

 

Fyysinen olo ei ole koko ajan pelkkää autuutta, ja nälkä on kuvioissa tässä vaiheessa ihan joka hetki. Viime yö oli itseasiassa ensimmäinen, jolloin ruokahaaveet haittasivat unenlaatua. Näin unta brunssiruuista. Sain kuitenkin nukuttua 8 tuntia, joten siihen täytyy olla erittäin tyytyväinen. Olemme menneet nyt kahdella erilaisella ruokavaliolla, jossa mukana on matalamman hiilihydraatin päiviä, sekä hieman korkeampia. Korkeatkaan päivät eivät todellakaan päätä huimaa, eikä kroppa kyllä pääse tankkautumaan niiden aikana. Tyhjillä lihaksilla siis mennään. Treenit painetaan kuitenkin raivolla, mutta fiksusti läpi. Järki pitää olla päässä, kun polttoainetta ei ole liiaksi tarjolla. Illat ovat todella väsyneitä, mutta tässä vaiheessa se kuuluu asiaan. Ylimääräistä energiaa ei kerta kaikkiaan ole, mutta hyväksyn sen, viikkoja ei ole enää montaa. Tämä on nyt ykkösprioriteetti, ja tämän jälkeen on taas virtaa muihinkin juttuihin!

Saan hirveästi energiaa tämän blogin kirjoittamisesta, joten se on sääli, että arki-iltaisin tälle ei nyt ole kovin paljoa aikaa. Viikonloppuisin yritän sitten senkin edestä! Lupaan tihentää postaustahtia kisojen jälkeen, tämä on kivaa hommaa! Tästä on tullut lyhyessä ajassa mulle tosi tärkeä juttu, johon purkaa ajatuksia.

 

Vatsaa joltakin aamulta

 

Sellaista tänne. Pääasiallinen olotila on tosi positiivinen, varsinkin kun ei anna vastoinkäymisten vaikuttaa liian kauaa. Fiilis kisoja kohtaan on jo todella odottava, ja en pysty oikein ymmärtämään että kohta tämä taas on ohi. Aika on rientänyt niin hurjaa vauhtia, että oikein pelottaa. Ja hidastumista tuskin on tulevinakaan viikkoina havaittavissa, sen verran on tekemistä! Onneksi kaikki on sitä mistä nauttii.

Jos teillä muuten on jotakin postaustoiveita, laittakaa niitä rohkeasti! Itselläni on kyllä paljon ideoita koko ajan, mutta haluaisin kuulla niitä myös teiltä. Kommentteja ei näihin ainakaan vielä ole juuri tullut, mutta sen asianhan voi muuttaa, eikö niin? Myös esimerkiksi Instagramissa voi toiveita heitellä, olen kiitollinen jokaisesta!

Tällaista siis tänne, aamupuurot vatsassa on hyvä olla! Tänään olisi tarkoitus mennä tekemään vielä viikon viimeiset treenit, jonka jälkeen saan vähän isomman annoksen ruokaa. Nämä puheet ruuasta alkavat naurattaa itseänikin, koittakaa kestää, neljä viikkoa enää!

 

Jalkoihin olen ihan tyytyväinen, vaikka työmaata edelleen riittää. Ja anteeksi ”alastomuuteni”, lupaan etten ota tavaksi, hah!

-Maija