Mikä viikonloppu!

IMG_4617..jpg

 

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! Tuntuu vähän jopa syylliseltä toivotella hyvää maanantaita, koska itselläni ei tällä hetkellä varsinaista maanantai-fiilistä edes tule. Mutta nautin tästä lyhyestä vaiheesta nyt, koska tiedostan tämän olevan upea tilaisuus keskittyä vain itseeni.

Mutta vaikka mulla ei varsinaista maanantaita olekaan, niin viikonloppu todellakin tuntuu silti viikonlopulta! Ja mennyt viikonloppu oli kyllä todella onnistunut. Lauantai starttasi tietenkin tavoille ominaisesti treenillä, ja illalla avasinkin sitten pitkästä aikaa viinipullon korkin! Koska tasapaino.

Vietettiin iltaa tyttöporukalla, joista itse en oikeastaan tuntenut ennalta ketään. Mikä menetys se onkaan ollut, koska huipputyyppien kanssa tuli kyllä oltua! Olen päättänyt haastaa tämän semi-introvertti-kotihiiren persoonani poistumaan välillä omalta mukavuusalueelta muillakin osa-alueilla kuin urheilussa. Tänä kesänä olen luvannut itselleni tehdä uusia asioita, ja toistaiseksi meininki on ollut aika success. Uskon, että samojen tyyppien kanssa tulee oltua enemmänkin yhteyksissä. Ihmisellä ei voi mielestäni olla liikaa hyviä ihmissuhteita!

 

IMG_4590..jpg

IMG_4608. (2).jpg

Lauantai-illan look. Kerrankin sai tälläytyä!

 

Ilta oli vauhdikas, seuraava aamu ei niinkään. Varsinaista darudea en kyllä onnekseni saanut, mutta kyllä sitä vaan muistaa, miksi ei juuri koskaan alkoholia käytä. Väsymys oli aika jäätävä, ja ei tässä olla enää teini-ikäisiä. Sunnuntaisin ei onneksi omassa elämässäni kuulukaan suorittaa mitään, vaan ne on yleisesti ottaen aina pyhitetty meidän perheessä rentoutumiselle. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, joten siellä oli tietenkin vietettävä aikaa. Paljon nestettä ja hyvää ruokaa, ja alkoihan se elämäkin lopulta voittaa. Jäätelöä tuli myös syötyä, ja kun se loppui, haettiin kaupasta lisää. Täydellistä, etten sanoisi. Sunnuntaihin kuului myös Unton käyttäminen uimassa, koska kyseinen koira on aivan tajuton vesipeto. Kun auto kääntyy kohti rantaa, alkaa takakontissa sellainen show, ettei mitään rajaa.

 

IMG_4293..jpg

Vesipeto<3

 

Mun elämä on tällä hetkellä yleisesti ottaen enemmän balanssissa kuin koskaan. Olen käyttänyt lukuisia vuosia elämästäni omistautuen täysin urheilulle, mikä on tuntunut aina itselleni myös luontevalta tavalta elää. Kevään kisojen jälkeen urheiluun panostaminen nousi taas motivaation puolesta ihan uudelle tasolle, mutta mukaan tuli samalla myös se paljon puhuttu ”muu elämä”. Treenit voi tehdä täysiä, koko ajan kehittyen, mutta niitä ei tarvitse miettiä 24/7. Tämä oivallus kuulostaa ehkä yksinkertaiselta, mutta ei ole sitä ainakaan mulle ennen ollut. Nyt kun balanssi alkaa hahmottua, nautin elämästä enemmän kuin pitkiin aikoihin!

 

Maija

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Mieli

Tilaa uudelle

ae5b1c009d482ffaab2da19d95a9b34f.jpg

Kuva täältä

 

Nyt kun työ-minäni on hetkeksi laitettu tauolle, on fiilis aika jännä jälleen kerran. Työ on yksi suurimmista omaa aikaa rajoittavista tekijöistä, ja monesti sitä huomaa perustelevansa, että ei ole saanut jotain aikaiseksi, kun on ollut niin paljon töitä. Todellisuudessahan tämä on omalla kohdallani aika puppua (säännölliset viikkotunnit), mutta työ kuormittaa kuitenkin sen verran, että aikaa ei ylimääräiselle aina jää. Urheilu on omalla prioriteettilistallani ykkösenä, ja työstä riippumatta hoidan aikaa sille. Kuten jo aiemminkin olen kirjoittanut, urheilu on mulle tärkein itseni ilmaisun keino.

Nyt kuitenkin ollaan siinä tilanteessa, että aivokapasiteetista jää tilaa myös sille kaikelle muulle, jota ei normaalisti arjessa tule tehtyä. Luovuus alkaa kukkia ihan eri tavalla, ja tekisi koko ajan mieli saada jotakin uutta aikaan. Itselläni tämä rinnastuu piirtämiseen ja erilaisten kirjojen ja podcastien kuunteluun. Olen hyvin taiteellinen ja visuaalinen ihminen, mutta en ole näitä asioita priorisoinut joka hetki kovinkaan ylös. Sisimmässäni ne kuitenkin koko ajan ovat läsnä, ikään kuin odottavat sitä hetkeä, että mulla on niille taas energiaa ja mieleni on avoimempi. No, nyt on se hetki. Mieli pursuaa erilaisia ideoita, mitä lähteä toteuttamaan!

 

IMG_4496..jpg

Kodin ensimmäinen itse tekemä taulu. Näin kyseisen lauseen jossain, ja päätin, että se on saatava seinälle.

 

Meidän kodissahan taulut ovat oikeastaan kaikki mun itse tekemiä. En ole löytänyt haluamiani mistään, joten olen mieluummin tehnyt itse kuin maksanut maltaita ja teettänyt. Samalla olen saanut toteuttaa itseäni, win-win-tilanne siis! Kaikki tekeleet eivät missään nimessä pääse kehyksiin, mutta joskus tulee niitä onnistumisiakin, jotka ruokkivat luovuutta tietenkin lisää. Teen taulut pääsääntöisesti puuväreillä, mutta esim. tekstit saatan tehdä tussilla. Puuvärit ovat mulle kaikista paras väline, varsinkin kun omistaa hyvät sellaiset, joilla pystyy myös ns. ”maalaamaan” veden kanssa.

 

IMG_4493..jpg

Makuuhuoneen seinän kollaasi, samaa värimaailmaa 

 

IMG_4498,.jpg

Keittiön seinälle pääsi kolme kilpikonnaa. Näitä oli tosi hauska tehdä!

 

IMG_4520..jpg

Vierashuone

 

Huomaan kuitenkin myös oman luonteeni vajavaisuuden silloin, kun alan työstää. Olen pohjimmiltani kova suunnittelemaan, ja sinne päin tekeminen ja ”kunhan nyt piirrän”-asenne ei meinaa oikein toimia. Yritän opetella koko ajan olemaan spontaanimpi myös tässä asiassa, sillä kaikesta ei tarvitse syntyä täydellistä lopputulosta tai uutta kuvaa seinälle. Joskus on hyvä vaan antaa mennä. Toimii muuten muillakin elämän osa-alueilla, ja vaatii itseltäni myös siellä harjoitusta. Tykkään siitä, kun mulla on selkeä suunnitelma, jonka pohjalta lähden tekemään asioita. Piirtämisessäkin saatan etsiä erilaisia aiheita päiväkausia, sen sijaan että ottaisin kynän käteen ja aloittaisin. Uskon, että tämä johtuu siitä, että rakastan piirtää mallista. En koskaan piirrä täysin samanlaista kuin mallikuva, vaan saatan muuttaa moniakin asioita omassa työssäni, mutta malli on kuitenkin aina olemassa jollakin tasolla.

 

IMG_4502,.jpg

Tämä kaveri on mun ehdoton lemppari! Olin ylpeä itsestäni kun sain tämän valmiiksi, vei nimittäin suhteellisen paljon aikaa!

 

Toivoisin, että tämän kesän aikana saisin useamman työn valmiiksi, ja pääsisin kunnolla siihen flow-tilaan, joka piirtäessä tulee. Se on jotain äärettömän rauhoittavaa ja rentouttavaa! Ei vaadita kuin hyvä äänikirja, kynät ja paperi, ja mulla on hyvä olla.

Nautitaan siis näistä kylmistä ja sateisistakin päivistä, sillä silloinkin löytyy vaikka mitä ihanaa tekemistä, jota ei helteillä malttaisi millään tehdä!

Miten sä ruokit luovuutta?

Maija

Suhteet Sisustus Oma elämä DIY