Unirytmi ja aamujen maagiset hetket

 

Puhutaan että on olemassa unirytmiltään kahdenlaisia ihmisiä. Iltavirkut nukkuvat aina mieluummin myöhään, ja heräävät henkiin vasta, kun muut käyvät nukkumaan. Aamuvirkut taas heräävät mielellään aikaisin eivätkä yleensä valvo kovin myöhään. Itse kuulun ehdottomasti jälkimmäiseen ryhmään. Olen todellakin aamuvirkku isolla A:lla.

 

IMG_0832..jpg

 

Nautin suunnattomasti siitä, että kun aamulla herään, olen ensimmäisten joukossa jalkeilla. Se tunne, kun on hiljaista ja rauhallista, eikä missään liiku ketään, on jotenkin todella voimaannuttava minulle. Olet yksin ajatustesi kanssa, ja sinulla on aikaa valmistautua rauhassa siihen, mitä kukin päivä tuo tullessaan. Paras hetki päivässä on se, kun aurinko alkaa hiljalleen nousta. Kello on vähän, ja olet jo kenties saanut paljon asioita aikaan, tai vaihtoehtoisesti saanut rentoutua aamun ensimmäiset tunnit miettien omia juttuja. Itselleni nämä hetket ovat todella maagisia, ja tietenkin mitä valoisampaa ulkona on, sitä voimakkaammin tunnen oloni virkeäksi todella aikaisin aamulla. Kuitenkaan pimeys ei minua sinänsä väsytä vaan koen, että väsymykseni on enemmän sidoksissa vuorokaudenaikaan. Eli talvisinkin olen virkeä aamuisin, vaikka ulkona olisi pilkkopimeää. Tästä johtuen en varmaan myöskään koe esimerkiksi aamulenkille lähtemistä aikaisin millään lailla vastenmielisenä, vaan saan siitä pikemminkin enemmän virtaa päivääni. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa en taas ikinä haluaisi lähteä ulos kävelemään pitkäksi aikaa.

 

IMG_0823..jpg

 

En halua enkä edes kovin helposti pysty valvomaan kovinkaan myöhään. Pakottamalla se toki onnistuu, mutta onneksi sellaisia tilanteita tulee eteen todella harvoin. Käyn nukkumaan aina viimeistään kello 22, olipa kyseessä arkipäivä tai viikonloppu. Joskus olen sängyssä jo yhdeksän jälkeen, ja koen suurta mielihyvää siitä, että olen jo käymässä unille. Nukun yössä minimissään 7 tuntia, useimmiten kuitenkin yli kahdeksan. Herään siis luonnollisesti todella aikaisin, eikä se johdu siitä, että en vaan saisi unta. Olen saanut unta jo itselleni riittävän määrän, ja sisäinen kelloni haluaa minun nousevan koska tietää, että olen tehokas heti herättyäni.

 

IMG_0836..jpg

 

IMG_0880..jpg

 

Koen ehdottomasti olevani työnteon suhteen kaikista produktiivisin aikaisin aamulla. Minulle tehokkain ja optimein työskentelyaika on aamulla kello kuuden ja yhdentoista välissä. Silloin koen, että ajatus virtaa ja minulla on eniten energiaa luoda uutta ja keskittyä olemassa olevaan. Ideaali 8h työpäivä minulle olisi siis 6.00-14.00. Tämä on harvoin mahdollista, ja nykyisessä työssäni luonnollisesti joudun olemaan tehokas myös myöhemmin. Se on haastavaa ja joudun tekemään ajatuksen tasolla paljon enemmän työtä sen eteen, että saan asioita aikaan. Olen keskustellut tästä paljon eri ihmisten kanssa, ja usealla nämä piirteet ovat täysin päinvastaisia. He aloittavat aamunsa mielellään nukkumalla myöhempään ja aloittamalla työpäivänsä aina mieluummin myöhemmin kuin aikaisemmin. Itselleni taas esimerkiksi työaika klo 10.00-18.00, 11.00-19.00 tai vaikka edes 9.00-17.00 ovat produktiivisuuden kannalta myrkyllisiä. Sanomattakin on siis selvää, että tekisin aina aamuvuoroa, jos se olisi mahdollista. Joskus se vielä on, sen olen itselleni luvannut.

Asiaahan on tutkittukin; ihmisen täytyisi saada tehdä töitä omaan uni- ja vuorokausirytmiinsä sopivana ajankohtana. Tällöin maailmassa voisi työnteko olla tehokkaampaa ja ihmiset motivoituneempia saamaan asioita aikaiseksi. Uskon itse myös vahvasti, että työnteosta myös tykättäisiin keskimääräistä enemmän, jos työajan saisi päättää itse. Varmaksi en tietenkään voi asiaa sanoa, mutta omien kokemusteni perusteella voisin itse ainakin saada tällaisesta erittäin paljon irti.

 

IMG_0857..jpg

 

 

Unirytmiä voi yrittää halutessaan kääntää, mutta itse en usko, että siitä on pidemmän päälle hyötyä, sillä aivot haluavat palata vanhaan heti kun siihen on tilaisuus. Iltavirkuille normaali ”toimistotyöaika” tuottaa usein haasteita, ja olisi ihanaa, jos heillekin saataisiin sellaiset työajat, ettei joka aamu tarvitsisi tuntea itseään väsyneeksi. Toki nämä ovat myös ammatinvalintakysymyksiä, ja tämä ihmistyyppi usein viihtyykin esimerkiksi yövuoroissa. Itse olen joskus yövuoroakin tehnyt, mutta oma kehoni meni siitä aina aivan sekaisin, enkä saanut päivisin nukuttua lainkaan. Lopputulos oli, että nukuin yövuoron jälkeen noin 2-3h, jonka jälkeen kävin treenaamassa ja aloin valmistautua taas uuteen yön valvomiseen. Ei enää ikinä! Uni on ihmiselle niin tärkeää, että siihen omaan rytmiin täytyisi todella pystyä keskittymään, jotta arjesta ja itsestään saisi kaiken mahdollisen potentiaalin irti.

 

IMG_0876..jpg

Kaunis Tampere tänä aamuna

 

Millainen unirytmi sulla on? Nautitko aikaisista aamuista vai yön tunneista?

 

Maija

Follow my blog with Bloglovin

hyvinvointi terveys mieli hyva-olo