Viikonlopun suunnitelmat

 

Pääsin tänään ajoissa töistä. Perjantai ja aamuvuoro on lemppari-yhdistelmä, mitä työhön tulee. On koko loppupäivä aikaa tehdä kaikkea, ja varsinkin kun lauantai ja sunnuntai ovat vapaapäiviä, alkaa viikonloppukin hieman aikaisemmin. Tänään töiden jälkeen ohjelmassa olikin meidän elämäntyyliimme sopivasti hieman aikaisemman ajankohdan treenit. Vaikka olen aikatauluasioissa vähän liiankin kaavoihin kangistunut, on vaihtelu välillä ihanaa. Se fiilis, kun nyt saa istua sohvalla, ihan rauhassa, eikä tarvitse ajatella pian koittavaa nukkumaanmenoa, on aika mahtava!

 

IMG_0523..jpg

 

Ajattelin tänään aamulla jo valmiiksi, että päivästä tulee varmasti vaikea. Syön toisina päivinä vähemmän hiilihydraatteja kuin toisina, ja tänään oli niin sanottu matalampi päivä. Siihen kun lisää sen, että työstä johtuvista syistä joutuisin pitämään normaalia pidempiä välejä ruokailuissa, oli asenne tätä päivää kohtaan aika negatiivinen. Lopulta jaksoin kuitenkin todella hyvillä energioilla koko päivän, aina työpäivästä treeneihin. Siinä sen taas näkee, että piruja on turha maalailla seinille, huono asenne voi pilata monta hyvää päivää! Onneksi tajuttuani omat energiamääräni, ymmärsin nauttia tilanteesta, enkä jäänyt negatiivisuuteen vellomaan. 

Tämä tuleva viikonloppu on siitä erilainen, että appivanhempani tulevat meille vieraiksi. Heidän mukanaan matkustaa myös kaksi koiraa, joten kun siihen lisää tuon meidän karvaisen syöksysämpylän, on härdelli taattu! Onneksi elämä koirien ympärillä on todellakin elämisen arvoista! Pidän nimittäin koirista enemmän kuin monista ihmisistä, terkuin vuosi vuodelta erakoituvampi hullu koiranainen. On onni, että perhepiiriin on siunaantunut monia karvakavereita! 

 

IMG_0509..jpg

IMG_0513..jpg

 

On mukavaa kun tulee vieraita, varsinkin kun he ovat perhettä. Tässä vaiheessa, kun kilpailuihin on enää noin kuusi viikkoa, en välttämättä jaksaisi olla koko ajan vieraskorea ja skarppina. On ihanaa olla pieruverkkareissa ja levätä, ilman että toiset vaatisivat jatkuvaa ohjelman järjestämistä. Toki seurallinen on kiva olla, mutta varsinainen kestitseminen on tässä vaiheessa jo aika rankkaa. Illat ovat jo aika väsyneitä, ja kaikki hetket levolle on käytettävä hyödyksi. Onneksi lähipiiri tämän ymmärtää, ja tämä vaihehan kestää vain hetken. 

Välillä tekee mieli kirjoitella ihan turhuuksia, ja toivon että nämäkin kiinnostavat teitä. Itse ainakin tykkään lukea blogeista asiatekstien lisäksi myös ihan sitä tavallista arjen meininkiä!

Viikonloppuun kuuluu siis perheaikaa, treeniä ja lepoa. Ei hullumpaa etten sanoisi! Toivottavasti teillekin on tulossa ihana viikonloppu, sisältyipä siihen sitten töitä tai vapaata!

 

Maija

suhteet oma-elama ystavat-ja-perhe mieli