Viikonlopun tunnelmia; brunssia ja perheaikaa!

IMG_3406..jpg

 

Ihanaa alkanutta viikkoa! Koko Suomi on saanut paistatella todella lämpimissä lukemissa jo useamman päivän, ja toivottavasti olette ottaneet kaiken ilon irti! Voisko esim. kaikki maanantait viettää tällaisessa säässä kuin tänään? +29 kuulostaa absurdilta, kun vertaa pariin viime kesään. 

Viikonloppuna sain itsekin nauttia auringossa löhöilystä, sillä oltiin Mikkelissä äitienpäivän vietossa. Kun asuu itse kerrostalossa, tulee auringossa rentouduttua läheisessä puistossa, mikä on sekin loistava vaihtoehto, mutta kyllä se vaan niin on, että on se rennompi avata omakotitalon ovi ja astua suoraan pihalle viltin päälle. Molemmissa asumismuodoissa on puolensa, mutta vaikka tämä onkin ehdoton plussapuoli, kyllä omakotitaloasumisessa silti on vähän liikaa miinuksia tähän elämäntilanteeseen.

Meidän viikonloppu koostui sekä mun vanhempien että mun appivanhempien kanssa vietetystä ajasta. On aika luksusta, kun samalla paikkakunnalla on kaksi perhettä, eikä reissaamista tarvitse aina päättää vain toisen perheen mukaan. Lauantaina käytiin ihan normaalisti treenaamassa, mutta sunnuntai oli pyhitetty täysin levolle ja laatuajalle. Järkättiin mun vanhemmilla brunssi/aamupala, johon katettiin vähän kaikkea. Äitini rakastaa kaikkea tämän tylylistä, joten mikäs sen parempi lahja!

 

IMG_3405..jpg

 

Brunssipöytään laitettiin croissantteja, mun tekemää saaristolaisleipää (ihan lemppari, siis niin jäätävän hyvää että söin vatsan siitä kipeäksi!), mysliä ja jogurttia, leipää, hedelmiä ja marjoja, kuivattuja luumuja, keksejä, suklaata, kinkku-juustorullia, kinuskijuustokakku-piirakkaa… Kaikkea :D Rakkaudesta ruokaan ja övereihin! Aivan loistava aloitus päivälle, jonka luonnollinen jatkumo on tietenkin se auringossa nukkuminen pallovatsa seurana. Kerrankos sitä!

 

IMG_3423..jpg

IMG_3411..jpg

Salted caramel cheesecake pie, aivan taivaallista! Ohje löytyy täältä.

IMG_3413..jpg

 

Mun aviomiehen perheessä on useampi koira, vanhemmilla kaksi ja miehen veljellä yksi. Siihen kun lisätään vielä meidän karvakaveri, puhutaan jo aikamoisesta laumasta. Rakastan olla eläinten ympäröimänä, ja voin sanoa rehellisesti pitäväni näistä koirista enemmän kuin suurimmasta osasta ihmisistä. Viikonloppua tulikin vietettyä niiden kanssa tiiviisti.

 

IMG_3442..jpg

IMG_3458..jpg

Unton kesäherkku, vesimeloni <3

Ihan basic elämää, mutta se onkin parasta. Tänään jo töiden ja treenien kimpussa Tampereella ihan normaalisti! Mulla onkin vain huominen ja keskiviikko enää töitä, jonka jälkeen jään ”äitiyslomalle” (kyllä, luit oikein, nää on mun lapsia :D) kun haetaan viimeinkin pikkuprinsessa kotiin! Elämä maistuu ihan pirun hyvältä tällä hetkellä, ja aion ottaa tästä tunteesta kaiken mahdollisen irti!

P.S., Mä en todellakaan osaa vielä ottaa ruokakuvia hyvin, täällä vasta harjoitellaan! Joten anteeksi niille, jotka luulivat löytävänsä täydellisesti asetettuja muodostelmia ja parhaan mahdollisen valotuksen ja kuvakulman :D Lisäksi voin kertoa, että mun ruokahalulla ja nälällä varustettu nainen kuvaamassa valmiita ruokia on aikamoinen kiire-operaatio… Mutta ajattelin nyt silti iskeä nuo kuvat tänne, koska mulle niistä tulee hyvä fiilis :)

 

Maija

suhteet oma-elama ystavat-ja-perhe mieli