Ensimmäinen hääpäivä toisen kerran

Vuosi ja viikko sitten juhlittiin toisen kerran meitä. Meidät on vihitty ekaa kertaa maistraatissa kesäkuussa 2016, mutta vuosi sitten meidän Keralan matkan aluksi meille järjestettiin ihanat, ihanat, juhlat. Tavallaan se oli mulle ihan sama, koska mussa ei asu sisäistä tapahtumatuottajaa omille juhilleni. Tavallaan se oli mulle kaikki kaikessa, koska mun mies perheineen järjesti sen kaiken meitä varten. Ja olihan siinä kaikki ihmisiä yhdistävä mukana: ruokaa, musiikkia, tapaamisia,kukkia, värejä, meidän perheet ja satojen ihmisten  onni meidän turvaksi.

Mulle monenlaiset traditiot ja perinteet on tosi tärkeitä: läheiset koolle ja juhlimaan. Tärkeää ei ole se, että kaikki olisi meidän näköistä vaan se, että mahdollisimman moni kokisi olonsa tervetulleeksi ja osaksi sitä porukkaa, jonka kanssa halutaan juhlia.

Vuosi sitten Keralassa olikin tosi vähän asioita, jotka itse valitsin. Esimerkiksi sormukset.

Mutta ei se mitään – enemmän kuin se, että olisin valinnut itse vaalin muistoa siitä, kun mun mies soitti puhelun korukaupasta äitinsä kanssa silloin, kun he menivät valitsemaaan koruja. Että on ihmisiä, jotka näkivät sen vaivan mun ja meidän puolesta. Sormusten ostaminen ja vaihtaminen on perinteenä ja symboolina täynnä merkitystä, mutta mulle on periaatteessa ihan sama, kuvastaako sormuksen tyyli täysin mun identiteettiä ja makua.

Mutta on aivan ihana sormus, vaikka se ei nyt turvotuksen vuoksi mahdukaaan sormeen.

Se oli ihan varmasti meidän elämän paras, kaunein ja ihanin päivä, mutta hyvä on ollut vuosi sen jälkeenkin. Elämä on kuljettanut meidät pois A-polulta ja tarjottu B-polku on täynnä kysymysmerkkejä ja turhaa työtä, mutta mielenkiintoista tämä kaikki on ollut. Viime päivinä mulla on ollutkin kovin seesteinen olo: vielä 60 opintopistettä tehtävänä ja sitten oon valmis opettaja. Siihen väliin yksi äitiysloma.