Onnenkoru

Ihmiset usein luokitellaan joko tunne- tai järki-ihmisiin. Itse kuulun ehdottomasti tuohon ensimmäiseen kategoriaan. Lisäksi olen ehkä hieman hömppä, joka helposti uskoo intuitioon, horoskooppeihin ja kohtaloon.

Kun tuntematon vanha pappa, jonka kanssa ei edes ole yhteistä kieltä, haluaa lahjoa minua omasta kaupastaan huolella valikoidulla korulla ja pujottaa tuon korun ranteeseeni, niin sen korun nyt vaan on pakko olla jotenkin erikoinen. Eikö?

Olenkin ihan varma, että sen on oltava jonkinlainen onnenkoru, tai siltä ainakin tuntuu.

Joka kerta, kun katseeni osuu tuohon ranteessa pyörivään koruun, mieleeni muistuu tuon vanhan miehen viisas katse, ystävällinen hymy ja lämmin halaus. Se saa aina hyvälle mielelle. Joka kerta, kun auringonsäteet laittaa korun kimaltelemaan, se muistuttaa yllättävästä ystävällisyydestä. Se saa aina suupielet kääntymään hymyyn.

Jos ei ehkä onnea mutta ainakin hyvää mieltä ja hymyjä tuo koru kantaa mukanaan.

Sen vuoksi en raaski ottaa sitä ranteestani pois. En ehkä ikinä.