Reilu kaksi viikkoa synnytyksestä ja vaaka näyttää jo sitä tuttua lukemaa mitä se näytti ennen raskauttakin. Jee!! Vai hetkinen, oliko se sittenkään kovin jee- juttu?!

Yritän kiskoa vanhoja housuja jalkaan mutta vyötäröltä tursuaa jotain ylimääräistä, toiset housut kinnaa lantiolta ja paidat paljastavat vielä epäilyttävästi raskausmahanlailla pömpöttävän kummun. Takista menee vihdoin nepparit kiinni vain pongahtaakseen rytmikkäästi vuoron perään auki jos erehdyn hengittämään. Se niistä kiloista ja vaa’an lukemista, huijausta koko juttu!

Alkuraskaudessa kiristävät housut veti kummasti suupieliä hymyyn, sillä se oli merkki siitä, että sai siirtyä ihan oikeasti äitiyshousuihin ja vatsan kasvavaa kumpua tuli ihasteltua peilistä monta kertaa päivässä. Nyt nuo samaiset asiat saa aikaan korkeintaan jonkinlaisia ärsytyksen aaltoja. Näin nopeaa se mieli muuttuu ja mukautuu uuteen olotilaan, harmi vaan että kroppa ei toimi yhtä nopeaa. Olinhan toki tähän varautunutkin, koska liekö tuo kroppa oli edes tuossa raskauksien välissä olleessa vajaassa parissa vuodessa palautunut niin, että kuinkas sitten parissa viikossa… 🙂

Tyydyn siis kiskaisemaan äitiysfarkut jalkaan ja venähtänyttä trikoota yläosaan samalla, kun nappaan palan tai kaksi suklaata suuhun (hups).