Palmusunnuntaina kun muut noita- akat saivat päivän työstään palkan suklaamunina oli minun pitkällisen odottelun ja työn palkkiona pieni prinsessa. Neiti Alpo päätti vihdoin putkahtaa tähän maailmaan melkein viikon aikataulusta myöhässä mutta tässä(kin) asiassa pätee vanha sanonta hyvää kannattaa odottaa, sillä hän oli kyllä kaiken tämän odottelun arvoinen.

Täällä on jo muutama päivä keretty kotosalla hämmästellä tätä suurta pientä ihmettä siinä samalla haparoiden takaisin vauva-arjen pyörteisiin parin vuoden tauon jälkeen. Meidän muutaman päivän kestäneeseen vauva-arkeen on jo mahtunut paitsi ihastelua, ihmettelyä ja pakahduttavaa rakkautta myös ainakin sata ja yksi hämmästyksen aihetta,kuten onko sillä nyt tarpeeksi vaatetta? eihän sillä ole kuuma? miksi se päästi tuommosen äänen? onkohan tämä normaalia että syö koko ajan? onkohan tämä normaalia että se nukkuu noin paljon? Niin, että miten se olikaan, kokemus tuo varmuutta vai?! Pyh, niin varmaan.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin tämä kahden lapsen äiti palaa takaisin tuoksuttelemaan tuota ihanalta vauvalta tuoksuvaa pientä kääröä. <3