Salainen ase

Yleisesti ottaen mun iho on melko helppo, sillä se ei ole erityisen kuiva, ei hirmu rasvainen ja finnejä tulee melko harvoin. Silloin harvoin, kun niitä finnejä tulee, ne tulee tietenkin keskelle nenää tai otsaa tai muuten hyvin näkyvälle paikalle. Ei hyvä.

Näitä finnnihetkiä varten kaapista löytyy aina joku juuri epäpuhtauksille tarkoitettu SOS- tuote. Lempparit näistä on Bernard Cassieren Peppermint pureness lotion ja Ella Bachén Creme intex 2 (joka muuten haisee kalanperkuujätteille, yäh). 

Eräänä iltana meikkejä pestessä huomasin, että leukaan on tulossa inhottava finni mutta ajatuskin kävelemisestä toiseen huoneeseen yhden pienen putelin vuoksi tuntui väsyneenä ylivoimaiselta. Silloin kylppärin hyllystä osui silmiin sinkkivoide eli siis vauvan pyllyrasva. Hmm, sinkkiä. Miksipä ei? 

img_2744.jpg

Sinkki sisäisesti käytettynä on yhdistetty ihon (sekä hiusten) hyvinvointiin, sillä se auttaa torjumaan infektioita ja tulehduksia sekä auttaa haavojen parantumisessa. Sinkillä on myös yhteys kollageenin muodostumiseen sekä a-vitamiinin tuotantoon ja sitä käytetäänkin esim. aknen ja ruusufinnin hoidossa. Ulkoisesti käytettynä sinkki on varmasti tunnetuin juuri vauvan rasvana rauhoittamaan vaippaihottumasta kärsivää ihoa. Finnin synnyssäkin kyseessä on eräänlainen tulehdustila, joten miksipä ei sinkki toimisi siihenkin. 

Voide, jota meidän kaapista löytyy on Natusan baby first touch zinksalva. Sinkkioksidin lisäksi tuotteessa on mm. glyseriniä & sorbitolia, joista molemmat ovat humektantteja eli sitovat kosteutta ihoon sekä panthenolia, joka rauhoittaa ihoa ja sitruunahappoa, joka tunnetaan tehokkaana AHA- happona. Voide on myös hajusteeton sekä väri- ja säilöntäaineeton eli sopii myös hyvin herkkähipiäisille, kuten varmasti voikin päätellä jo siitä, että voide on oikeasti tarkoitettu vastasyntyneen herkälle iholle.

img_2743.jpg

Kerrankin väsymyksestä ja laiskuudesta oli jotain hyötyä sillä, totuuden nimessä, ei muuten olisi varmasti tullut mieleen lätkiä peppuvoidetta salakavalasti hiipivien finnien päälle 🙂 Mutta tiedättekö, se oikeasti toimii. Pieni määrä voidetta taputeltuna puhdistetulle iholle finnin päälle ja finni on pois yössä tai muutamassa. Parhaiten kaikki SOS- tuotteet toimii, kun niitä käytetään mahdollisimman ajoissa. Voide jää levitettäessä iholle valkoiseksi läikäksi, joten öinen suohirviöefekti on taattu :). Muuten oikein käypää fiinintappotavaraa ja tuubin hintakin taitaa jäädä alle vitosen. Sinkkivoide toimii myös muuten todella hyvin sheivauksen jälkeiseen punotukseen, pienille alueille sellaisenaan ja suuremmilla alueilla kannattaa sekoittaa esim. after sun voiteeseen.

 

 

 

Kauneus Oma elämä Iho Testit

Nalle Puhin elämänviisauksia

Nalle Puh ja muut Puolen hehtaarin metsän asukit ovat ihania. Piste.

Sen lisäksi, että kaikki hahmot ovat omia persoonia, tarinat ihania ja kuvitus vaihtelee kirjasta riippuen kauniista söpöön, on Puhilla ja kumppaneilla mahtava elämän filosofia. 

Mikä olisikaan mukavampaa, kuin asustaa päivä Puolen hehtaarin metsässä missä koti tehdään puunkoloon, kuljeskellaan kiireettömästi metsissä käsi kädessä ystävän kanssa, heitellään karhunkeppejä sillalta veteen, noustaan ilmapallolla korkeuksiin ja syödään herkkuja maha pullolleen.

Näillä ystävyksillä todella on elämäntaito hyppysissä.

Lapsen myötä saan onneksi ihan luvan kanssa illasta toiseen uppoutua Nalle Puhin maailmaan ja ihastua tuon filosofisen nallen ajatuksiin kerta toisensa jälkeen.

 

”Nasu, sinä olet mainio kuljeskelukumppani. Tiedät, milloin pysähtyä ja milloin jatkaa matkaa. Se on tärkeä taito, kun kuljeskellaan.”

”Niin minustakin”, Nasu vastasi. ”Kun pysähtyy, huomaa jotain sellaista, mitä ei huomaisi, jos ei pysähtyisi.”

 

skannaaminen0001.jpg

 

Taaperon siivellä pääsee kivasti tähän Nalle Puhin elämäntyyliin kiinni. Kuljeskellaan, pysähdellään, ihmetellään. Se on itse asiassa melko kivaa. 

Vai mitä luulette, tulisiko sitä muuten huomattua kuinka tuuhea häntä oravalla onkaan, miten isot renkaat traktorissa todella on tai sitä, kuinka puut oikeastikin huojuvat tuulessa.

Suosittelen kokeilemaan vaikka näin alkavan viikonlopun kunniaksi. Kuljeskelkaa, pysähdelkää, ihmetelkää. 

 

 

Kuva ja lainaus Nalle Puh luonnon värejä- kirjasta.

Suhteet Oma elämä Mieli Kirjat