Ruokkiminen kielletty!
Krääk krääk krääk.
”Menkäähän lokit nyt muualle, ei me teitä tultu syöttämään. Heitä kulta tuonne kauemmas, siellä on niitä sorsiakin.”
”Linnu, huss! Sooosaaa!” Napero huutelee ja puristaa leivänmuruja nyrkissä.
Apua, mene nyt lokki muualle siitä, iik!
”Ei ne lokit tee mitään, heitä vaan sitä leipää.” Jos nyt varalta otan kuitenki askeleen taaksepäin. ”Tälleen niin kun äitikin heittää. Näin.”
Älä lokki tule lähemmäs.
”Täältä kauempaakin on hyvä heittää, tule vähän tänne kauemmas, jooko.”
Eih, älkää tulko tänne! Ja hei sorsat kans, koskee myös teitä. Ei räpylällistäkään enää tähän suuntaan!
”Älkää linnut tulko tänne, pysykää vaan siellä puolella, jooko. Tule Nooa tänne kauemmas ja heitä se leipä niille linnuille.”
Apua! Nyt niitä on hirveä lauma ja ne varmaan syö meidät! Mitä mä teen? Mitä mä teen!?
”Tule tänne äidin syliin, kun nuo linnut nyt ei oikein tahdo pysyä siellä omalla puolella. Sitten kun äiti sanoo nyt niin heitä se leipä ja äiti kaataa tähän nämä loput leivät kans. Sitten juostaan. No niin. NYT! Heitä!”
Iik! Mihin me juostaan? Seuraako ne? Eihän ne vaan tuu perässä, eihän?
”Voi ei! Meidän vaunut jäi nyt tuonne lintujen keskelle. Oi ei.”
P**ka!
Huvittuneita, hämmästeleviä ja paheksuvia katseita. Poistutaan paikalta — ei suinkaan hiljaa ja huomaamatta— vaan nauraen ja itkien.
Kaiteessa roikkuvassa lapussa lukee RUOKKIMINEN KIELLETTY! (siinä taisi kyllä lukea RUOKKIMEN KIELLETTY!)
Hah, sietääkin olla kun oli niin pelottavaa puuhaa!
