Ruokkiminen kielletty!

Krääk krääk krääk.

 

”Menkäähän lokit nyt muualle, ei me teitä tultu syöttämään. Heitä kulta tuonne kauemmas, siellä on niitä sorsiakin.”

”Linnu, huss! Sooosaaa!” Napero huutelee ja puristaa leivänmuruja nyrkissä.

Apua, mene nyt lokki muualle siitä, iik! 

”Ei ne lokit tee mitään, heitä vaan sitä leipää.” Jos nyt varalta otan kuitenki askeleen taaksepäin. ”Tälleen niin kun äitikin heittää. Näin.”

Älä lokki tule lähemmäs. 

Täältä kauempaakin on hyvä heittää, tule vähän tänne kauemmas, jooko.”

Eih, älkää tulko tänne! Ja hei sorsat kans, koskee myös teitä. Ei räpylällistäkään enää tähän suuntaan! 

Älkää linnut tulko tänne, pysykää vaan siellä puolella, jooko. Tule Nooa tänne kauemmas ja heitä se leipä niille linnuille.”

Apua! Nyt niitä on hirveä lauma ja ne varmaan syö meidät! Mitä mä teen? Mitä mä teen!? 

”Tule tänne äidin syliin, kun nuo linnut nyt ei oikein tahdo pysyä siellä omalla puolella. Sitten kun äiti sanoo nyt niin heitä se leipä ja äiti kaataa tähän nämä loput leivät kans. Sitten juostaan. No niin. NYT! Heitä!

Iik! Mihin me juostaan? Seuraako ne? Eihän ne vaan tuu perässä, eihän?

”Voi ei! Meidän vaunut jäi nyt tuonne lintujen keskelle. Oi ei.”

P**ka!

 

Huvittuneita, hämmästeleviä ja paheksuvia katseita. Poistutaan paikalta — ei suinkaan hiljaa ja huomaamatta—  vaan nauraen ja itkien.

 

Kaiteessa roikkuvassa lapussa lukee RUOKKIMINEN KIELLETTY! (siinä taisi kyllä lukea RUOKKIMEN KIELLETTY!) 

Hah, sietääkin olla kun oli niin pelottavaa puuhaa!

 

 

 

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Onnenkoru

Ihmiset usein luokitellaan joko tunne- tai järki-ihmisiin. Itse kuulun ehdottomasti tuohon ensimmäiseen kategoriaan. Lisäksi olen ehkä hieman hömppä, joka helposti uskoo intuitioon, horoskooppeihin ja kohtaloon.

img_2662.jpg

Kun tuntematon vanha pappa, jonka kanssa ei edes ole yhteistä kieltä, haluaa lahjoa minua omasta kaupastaan huolella valikoidulla korulla ja pujottaa tuon korun ranteeseeni, niin sen korun nyt vaan on pakko olla jotenkin erikoinen. Eikö?

Olenkin ihan varma, että sen on oltava jonkinlainen onnenkoru, tai siltä ainakin tuntuu.

Joka kerta, kun katseeni osuu tuohon ranteessa pyörivään koruun, mieleeni muistuu tuon vanhan miehen viisas katse, ystävällinen hymy ja lämmin halaus. Se saa aina hyvälle mielelle. Joka kerta, kun auringonsäteet laittaa korun kimaltelemaan, se muistuttaa yllättävästä ystävällisyydestä. Se saa aina suupielet kääntymään hymyyn.

img_2661.jpg

Jos ei ehkä onnea mutta ainakin hyvää mieltä ja hymyjä tuo koru kantaa mukanaan.

Sen vuoksi en raaski ottaa sitä ranteestani pois. En ehkä ikinä.

img_2660.jpg

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään