10+1

Sä et kyllä ole ihan normaali ihminen. Oot vähän tuommonen hömppä taiteilijaluonne. Aki naurahti kerran jollekkin mun tekemiselle tai sanomiselle.

Mulla kuulemma on paljon kaikkia hassuja juttuja, jota ihan normaalit ihmiset ei vain tee.

Tässä olis sitten 10+1 random faktaa mun hassuista tavoista.

1. Rakastan kirjotella listoja. Teen monesti erilaisia to do- listoja ja check- listoja mutta hukkaan ne yleensä ennen kuin ne pääsee käyttöön asti. 

2. Olen kotona melkoinen verhonatsi. Aina, kun joku on käynyt meidän parvekkeella on parvekkeen oven edessä oleva verho mun mielestä huonosti. Pakko käydä aina nykimässä se kohdilleen. Tätä siis tapahtuu useamman kerran yhden päivän aikana.

3. Olen armoton huulikiiltofriikki. Käytän huulikiiltoa oikeastaan aina, myös sillon kun en muuten meikkaa ja jopa keskiyön koirien ulkoilutukselle sipaisen kiiltoa huuliin (ihan kun sitä kukaan näkis). Huulikiiltoja löytyykin varalta vähän kaikkialta, esim. autossa on aina varalta yksi kiilto.

4. Unohdan laittaa rahat ja kortit lompakkoon. Välillä heitän vaihtorahat tai pankkikortin lompakon sijasta kassinpohjalle tai taskuun. Tästä on monesti seurannut se, että kaupassa huomaan ettei pankkikortti olekaan lompakossa. Tämän ansiosta löydän usein jo unohtunutta rahaa laukuistani, paras saalis tähän mennessä on 100€, ei paha :). 

5. Salmiakin kanssa pitää juoda maitoa. Aina jos syön enemmän salmiakkia, on sen kanssa pakko saada iso lasillinen kylmää maitoa vaikka en maitoa muuten juokkaan. Toisin kuin monet muut, en voi sietää maitoa suklaan seuralaisena.

6. Rakastan kenkiä, etenkin korkokenkiä. Ennen Nooan syntymää käytin melkeinpä ainoastaan korkkareita ja työkaverit vitsailikin, että menen varmaan synnyttämäänkin korkokengät jalassa. Nykyään matalat kengät sujahtaa yhä useammin jalkaan, koska niillä vaan on kivempi juosta naperon perässä pitkin ojan pohjia, silti huomaan kantavani kaupasta kotiin enemmän niitä korollisia yksilöitä. Nimim. uudet kivat kiilakorot etsinnässä.

7. Pidän siitä, että koti on puhdas ja siisti mutta en inhoa mitään niin paljon kuin siivoamista. Silti useinmiten tartun kiltisti siihen mopin varteen, koska puhdas koti nyt vaan on puhdas koti.

8. Yllätän itseni monesti laulamasta ja/tai tanssimasta julkisista paikoista. Yksin ulkoillessani kuuntelen lähes poikkeuksetta musiikkia kuulokkeilla ja huomaankin monesti laulavani, hyräileväni tai jopa tanssivani musiikin tahdissa esim. liikennevaloissa.

9. Kaatuilen ja kompastelen usein (tämä onnistuu myös ilman liukasta talvikeliä) . Toisin kuin monet muut, en suinkaan nouse pikaisesti ylös ja vilkaise ettei kukaan vaan nähnyt ja jatka nopeasti matkaa vaan purskahdan nauruun.

10. Käytän outoja sanoja. Pilputtaa, kempsuntti, keimuru, natustella ja muita yhtä hassuja sanoja kuuluu ihan päivittäiseen sanavarastoon ja Aki olisikin kuulemma aluksi tarvinut jotain sanakirjaa mun kanssa elämiseen. Nyt sekin osaa ne jo.

+1. Mun mielestä kaikki em. 10 kohtaa on ihan normaalia toimintaa ja Akin kauhuksi varmaan ainakin osa tulee periytymään myös Nooalle, niin paljon se äitin kanssa kuitenkin aikaansa viettää.

 

Mitä hassuja tapoja teillä muilla on? Pääseekö näistä mun kymmenestä hassuttelusta mikään teidän listalle?

 

Suhteet Oma elämä Höpsöä

Kesäistä herkkua

Mansikkakakku ja Suomen kesä kuuluvat yhteen. Niin se vain on.

Vaikka ilma on viime päivinä muistuttanut ehkä enemmän syksyä (tai pahimmillaan jopa talvea) kuin kesää, tein silti perin kesäisen teon ja leivoin mansikkakakun. Brita kakun, jos tarkkoja ollaan.

img_2644.jpg

Ihan siltä varalta, että jollain on mennyt tämä herkku ihan kokonaan ohi suun, voi ohjeen lukaista tuosta alta.

Tuoreiden mansikoiden lisäksi tarvitset seuraavia aineksia onnistuaksesi.

Pohja

150 g margariinia

1,5 dl sokeria

4 kananmunan keltuaista

2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1,5 dl maitoa

Marenki

4 kananmunan valkuaista

2 dl sokeria

Täyte

tuoreita mansikoita ( muutkin marjat tai vaikka raparperi käy jos haluaa vaihtelua)

1prk rahkaa

1 prk kuohukermaa

vaniljasokeria

img_2645.jpg

Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon keltuaiset yksitellen. Lisää jauhot, leivinjauhe ja maito. 

Levitä pohjataikina leivinpaperinpäälle uunipellille. ( Pohjaa tulee melko ohut kerros, aluksi voikin tuntua ettei se riitä koko peltiin. )

Vatkaa valkuaisista kova vaahto marenkiin. Lisää sokeri pikkuhiljaa, koko ajan vatkaten. Levitä marenki pohjataikinan päälle pellille.

Paista 175 asteisessa uunissa n. 20-30 minuuttia, kunnes marenki on saanut kauniin ruskean pinnan.

Tee kakun täyte paiston aikana vatkaamalla kerma vaahdoksi, lisää rahka, marjat ja oman maun mukaan vaniljasokeria.

Leikkaa jähtynyt pohja keskeltä kahtia ja nosta toinen puolikas tarjoilulautaselle. Levitä täyte ja nosta toinen pohjan puolikas kakulle hatuksi. Koristeluun voi käyttää esim. siivilöityä tomusokeria ja mansikanpaloja.

img_2646.jpg

 

Parhaimmalta kakku maistuu, kun se tarjoillaan höyryävän kuuman kahvin tai kylmän mansikkamehun kanssa, hyvässä seurassa iloisen naurun säestämänä. Myös se kesäinen keli olis ihan kiva lisä mutta ei pakollinen.

 

 

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä