Siivouspäivä? Ei kiitos

img_2587.jpg

Siivouspäiväkö? Ai tänäänkö? No ei kiitos!

Joo, olin eilen tehnyt sopimuksen itseni kanssa, että tänään on the siivouspäivä. Tiedättehän, se semmoinen kun oikein viedään matot ulos tuultumaan, hinkataan joka nurkka kiiltäväksi ja vielä järjestellään kaappejakin.

Yksi vilkaisu peiliin riitti muuttamaan mieleni.

Mun tukka kyllä kaipaa kevätsiivousta kaikkia meidän kaappeja enemmän. Siispä ei siivoukselle ja kyllä tukkajutuille.

Siivoamattomuudesta seurasi kuitenkin jotain hyvääkin, nimittäin uusi mietelause meidän eteisen liitutauluun. Edellinen olikin vanhentunut siinä jo melkeen vuoden (!!) verran.

img_2586.jpg

 

Ja nyt ei tarvi selitellä vieraillekkaan miksi meillä ei ole ehkä ihan jokainen tavara omalla paikallaan.

Suhteet Sisustus Oma elämä Ajattelin tänään

Leluista parhain

Me ei sitten osteta mitään järjettömiä kasoja leluja, joku muutama kiva ja se riittää.

Kuulostaako tutulta ajatukselta? Voi, mekin elettiin tuossa harhaluulossa ennen Nooan syntymää ja vielä vähän aikaa sen jälkeenkin. Viimestään ensimmäisenä jouluna, jolloin tyypillä oli siis 6 kk mittarissa, tuolta mahtavalta ajatukselta putosi pohja. Lahjoja oli niiiiin paljon.

Ja sitten tuli synttärit ja taas joulu ja mummut, niitä kun ei vaan voi hillitä…

No, lopputulos on siis se, että leluja on ja paljon. Niitä on paljon Nooan huoneessa, niitä on paljon olohuoneessa, niitä on paljon lattioilla, niitä on paljon laatikoissa, niitä on paljon joka paikassa.

Leikitäänkö niillä kaikilla? No ei. Muutamalla ehkä mutta kyllä yksi on ylitse muiden. Yksi, mikä pitäisi saada aamulla heti herättyä ja viimeisenä vielä illalla kun jo yökkäri päällä hipsitään hampaiden pesulta kohti sänkyä.

img_2573.jpg

Onko se tämä farmi ja sen eläimet? Ei.

img_2574.jpg

Onko se kitara ja mikrofoni? Ei.

img_2576.jpg

Onko se palapelit ja autot? Ei.

Taddadadaaaaa…saanko esitellä meidän kivoimman lelun ikinä.

img_2577.jpg

Imuri!

Kyllä, i-mu-ri. Eikä se lastenversio joka meiltäkin löytyy vaan ihka oikea imuri.

Monta kertaa päivässä herran löytää siivouskaapilta iloisesti hihkumasta ”immu, immu!” ja sillä riemulla ei vain ole rajaa kun tuo iiiihana immu löytää tiensä lattialle ja pienen herran käsittelyyn.

img_1979_0.jpg

Herra työn leikin touhussa

 

Ne muutamakin lelu olisi siis ollut liikaa. Olihan meillä imuri jo ennen Nooaa.

 

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään