Tittu!

Jokainen meistä on varmasti ainakin kerran hauskuuttanut itseään lukemalla lasten suusta- juttuja ja nauranut mahansa kipeäksi. Onko kukaan muu huomannut, että yleensä ne kaikista hykerryttävimmät jutut tapahtuu kaupassa tai kaupan kassalla?

Meillä tuo napero ei vielä niin paljoa puhu, että joutuisin posket punaisena kuuntelemaan, kun se selittää kassatädille kuinka äitillä juuri pääsi pieru, mitä vanhempien makuuhuoneessa yöllä touhuttiin tai toteaa edessä olevalla tädillä olevan iiiiso peppu. Onneksi.

Ei me silti olla niiltä kanssa shoppailijoiden naurun tyrskähdyksiltä ja paheksuvilta katseilta vältytty.

***

Nooa istuu kauppakärryissä joilla surffaillaan hyllyjen välissä, välillä pysähdytään nappaamaan joku tarpeellinen tavara kärryyn.

”Mamma”, oltiin maitohyllyllä. ”Pappe”, oltiin paperihyllyllä. ”Hauva”, oltiin koirien herkkujen kohdalla. ”Tittu!”, oltiin vaippaosastolla.

Niin kulta, siellä oli niitä tutteja. Hyvin sä tiedät.

”Tittu, tittu…Nonno tittu”

Eihän Nooa käytä tuttia. Nukkumatti tuo sitten illalla tutin, ei me päivällä semmosta tarvita.

”Äitiiii tittu”, vaatii napero.

Mummut ympärillä katsoo. Hymyilen ja käännyn.

Tutti. Se on Nooa tutti. Sano tutti. Yritän isommalla äänellä. Jospa ne mummotkin tajuaisi.

”Tittu! Tittu!” Nooa vastaa ainakin yhtä isolla äänellä takaisin.

Lisää katseita. Huvittuneita hymähdyksiä, hämmentyneitä ilmeitä.

Uusi lähestymistapa, jospa se auttaisi.

Alan lallatella ääneen. Tuttituttituttiiii.

”Tittutittutittuuuu”, napero lallattaa samalla nuotilla takaisin.

Tuttituttiii.

”Tittutittuuu.”

Tutti.

”Tittu!”

Voihan tittu! Luovutan.

Alan nauraa ja niin tekee naperokin.

***

Kuinkahan monen perheen ruokapöytäkeskusteluissa tuolloin kauhisteltiin äitiä, joka vaan nauroi, kun napero huuteli kirosanoja kaupan käytävillä.

Toinen pieni kun vaan olisi niin kovasti halunnut tuttia, ei muuta.