Kesään kadonneen elämää
On kesä, kun löytää itsensä kuvaamasta kukissa hääriviä mehiläisiä, jotka eivät tietenkään suostu pysymään paikallaan.
Kun väsyneenä ottaa kaapista shortsit ja lähtee kauppaan. Kaupasta tullessa sitten huomaa, että oli unohtanut vetää vetoketjun kiinni etumuksesta. Ehkä näkyi, ehkä ei, mutta onneksi väsyneenä ei jaksa keskittyä seuraamaan ihmisten katseita.
Kun nenään vyöryy kuivan, helteisen männikön tuoksu, joka tuo mukanaan muistot lapsuuden kesistä mummolassa.
Kun näkee parin tunnin odottelun jälkeen Vanhankaupunginlahdella asuvan merikotkaparin metsästämässä hanhia yhdessä. Kuinka pikkupojan innostus voikaan puskea esiin aikuisesta miehestä.
Kun palaa merikotkareissulta kotiin ja alkaa väsyneenä leikkaamaan hiuksia. Huomio herpaantuu merikotkien liidellessä päässä, ja leikkuri leikkaa vahingossa liikaa. Kaljun voi kuulla kutsuvan hiusten alta. Kesäkalju 2020? Muut mukaan? Hiusten tyranniasta eroon? Ei? Jep, en minäkään pidä kaljusta, mutta on sentään kiva, kun tuntee kesätuulen päänahassaan. Tietenkin kynnet on myös lakattava punaiseksi, jotta ulkonäköön tulee hiukan ristiriitaisuutta.
Kun menee vapaa-ajalla työpaikan Facebook-sivuille, vaikka ei ehkä kannattaisi (syytän kesää siitä), ja huomaa siellä töppäyksen, joka olisi vältetty, jos postaus olisi muistettu näyttää minulle ennen julkaisua. Kaikki ei sentään ole niin auvoista töissäni 🙂
Kun pääsee intoilemaan uudesta alkuainenäytteestä. Yttrium – ei nimi metallia pahenna, ellei metalli nimeä. Käsi ylös, jos olet kuullut yttriumista. Harva varmaan nostaa – se on alkuainetaulukon tuntemattomampia jäseniä ja piilossa paikassa, jonne harvempi luultavasti katsoo. Joten nostetaanpa se esiin varjoista.
Kun toivottomana romantikkona päätyy kuuntelemaan kappaletta, joka tökkii sydäntä oikeasta paikasta ja saa miettimään, mitä olisi voinut olla.
On kesä, kun pyöräilee yöllä kotiin ja unohtaa itsensä tuijottamaan punertavaa taivaanrantaa.
Kesä? Jep, olen samaa mieltä.
Hyvää juhannusta kaikille lilyläisille!