Koronavirus kehossani

En halunnut kirjoittaa koronasta. Kun epidemia alkoi viime talvena, blogitekstien kirjoittaminen muuttui vaikeaksi, koska koin, että minun olisi mainittava taudista edes jotain. Se on muuttanut elämäämme radikaalisti, joten eihän sitä voi lakaista noin vain maton alle. En kuitenkaan halunnut antaa palstatilaa virukselle, koska se sai sitä jo tarpeeksi mediasta. Minulla ei ollut mitään lisättävää uutisointiin, ja en halunnut antaa koronan pomotella minua. Täten työni ja koronaepidemian vuoksi kirjoittaminen ei ole hetkeen maistunut minulle.

Tällä hetkellä olen kuitenkin poissa töistä. On tapahtunut myös muutakin.

The elephant in the room is staring right at me.

Perse. En halunnut tällaista tekstiviestiä.

Korona iski, kun ensimmäistä kertaa heinäkuun jälkeen päätin poistua kotoa viettämään iltaa.

Kyllä minä nyt voin käydä ulkona kerran syksyn aikana.

Lähdin siis työkaverieni kanssa ravintolaan, ja eräällä heistä oli koronatartunta, joka oli vielä silloin oireeton. Häneltä taisin taudin saada, onneksi muille paikalla olleille ei ole ilmaantunut oireita.

Oireet alkoivat tiistaina 17.11. noin klo 12, ja niihin sisältyi lievää kuumetta, kurkkukipua ja vatsanväänteitä. Vatsanväänteet tosin saattoivat johtua koronadiagnoosin jännittämisestä, koska vatsani reagoi herkästi jännittämiseen. Kävin tiistai-iltana koronatestissä, ja tulokset tulivat, kuten kuvasta huomaa, torstaiaamuna 19.11. Keskiviikkona minulta katosi makuaisti joksikin aikaa, mutta se palautui iltaan mennessä. Torstaina jäljellä oli kurkkukipu, ja uutena oireena sain lievän rintakivun ja puristavan tunteen rintakehässä. Kävin tutkituttamassa sen, ja onneksi rintakehästäni ei löytynyt mitään vikaa. Eilen ja tänään oireina on ollut sama puristava tunne rintakehässä ja tukkoinen tunne päässä, vaikka räkää ei tulekaan. Kurkkukipu on kaikonnut.

Fyysiset oireet ovat siis olleet aika lieviä tähän mennessä, ja toivon, että ne eivät pahenisi tästä enää. Tämä viikko on kuitenkin ollut henkisesti aika raskas. En kuulu mihinkään riskiryhmään, mutta silti olen maannut yöllä sängyssä silmät auki, koska tauti voi olla paha nuorille ja hyväkuntoisillekin ja koska käänne pahempaan voi tulla pidemmäkin ajan kuluttua. Olin myös maanantaina töissä ja toivon, että en ehtinyt tartuttaa koronaa muutamaan tapaamaani ihmiseen.

Menisipä tämä ohi mahdollisimman pian…  Onko sairastelussani ollut mitään positiivista? Ainakin on päässyt tutustumaan ”röllimäiseen” ulkonäköön: ruma sänki työntyy leuasta, silmiä ei halua avata kunnolla huonosti nukuttujen öiden vuoksi ja hiukset sojottavat sinne sun tänne. Odotan päivää, jolloin oireet katoavat ja jolloin voin siivota ulkonäköni ja asuntoni ”sairaudesta”. Pieniä tavoitteita tällä hetkellä.

Pidättehän huolta itsestänne ja muista.

Terveisin
J.

Tilannepäivitys 26.11. Oireet ovat kadonneet lähes kokonaan ja eristykseni päätyy.

Kommentit (2)
  1. Pikaista paranemista! Toivottavasti oireesi eivät pahene tai pitkity. 🙂

    https://astuharhaan.wordpress.com/

    1. Kiitos! 🙂 Oireet ovat pitkälti kaikonneet. Rinnassa on vielä on pientä puristuksen tunnetta välillä, mutta eiköhän sekin mene ohi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *