Koirista
Hups, edellisestä tekstistäni onkin jo kuukausi aikaa, mutta eipä päästetä blogia kuihtumaan. Viime aikoina ajatukseni ovat pyörineet lemmikeissä ja koirissa erityisesti. Jaanpa siis ajatuksiani niistä.
Koira. Mitä tuntemuksia sana sinussa herättää? Rakastettu lemmikki. Ihmisen paras ystävä. Vai jotain muuta?
En pidä koirista. Iskettäköön se heti pöytään. Miksikö? Luin hiljattain Ylen artikkelin (https://yle.fi/uutiset/3-10484512) koirapelkoisista ihmisistä, joihin itsekin ainakin joissain määrin kuulun. Monilla on pelon taustalla ikävä kokemus, kuten myös minulla. Mitäkö tapahtui? Törmäsin pikkupoikana irrallaan juosseeseen rottweileriin, joka meinasi hyökätä kimppuuni. Lamaannuin tilanteessa kauhusta, mutta onneksi omistaja sai huudettua koiransa luokseen, ennen kuin mitään ehti tapahtua. Ei liene yllättävää, että koiriin alkaa suhtautua vähintäänkin varautuneesti tuollaisen tilanteen jälkeen. Ennen sitä tykkäsin koirista, erityisesti mummoni suomenpystykorvasta. Nykyäänkin koen oloni hiukan epämukavaksi koiran läheisyydessä ja seuraan sen puuhailua tarkasti. Lenkkipolulla juostessani ulkoilijoiden koirien ohittaminen on usein hiukan stressaavaa, varsinkin jos koira on isohko. Olen tarpeeksi monta kertaa säikähtänyt sitä, että koira alkaa yhtäkkiä haukkua perääni. Yllä mainitussa artikkelissa puhutaan, kuinka pelosta voisi päästä eroon, mutta en koe suhtautumistani koiriin niin ongelmallisena, että alkaisin tietoisesti muuttamaan ajatusmaailmaani. Ulkona ollessani osaan varautua koiriin ja kestän kyllä tavanomaiset koiriin liittyvät tilanteet. Toki koiran koolla on myös merkitystä. Isot koirat ovat pelottavampia, kun taas pienet koirat voivat olla mielestäni jopa ”söpöhköjä”. Tosin mietin usein pienten koirarotujen terveyttä ja jalostuksesta aiheutuvia ongelmia, mutta se aihe jääköön tässä käsittelemättä…
Tai ehkä pelkoni saattaa rajoittaa elämääni, jos koirilla olisi siinä merkittävämpi rooli. Tällä hetkellä elämässäni ei ole ihmisiä, joilla on koira lemmikkinään. Mietin tilannetta, jossa menisin kylään ihmiselle, jolla on koira. Tilanne olisi eittämättä hankala ja ahdistava, koska minulla ei olisi välttämättä helppoa ulospääsyä tilanteesta. Tai olisin varmaankin kertonut tilanteestani hänelle etukäteen, joten ”pakenemiseni” onnistunee. Estäisikö koira täysin vierailuni? Ei, en pelkästään koiran takia jättäisi menemättä kuitenkaan. On minulle myös kuittailtu siitä, että tapaan kuitenkin jonkun ”koirallisen” naisen, johon ihastun kaikesta huolimatta. Tuskinpa niin käy, eikä sellaisen naisen kannattaisi myöskään tykästyä minuun, koska ajatus minusta ja koirasta asumassa samassa asunnossa on mahdoton. Tässä on taustalla myös taipumukseni pitää koiria jotenkin epäsiisteinä eläiminä. En osaa valitettavasti selittää paremmin, mistä se tarkalleen kumpuaa. Koiran kuolaa ja karvoja vaatteissani tai sohvallani? Yyyäärgh! Ajatus tilanteesta, jossa koira nuolaisee kättäni tai kasvojani, aiheuttaa myös vatsanväänteitä. Ei… Siis ei… Tykkään pitää asuntoni siistinä, ja koirat, kuten monet muutkin lemmikit, tekevät siisteyden ylläpitämisestä hankalampaa. Vanhan työpaikkani puhtausstandardit ovat selkeästi hiipineet osaksi arkielämääni. En halua myöskään lemmikkiä itselleni, jos asun yksin. En mielelläni haluaisi olla yksin vastuussa lemmikin hyvinvoinnista ja terveydestä. Lemmikki myös maksaa. Tilanteen joskus ehkä muuttuessa olen kuitenkin valmis joustamaan muiden lemmikkieläinten osalta. Esimerkiksi kissat eivät aiheuttaisi suurempia ongelmia. Kyllä, olen kissamies, mutta siitä lisää ehkä joskus toiste. 🙂