Syksyä, näköjään italoiskelmää ja työkokeilua
”Sommaren är kort”, lauloi Tomas Ledin. Olenko ainoa, joka muistaa sen koulun ruotsin tunneilta? Vai sattumankohan kautta sain ruotsinopettajikseni Ledin-faneja… Ajatukseni harhailevat välittömästi Ledinin kautta italian tunteihin, joiden kautta tuli tutustuttua italoiskelmään ja tajuttua, kuinka suomalaisista klassikoista löytää välillä italialaista dna:ta. Katri Helenan Vasten auringon siltaa? Gigliola Cinquettin Alle Porte Del Sole. Loretta Goggin Maledetta Primavera? Tunnistat varmasti sen. Makuasioista on turha kiistellä, mutta Loretta pyyhkii Paulalla lattiaa tässä tapauksessa – se on fakta 🙂 Maledetta Primavera soi tätä kirjoittaessani, ja laulan itsekseni ilmakaraokea. (Onneksi kukaan ei ole näkemässä.) Voi muistella menneiden keväiden ihastuksia, joista ei tullut mitään.
…
Hetkinen, missäs olimmekaan? Pois vanhat ihastukset! Oloni on kuitenkin edelleen haikea, koska syksy on näköjään täällä taas. Kuulaat, aurinkoiset, syysaamut ovat kivoja toki, mutta suosikkivuodenaikani ovat loppukevät ja alkukesä. Luonnon heräämistä on ihana seurata, ja ensimmäiset lämpimät päivät, jolloin voin vetäistä shortsit ja fivefingersit jalkoihini, tuntuvat niin hyviltä.
Mutta kesä tuli ja meni silmänräpäyksessä, kuten aina aikuisena. Mitäkö kesääni pääasiassa kuului? Lenkkeilyä, ulkoilua, väsynyttä työnhakua ja lorvailua Youtubessa ja videopelien maailmassa valloittamassa nojatuolikenraalina fantasiamaailmaa ja ihastelemassa antiikin Kreikkaa. Siinäpä kesäni lyhykäisyydessään, siitä ei jäänyt hirveästi jälkipolville kerrottavaa. Blogissanikin on ollut hiukan hiljaisempaa parin kuukauden ajan. Mitään kesäfiilistä ei oikein muodostu työttömyyteni vuoksi, kun se muistutti jatkuvasti olemassaolostaan takaraivossani. Ei lomailla ja lorvailla, vaan haetaan töitä! Huoh, viimeisestä oikeasta kesälomastani on aikaa vuosia.
Nyt minulle on kuitenkin tarjolla kiinnostavalta vaikuttava viestintäalan työkokeilupaikka, kunhan työkkäri saisi tarkastettua paikan sopivuuden. Ei se ole työtä, josta saisi palkkaa, mutta mielialani on ollut tavallista pirteämpi tällä viikolla 🙂 Käsissäni on hyvä mahdollisuus taitojeni harjoitteluun ja kertaamiseen, ja tästä ura uudella alalla ehkä aukeaa. Toivottavasti en kuitenkaan jäisi työkokeilujen tai -harjoitteluiden kehään jumiin, vaan saisin palkkaakin elämiseen jossain vaiheessa. Tämänhetkisessä tilanteessani on hassua myös se, että minulle olisi myös tarjolla koulutuspaikka ja toinen työkokeilupaikka vähemmän kiinnostavasta paikasta. Elämä! Mitä oikein puuhaat? Ensiksi et anna mitään pitkään aikaan. Sitten päätät tarjota samaan aikaan useampaa paikkaa, joista on pakko valita yksi. Häh?
Työkokeilu jännittää tietenkin. Osaan varmasti homman, mutta aiemmin mainitsemani ylikierroksilla käyvä huijarisyndroomani saa epäilemään. Olen ollut niin kauan poissa työelämästä, että on ollut hyvin aikaa murehtia puutteitani. Ei kuitenkaan anneta niille valtaa. Osaan. Varmasti. Homman.
Olen myös täpinöissäni professori Brian Coxista, joka saapuu ensi viikolla tähtitiedeshow’nsa kanssa Kulttuuritalolle. Onko mies tuttu teillekin? Hän on tieteen superstara Briteissä tällä hetkellä. Keikasta lisää myöhemmin :)