Työkokeilua, vesisadetta ja Tom Jonesia
Ärsyttää.
Ärsyttää, että olen joutunut nykyiseen tilanteeseeni. Olen ollut lokakuusta asti työkokeilussa, mikä herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Siitä on minulle varmasti apua, mutta en pidä tavasta, jolla sen pitäisi auttaa minua. Mitäkö siis mietin työkokeilustani? Kiinnittäkääpä turvavyönne…
Aloitetaan hyvistä puolista – niitäkin toki on. Työkokeilu tuo arkeeni rutiinia, ja en tietenkään halua erakoitua kotiini mökkihöperöksi, joten on mukava päästä hommiin. Työttömänä jumittuu helposti kotiin, ja sitä olen tehnyt vuosien aikana tarpeeksi. Palkaton harjoittelu tai työkokeilu ei ole ideaalisin keino uran aloittamiseen, mutta aloitushan sekin on. CV:ni ei vaikuta niin tyhjältä enää, ja mahdollisuuteni palkkatyön saamiseen paranevat. Työkokeilupaikkani on lisäksi viihtyisä, ja minulla on mukavat työkokeilukaverit, joten työkokeilun puitteissa ei ole juuri moitteita perinteisiä toimistohärdellejä, kuten mystisesti katoavia toimistotarvikkeita, lukuun ottamatta. (Lämmitys tosin lakkasi toimimasta alkuviikosta, joten takit ja pipot pysyivät päällä sisälläkin. HRRHHH!) Ärtymykseni ei siis kohdistu työkokeilupaikkaani, vaan työkokeilun konseptiin: palkattomaan työhön, jolla pyritään selventämään työllistymismahdollisuuksia.
Ongelmana on juuri työkokeilun palkattomuus. Minua – Helsingin asumiskustannuksista ”nauttivaa” köyhää heppua – ärsyttää, että minun on työskenneltävä palkatta ja että minun on hankittava työkokemusta palkatta. Se on nöyryyttävää, ja minusta tuntuu, että yhteiskunta ei arvosta osaamistani. En viettänyt vuosia yliopistolla tehdäkseni töitä palkatta, mutta palkatta työtä on näköjään tehtävä. Arvostan itseäni kuitenkin sen verran, että kieltäydyin käyttämästä pääaineeni kautta saamiani taitoja työkokeilussa. Niitä en suostu käyttämään työssä korvauksetta. Eikä se ei olisi reilua muita vastaavan kouluksen saaneita kohtaan. Sovimme, että keskityn työkokeilussani hommiin, joita en vielä osaa kunnolla. Ja olenkin ehtinyt oppimaan kaikenlaista uutta.
Välillä kuulee, että saahan palkattomista hommistakin kontakteja ja työkokemusta. Hmm, suostuisivatkohan uudet kontaktini avustamaan vuokrani maksamisessa? Estääkö palkka kontaktien muodostumisen, verkostoitumisen ja työkokemuksen kerryttämisen? Onkohan työkokemus käypä maksutapa ruokakaupan kassalla? Kyseisten väitteiden esittäjät voisivat maksaa pakolliset menoni omasta palkastaan, jos palkka ei ole heille niin merkityksellistä.
Ärsyttää, että minulla on vaikeuksia uskoa omaan osaamiseni, minkä takia olen päätynyt tilanteeseeni. Työpaikkailmoitusten konsulttijargon ja innovaatiopöhinä ärsyttävät ja masentavat, ja on vaikea uskoa, että minut haluttaisiin palkata. On vaikea vakuuttaa muita osaamisestaan, jos ei itsekään usko siihen. En halua valehdella työhakemuksissani ja CV:ssäni, mutta täysin rehellinen ei tietenkään kannata olla. Ärsyttää, että minua neuvotaan valehtelemaan CV:ssäni ja kutsumaan työkokeiluani työharjoitteluksi. Harjoittelulla on näet parempi kaiku kuin työkokeilulla.
Fake it till you make it! I’d rather not.
Ärsyttää, että masennus tuhosi itsetuntoni ja -luottamukseni. Palaavatko ne koskaan? Koen, että työstä saatu palkka olisi ainakin hyvä alku. Olen aina tehnyt työni hyvin, mutta en halua valehdella olevani superverkostoitunut ja -inspiroitunut innovaatiotiimipelaaja ja forerunner ynnä muuta höttöä. Tiedän, että työpaikkailmoitukset ovat monesti sitä itseään, mutta minkäs teet. Ärsyttää, että minusta tuntuu, että minun pitäisi olla persoonana erilainen (sosiaalisempi, paremmalla itsetunnolla varustettu ym.) saadakseni työpaikan. Yritin aiemmin hypätä yhteiskunnan mallikansalaisen muottiin, mutta putosinkin syvään masennuksen monttuun. Uudestaan? Ei kiitos.
Ärsyttää, että on poljettava päivittäin ”ilmaistöihin” viime aikojen vesi- ja räntäsateissa. Huomasin tosin, että Tom Jonesin It’s Not Unusual auttaa jäätävässä vesisateessa pyöräilessä. Räntäsade piiskaa kasvojani, ja päässäni soi Tomppa – se on niin absurdia, että alkaa väkisinkin hymyilyttämään. Ärsyttää, että olen tilanteessa, jossa joudun säästämään matkakortin käytöstä. Onneksi pyörän päivittäinen vatkaaminen toimii sentään arkiliikuntana.
Ärsyttää, että en ole tyytyväinen tähän postaukseeni. Ärsyttää, että aloin ärsyttää itseäni pohtimalla näitä asioita syntymäpäivänäni. Nyt ärsyttää niin paljon, että ei tässä voi muuta kuin nauraa :D Ensi kerralla jotain ihan muuta :)
Mitä mieltä muuten olette työkokeiluista?