Oma aika

Tää aihe herättää paljon keskustelua ja hyvä niin. Yks ehkä eniten yllättänyt asia vauva-arjessa on se, kuinka vähän kaipaan omaa aikaa. Ajattelin, että kaipaisin enemmän kokonaisia öitä tai valkoviiniä. 

Mulle kuittaillaan usein vauvakuplasta ja siitä, että eikö se jo puhkea. ”Odota vaan kun toi vauvakupla hajoo.” En ymmärrä miks sen ois syytä hajota, mä tai Kevin ei kumpikaan haluta sitä. Aina jostain kuuluu ”muista olla itelles armollinen” tai ”ota myös omaa aikaa, ei se vauva mee rikki.” Joo, mä oon itelleni armollinen. Pölyt ikkunalaudalla (ikävä kyllä) odottaa, mutta mun vauva kasvaa joka päivä.

 

Kuulostaa varmaan kliseiseltä, mutta jokainen hetki, myös ne haastavimmat on arvokkaita. Oon valvonu öisin vauvan refluksi oireilun takia ja aina miettinyt, että tää lapsi varmasti oksentaa ja itkee mielummin mun sylissä, kun jonkun muun. Mun vaan kuulu olla siinä, mun paikka on mun lapsen vieressä.

Mä tykkään viettää mun oman ajan sillon, kun Kevin nukkuu tai joskus aamupäivisin, kun Kevin on tyytyväisimmillään. Mun mielestä on ihanaa mennä mun äidille, kun Kevinin mumma ja täti niin mielissään osallistuu. On ihanaa, kun mun sisko viihdyttää Keviniä ja vaihtaa vaipan, mutta oon siinä lähellä silti. Ei suinkaan siksi, että epäilisin mun äidin tai siskon taitoja tai pärjäämistä Kevinin kanssa. Mä vaan haluan olla lähellä.

Mun mielestä on silti tärkeetä että otan niitä pieniä hetkiä itelleni joskus, ihan vaan väsymyksen ennaltaehkäisemiseksi. Mulle se pieni hetki itelleni on yöjuoksu kun Kevin on nukahtanut. Tosin tää ei aina oo mahdollista, ollaan paljon Kevin kanssa kahdestaan.

Pysähdyn usein lenkillä ihailemaan maisemia.

Mun pointti ehkä on se, että jokainen määritelköön sen, minkä verran omaa aikaa haluaa ja lähipiiri sen hyväksyköön. Mä koen välillä voimakasta painostusta siitä, että mun pitäis jättää mun vauva hoitoon. En halua jättää mun vauvaa hoitoon. Varmasti meillekin tulee vielä niitä hetkiä, kun molemmat halutaan olla erillään, Kevin haluu olla isin tai isovanhempien kanssa ja mä haluan tavata mun ystäviä ilman Keviä. 

On ihanaa, että nykyään on ok viettää omaa aikaa, mutta yhtä ok pitäis olla sen, että sitä ei hirveesti kaipaa. 

Haluun tässä yhteydessä kiittää mun ystäviä siitä että he jaksaa kutsua mut illanviettoihin, vaikka tällä hetkellä mielummin oon mun illat Kevinin seurassa. Se merkitsee mulle tosi paljon. Haaveilenkin, että loppukesästä pitäisin meiän kotona illanistujaiset läheisimmille ystäville, niille jotka on meiän matkassa mukana ja tukena. 

-Saga

hyvinvointi vanhemmuus oma-elama
Kommentit (2)
  1. anonyymi1811
    28.6.2019, 00:29

    Kiinnostais tietää tosta Kevinin isäkuviosta? Et ilmeisesti oo isän kanssa enää yhdessä? Onko isä kuitenkin mukana vauvan elämässä?

    1. En lähe ihan hirveesti avaamaan tätä, on niin henkilökohtanen asia kaikille osapuolille. Me ei asuta yhdessä, mutta ollaan päivittäin silti tekemisissä ja isä osallistuu kyllä Kevinin ja mun elämään.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *